Täytän lokakuussa 63 v. tällä hetkellä saan sovellettua työttömyyskorvausta kassalta. Lisäpäivät alkaisivat joskus elokuussa.
Minulla on ollut sekalaisia työsuhteita kunnallla, valtiolla, kirkolla ja yksityisillä. Työeläkeotteissa on tähän asti sanottu että eläkeikäni on 63 v, nyt tuli kuitenkin KEVA:lta yllättäen korjattu ote jossa sanotaan että eläkeikäni onkin 65 v.
Eläkeotteessa oli mainittu summa jos jään 63 vuotiaana ja noin 50 euroa suurempi summa jos jäsin vasta 65 vuotiaana. Nyt mietin mikä on oika eläkesumma jos nyt jäään eläkkeelle kun alan saada lisäpäiväkorvausta. Silloinhan sanotaan että voi jäädä vähentämättömälle eläkkeelle. Mutta onko se silloin se summa jonka saisin 65 vuotiaana?
Minulle on vähän epäselvää tuo että lisäpäivillä oleva 62 vuotias voi jäädä vähentämättömälle eläkkeele. Koskeeko ainoastaan 62 vuotiaita vaiko myös 63 ja 64 vuotiaita?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minua alkoi askarruttaa kysymyksesi myötä oma kohtaloni. Olen joskus ollut kunnalla ihan lyhyen ajan osa-aikaisena, johtaako tuo tosi lyhyt työ/virka nyt siihen, jotta kun voisin jo tänäkesänä jäädä 62-ikäisenä vähentämättömälle varhennetulle niin en tuon takia voisikaan----tai vaihtoehtoisesti että jos jäisin ensikesänä normaalille vanhuuseläkkeelle 63-ikäisenä, niin sekin tyssäisi tuohon kunnan parin viikkotunnin työhön jonka aikoinaan tein.Vai pääsenkö ihan normaalisti ensikesänä ilman mitään sivujuonteita 63-ikäisenä eläkkeelle. Olen lisäpäivillä.Ja työni on ollut yksityisenpuolen teollisuustyötä lukuunottamatta tuota parin kk kunnan siivoustyötä.Pilaako se koko eläkejutun.
Tässä molemmille nimimerkeille ”Vähän hämärää” ja Säikähdin oikein”.
Vanhuuseläkkeelle voi nykyisin jäädä joustavasti 63 vuoden iästä alkaen riippumatta siitä, onko eläke karttunut yksityisten tai julkisten alojen eläkelakien mukaan tai onko julkisella puolella henkilökohtainen eläkeikä. Yksityiseltä puolelta karttuneen eläkkeen saa vähentämättömänä. Jos eläkettä on karttunut julkiselta puolelta ennen vuotta 1995, muunnetaan tämä osa eläkkeestä vastaamaan 63 vuoden ikää. Muuntamattomana tämän eläkkeen saisi vasta 65 vuoden iässä.
Pitkäaikaistyötön, joka on täyttänyt 62 vuotta ja joka on saanut työttömyyspäivärahaa 500 työttömyyspäivän enimmäisajan lisäksi myös lisäpäiviltä, voi hakea vanhuuseläkkeensä maksuun ennen 63 vuoden ikää. Eläkkeenä maksetaan karttunut eläke ilman varhennusvähennystä. Varhennusvähennys tässä tarkoittaa varhennettuun vanhuuseläkkeeseen tehtävää vähennystä. Varhennettu vanhuuseläke on ollut mahdollinen 62-vuotta täyttäneelle, mutta on poistunut eläkemuoto. Se on enää mahdollinen vuonna 1951 syntyneille alle 63-vuotiaana. Vaikka varhennusvähennystä ei tehdä pitkäaikaistyöttömän vanhuuseläkkeeseen, tehdään julkisen puolen eläkkeeseen muuntovähennys siihen eläkkeen osaan, joka on karttunut ennen vuotta 1995.
Yksityisen puolen eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen antaman työeläkeotteen karttuneen eläkkeen kokonaismäärässä on julkisen puolen eläke muunnettu vastaamaan 63 vuoden eläkeikää.