Taas aluepolitiikkaa

Höpö.

Kuntahan ei lopultakaan ole kuin hallinnollinen tapa organisoida alueellinen demokratia ja lakisääteinen palvelutuotanto. Kunnalla ei siis ole sen enempää itseisarvoa kuin millään muullakaan hallintopbyrokratialla.

Niinpä katseet tulisikin kääntää siihen, miten organisoimalla myös syrjäseuduilla saadaan palvelutuotanto laadukkaammaksi, riittävämmäksi ja kustannustehokkaammaksi.

Vastaus on selvä. Yhdistetään kuntia riittävän suuriksi yksiköiksi ja siirretään hallintobyrokratiasta vapautunut raha palvelutuotantoon ja julisen palvelun laadun parantamiseen.

Tässä prosessissa on kuntien yhdistäminen ainoa tie, jos halutaan pitää kiinni demokratiasta. Kuntien yli menevät yhteistyöhankkeet eivät ole demokraattisia, koska niissä päätösvalta valuu erilaisille yhteistyöelimille, suunnittelukunnille ja esitteleville virkamiehille, kun mukana olevien kuntien hallituksille ja valtuustoille jää vain ota-tai-jätä vaihtoehto komiteoiden suunnitelmien hyväksymiseen tai hylkäämiseen.

Sitä paitsi kuntien ns. vapaaehtoinen yhteistyö on hidasta, kallista ja tehotonta, kun yhteistyöelimillä ei ole päätösvaltaa ja asioita on veivattava moneen kertaan usean kunnan lautakunnissa, valtuustoissa ja hallituksissa, että yhteistyöelimissä päästään asioiden kehittelyssä eteenpäin.

Kuntien yhdistyminen on ainut tie kunnallisten palvelujen laadun parantamiseen ja palvelutason turvaamiseen. Tästä syystä Suomen kuntien lukumäärä on vähennettävä puoleen, 200 - 250 kuntaan, jos ei muuten niin vaikka pakolla.

"Tilanne on vaarallinen. Täällä asuu akateemsesti koulutettuja nuoria aikuisia hyvin vähän. Se ei tiedä seudun kehitykselle hyvää. Porin politiikan suuntaa pitäisi muuttaa, että väki pysyisi täällä."

Soininvaaran lausunnon mukaan Pori sopii kuvailemaasi muutotappioalueeksi.

...

>>Toisaalta esim. Keskustaporvari ja Oiva Härkönen ovat puolustaneet kuntien valtionosuuksia sillä, että syrjäseutukunnat kouluttavat väestöä kaupungeihin.

Minä en ole tosin tuommoista koskaan kirjoittanut, mutta tottahan se on. Nuuttotappiokunnat kasvattavat lapset aikuisiksi ja kouluttavat heidät, mutta töihin ja veronmaksuun he menevät pääosin Helsingin seudulle.

>> Mutta sitten olennaisempaan asiaan. Kysymys muuttoliikkeestä on aluepolitiikan ydin. Muuttoliikkeeseen suhtaudutaan turhan negatiivisesti. Siihen syntiin olen itsekin syyllistynyt, kun olen pannut 1960-lvun suuren maaltamuuton keskustalaisen politiikan viaksi. Olen muuttamassa näkemystäni niin, että näen tuon muuton liikkeelle panevan voiman eli K-linjalaisen keskustalaisuuden jopa suureena visiona tulevaisuudesta.

60-luvulla se varsinainen rakennemuutos maaseudulla tapahtui. Siellä asui varmaan tuplamäärä ihmisiä mykyiseen verrattuna. Silloin maanviljely ja metsätalous koneellistuivat ripeästi ja väki vapautui. Vaikka samanaikaisesti maata teollistettiin myös maakunnissa, ei tälle väelle löytynyt kaikille töitä kotimaasta, niinpä heitä muutti Ruotsiin satoja tuhansia.

Nykyinen muutoliike on lukumääräisesti vähäisempää, siellä on enää vähän asukkaita, mutta nyt se johtuu siitä, että pienet tilat lopettavat kokonaan toiminnan. Niiden pellot ostaa tai vuokraa jokin isompi, vielä elinvoimainen tila. Pienet syrjäiset tilat jäävät kokonaan viljelystä pois. Näin näiden alueiden väestö yhä vähenee ja eläkeläisten ja pitkäaikaistyöttömien osuus kasvaa.

>> Keskustalainen kädestä suuhun periaate on täysin älytöntä. Mikään ongelma ei sillä ratkea. On turha yrittää pysyttää keinotekoisesti hengissä kuntia, joiden omat sydämenlyönnit eivät enää riitä hengissä pysymiseen.

Ongelman yksinkertaistamista on, jos luullaan, että homma hoituu kun vain pakkoliitetään kuntia. Sitä Jäbäkin tuossa ylempänä jäkyttää. Pienissä kunnissa tuotetaan palveluja usein halvemmalla kuin isoissa. Kunnat kyllä tekevät yhteistyötä sellaisissa toiminnoissa, joissa yksi kunta on liian pieni väestöpohjaltaan. Harvaan asutulla seudulla kunta tulisi maantieteellisesti liian suureksi ja sitä tietä kustannuksia lisääväksi, jos ryhdytään hakemaan suuria asukaslukuja yhteen kuntaan.

Ei aluepolitiikalla voikkaan jokaiseen kylään tai kuntaan lisätä pyöpaikkoja vaan on keskityttävä maakuntien ja seutukuntien keskuksiin. Liiposen kuningasajatus oli rakentaa Helsingin seudusta eurooppalainen metropoli ja niin suunnattiin valtion varat ja kaikki huomio sen kehittämiseen. Niinpä valtaosa maakuntien elinkelpoisista keskuksista joko polkivat paikallaan tai suorastaan taantuivat. Se oli valtavaa tuhlausta, kun siellä olevat rakenteet, palvelut ja asunnot jäivät vajaakäytölle ja Helsingin seudulla rakennettiin kuumeisesti uutta. Keskusten suosiminen joka puolella maata alentaa kustannuksia valtavasti, jos siellä jo valmiiksi asuettu ja koulutettu väki voisi käydä töissä nykyiseltä kotiseudultaan käsin työssäkäyntietäisyydellä olevassa kekuksessa.

Nykyisen hallituksen aikana valtiovallan asenne on muuttunut siihen suuntaan, että koko maan voimvarat ja rakenteet otetaan käytöön. Niinpä työttömyys on vähentynyt suuren työttömyyden alueilla kuten pohjoisessa, keskisessä ja itäisessä Suomessa. Valitettavasti se on lisääntynyt Helsingin seudulla. Silloin metropolin muumassa tänne perustettiin kevyin perustein työpaikkoja, jotka eivät kestäneet pienen taantuman oloja. Varmasti myös moni yritys täällä on joutunut vähentäämään toimintaansa, kun on havaittu, miten kallista kaikki täällä on.