Vakuumipakkauksen hyötyjä ovat esim vedenpitävyys ja tilansäästö.
Keksimpä tossa pakatessani uuden huippukätevän tavan pakata tavaroita (lähes)vakuumiin. Laita isoon (5kg) pakastepussiin vaatteita sopivasti. painele liika ilma pois. Teippaa sitten pussin suu ilmastointiteipillä kinni siten että kun pussin suu vedetään kireälle niin että suuaukon "molemmat puolet" ovat vastakkain toisiaan, teippi on vielä parisen senttiä yli kummaltakin puolelta. Teippi siis teipataan puolet teipin leveydestä toiselle puolelle suuaukkoa jonka jälkeen taitetaan teippi pituussuunnassa toiselle puolelle. Reunoilla siis teipin liimapinnat ovat toisiaan vasten.
Seuraavaksi leikkaa Teippauksen puoleenväliin kaksin kerroin olevaan teippiin lovi (ei pelkkää viiltoa vaan niin että siitä lähtee palanen irti). Näin siis pussin teipatussa suuaukossa on pieni reikä josta ilma pääsee ulos.
Ilman voi poistaa pussista joko ottamalla paketti syliin ja puristamalla sitä, tyhjentymistä voi parantaa imemällä suulla loppuja ilmoja pussista. Voi myös tehdä kuten ostos tv:ssä elikkäs rullata ilma ulos (lopputulos on jopa parempi kuin ensimmäisellä konstilla).
Lopuksi laitetaan vielä teipinpala rieän kohtaan.
http://www.vionline.com/snd/fanfare.wav
Pussia voi myöhemmin vielä esim tyhjätä lisää ottamalla teipinpala hetkeksi pois ja suorittamalla vakumointivaihe.
Kun kamaa halutaan ulos pussista tai lisää kamaa sisään, teipinpala ensin pois, sitten revitään pussin suulle teipattua teippiä ilma-aukosta lähtien auki sen verran kuin tarvitsee ja lopuksi teipataan uusi teippi vähän yli revityn kohdan jolloin pussi on taas ilmatiivis. Leikataan edellinen lovi taas auki ja suoritetaan pussin vakumointi ja teipinpala -operaatiot. Jatkossa sisältöön pääsee käsiksi yksinkertaisemmin repimällä myöhempää teippausta auki sen verran kuin on tarvis, ei kuitenkaan kokonaan jotta loveukset stemmaisivat.
Nerokasta - ja paljon edullisempaa kuin jenkkiläiset ostos tv:n pilipalipussit.
varusteiden vakuumipakkaus!!
5
1844
Vastaukset
- qqq
Ilman teippien kanssa pelleilyä pärjää kun ostaa kunnollisen kanoottipussin. Esimerkiksi Tatoonka.
Pitää alipaineen sisällä paremmin kuin muovipussit vaikka käsittelisikin ei-niin-varovasti.- kyssäri
...tuollainen ilmatiivis kanoottipussi painaa?
- Juuso
kyssäri kirjoitti:
...tuollainen ilmatiivis kanoottipussi painaa?
Tatonka L-koko maksaa muistaakseni 7,90.
- qqq
kyssäri kirjoitti:
...tuollainen ilmatiivis kanoottipussi painaa?
Tatonka s-koko painaa 65 g. "Litistettynä" (siis tyhjänä) leveys noin 30 cm ja pituus noin 40 cm. Tilavuutta varmaankin siis noin 3,5 litraa.
- qqq
qqq kirjoitti:
Tatonka s-koko painaa 65 g. "Litistettynä" (siis tyhjänä) leveys noin 30 cm ja pituus noin 40 cm. Tilavuutta varmaankin siis noin 3,5 litraa.
Pikemminkin noin 11,5 litraa.. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127