Osaatkos viheltää ja kävellä saman aikaisesti?

Tunnustan, että itse en osaa, mutta se johtuu siitä etten osaa viheltää.

Mutta juu, tietokonetta tässä olen käyttämässä ja ihan tähdellisiäkin tehtäviä tekemässä. Hoitokoira änkesi itsensä tuonne jalkoihini. Saattaa olla asunnon viilein kohta tuossa työpöydän alla, mutta luulen kuitenkin että läheisyyttä etsii, sillä ei täällä mitenkään kuuma ole.

Jaloillani nyt silittelen ja kyhnyttelen koiraa samaan aikaan kun kädet tekevät näitä kirjoitus- ym. hommia. Sellainen aika yksinkertainen ja molemmilla jaloilla samassa rytmissä tapahtuva silitys kyhnytys vielä onnistui käsien pysähtymättä tai 'työajatuksen' katkeamatta, mutta kehittelemäni kolmivaiheinen 'elvytys' ei, vaikka luovuin painallusten laskemisestakin.
Koira tuntuu olevan onnessaan, välillä päästää sellaisen vähän kuorsaukselta kuulostavan pitkän huokauksen.
45230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

silitteletkö miestä samalla tavalla mies onnessaan huokailee kuorsausta

Äänestä
  • Vastaus on että en, en samalla tavalla. On minulla eri otteet miehelle ja koiralle.

    Toisekseen miehellehän voi sanoa, että menes nyt siitä, että saan nämä hommat tehdyksi. Voisinhan toki tälle kuonolaisellekin niin sanoa ja taisin sanoakin, mutta samallahan tuota tässä silitteleekin kun jalat on vapaina joka tapauksessa.
    Tokko mies olisi noin onnessaan yhtä vähästä, ja jos vaikka olisikin niin silloin hän ei olisi minun tyyppiäni.

    Äänestä

Kuumuushikipäivää täältä.
Koirat ovat aivan kerrassaan ihania.
Minä olen namutäti. Auton etupenkillä on iso muovipussi, jossa on jos jonkinmoisia erikokoisia koirankeksejä. On punaista palleroa, oranssia, vihreitä, keltaisia ja ruskeita. Tuttujen koirat ovat oppineet siihen, että kun namutäti tulee, niin hää krapajuttaa pussia ja lennättää sieltä namskutaraaraata :)

Jos autolla kurvaan pihaan, niin koirat hulluna haukkuvat, että nysssse tulee antamaan herkkuja.

Pojan koira saa hepulikohtauksen. Kaverin koira istuu heti mun eteen ja jää odottelemaan namuja. Veljeni koira pomppii metrin korkeudelle, pieni koira ja vieterit jalassa.

Vuosien ajan on ollut omia koiria, vaan ei ole enää. Ihan nyyh-nyyh-juttu.
Onneksi on noita tuttuja koiria, joita krapsutella.

Testiä pukkaa. Kun kirjoitan tätä tekstiä, niin samalla molemmilla jaloilla "kyhnytän" koiraa (=mattoa) ja kyllä se onnistuu ihan hyvin. Kuten vihelteleminenkin samaan aikaan, kun siirtelee jalkojaan etiäpäin.

Minä tulin hetkeksi koneelle norkoilemaan, en laisinkaan tekemään mitään tähdellistä. On aivan liian kuuma ruveta tekemään mitään. Hyvä kun jaksan ajatella.

Ja huom. minä oon vaihtanut nimimerkkiä tähän, kun se toinen on niin pitkä ja hassu:)

Äänestä
  • Ei se aiempi nimimerkki ollut hassu,vaan yksi parhaista näkemistäni.

    Äänestä

en mutta nuorempana pystyin kyykkykakalla hätistelemään susia potkimalla

Äänestä
  • Vanha vitsi.

    Äänestä

  • ripaskaa kirjoitti:

    Vanha vitsi.

    Uusi minulle, en muista kuulleeni.

    Muutenkin minun mieleeni, olen nimittäin aina metsissä kulkeissani vähän toivonut että pääsisin oikein käytännössä näyttämään susille missä paikka.

    Äänestä

Joops, ainakin sisätiloissa osaan viheltää ja kävellä yhtaikaa. En mä kyllä mikään Roger Whittaker ole!

Äänestä
  • Minäpä olen, vanhuuttani olen oppinut vislaamaankin.

    Äänestä

Mulla oli joku vuosi sitten pystykorva, paras koira muuten mikä mulla on ollu, ei mikään hienohelmojen koira vaan haukkumalla ilmoitti vieraista samantien haukku naapuritkin jos en ite kerinny hyvin hoiti virkansa.Kaikki mehän elävät tutki hirviä vähän pelekäsi sängyn alla yöt nukku vaan nyt on paremmilla metästys mailla

Äänestä
  • Meillä on aina koira nukkunut meidän välissä, sängyssä.
    Eka uinui minun täkin alla, toka ukon.

    Onko sulla hirviä sängyn alla. :))

    Äänestä

Jep, osaan myös tanssia ja laulaa yht'aikaa(kin) ja syödä purkkaa ja ajatella. Joskus jossain työpaikassa ylempi ihmetteli, mahtaako työ onnistua, kun suu vatkaa vauhdilla. Heh.

Äänestä

Minä se osaan nieleskellä kirosanoja samalla ku puhaltelen paksuja.
Jos saan lottovoiton niin lupaan opetella tekemään verenpitävi saumoi jiireihin,ihan varmaan ostan kuormaautollisen varjolistoja ja alan pätkimään.

Äänestä
  • Ai niin k/k olet varmaankin jo vapaaherran virassa, onnea siitä. Jos en olisi joskus aikaisemmin lukenut tekstejäsi, niin sanoisin, että osaat puhua myös pehmosia, mutta kait nuo varjolistat ovat oikeasti olemassa ja jiirisahan olen joskus kuullut, vai oliko se saha?

    Äänestä

  • mollamaija kirjoitti:

    Ai niin k/k olet varmaankin jo vapaaherran virassa, onnea siitä. Jos en olisi joskus aikaisemmin lukenut tekstejäsi, niin sanoisin, että osaat puhua myös pehmosia, mutta kait nuo varjolistat ovat oikeasti olemassa ja jiirisahan olen joskus kuullut, vai oliko se saha?

    Sillä sahataan silmään

    Äänestä

  • -*- kirjoitti:

    Sillä sahataan silmään

    Taisit just käyttää sitä _*_
    :-)

    Äänestä

  • mollamaija kirjoitti:

    Ai niin k/k olet varmaankin jo vapaaherran virassa, onnea siitä. Jos en olisi joskus aikaisemmin lukenut tekstejäsi, niin sanoisin, että osaat puhua myös pehmosia, mutta kait nuo varjolistat ovat oikeasti olemassa ja jiirisahan olen joskus kuullut, vai oliko se saha?

    Mollamaijalle
    Se varjolista on sellanen neliön muotonen ja siin on molemmilla puolilla pikku ura.
    Hallitten jollain tavalla noi paneloinnit mut ne listat jotka kääntyy sahauksen jälkeen nurinpäin kattoon niin jesus auta.
    Mun päästä puuttuu se alue millä näit kääntöjä hallitaan,olen listottaessani ovenraosta ruokittava .
    Olen tosiaan fillaroiva vapaaherra ja rouvan autokuski.

    Äänestä

  • Onko se nyt niin nökönuukaa noiden jiirien kanssa, onhan silikoni keksitty.

    Muutaman kerran elämäni aikana olen ajatellut ja tehnyt jiirit niin päin peetä, että siinä ei ole auttanut kuin reipas luovuus tai uusiksi ottaminen. Olisiko ollut piparkakkutaloja tai jotain vastaavan luokan askarteluja, vai olisinko päässyt appariksi, sitä en nyt muista.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Onko se nyt niin nökönuukaa noiden jiirien kanssa, onhan silikoni keksitty.

    Muutaman kerran elämäni aikana olen ajatellut ja tehnyt jiirit niin päin peetä, että siinä ei ole auttanut kuin reipas luovuus tai uusiksi ottaminen. Olisiko ollut piparkakkutaloja tai jotain vastaavan luokan askarteluja, vai olisinko päässyt appariksi, sitä en nyt muista.

    Bessie
    Jos miehel on tippaakaan ylpeyt niin se ei akryylimassan kanssa tuhraa, ei mitkään kehut voita kunnolla tehrystä työstä tulevaa tyyrytystä.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Mollamaijalle
    Se varjolista on sellanen neliön muotonen ja siin on molemmilla puolilla pikku ura.
    Hallitten jollain tavalla noi paneloinnit mut ne listat jotka kääntyy sahauksen jälkeen nurinpäin kattoon niin jesus auta.
    Mun päästä puuttuu se alue millä näit kääntöjä hallitaan,olen listottaessani ovenraosta ruokittava .
    Olen tosiaan fillaroiva vapaaherra ja rouvan autokuski.

    Muistaakseni sanottiin antiikki listaksi, keittiön katto listotuksessa joutu kääntelemään vähän väliä, tuli helposti susi kappaleita jos oli huolimaton

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Bessie
    Jos miehel on tippaakaan ylpeyt niin se ei akryylimassan kanssa tuhraa, ei mitkään kehut voita kunnolla tehrystä työstä tulevaa tyyrytystä.

    No niin, nyt on jiirit ja varjolistat tiedossa. Onneksi huushollimme enää tommottisii kaipaa ja jos niin kyllä se olis ammattimiehen hommia. En mä jaksais pitää käsiä ylhäällä, verhojen vaihtaminenkin on uuvuttavaa. Miten pitkäänhän poliisit pitää pidätettävien käsiä ylhäällä...
    On se naisillakin kunnia asia, mä esim. kudon aina sukkiin kantapään enkä putkisukkia.

    Äänestä

  • kysyy hän kirjoitti:

    Miksi sen nimi on varjolista??

    Kysyy hän
    Se pieni ura siin listan kyljessä tekee aavistuksenomaisen varjon listan juureen ja kaukaa katellen ei oikein osaa sanoa millanen lista siel on .

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Kysyy hän
    Se pieni ura siin listan kyljessä tekee aavistuksenomaisen varjon listan juureen ja kaukaa katellen ei oikein osaa sanoa millanen lista siel on .

    Kiitos, sanoo hän.

    Äänestä

Kk
Sori, tarkoitin holkkilistaa

Äänestä

Ennen sanottiin, että se on hulluuden huippu kun paskantaissaan viheltää.

Pitää vielä harjoitella...

Äänestä
  • Aivan uusi sanonta minulle tuokin.

    Olen sanonnan kanssa vähän eri mieltä, järkevältähän tuo kuulostaa. Onhan se hyvä pitää vähän ääntä niin ei tule yllättäviä kohtaamisia. Metsän puolella jos asioi, niin ei joudu susia potkimaan kunhan ei nyt kanalinnun tms. lailla viheltele.

    Marssipuolelta voisi löytyä tyyliin sopivia kappaleita?

    Äänestä

Mä kun olen luullut et kaikki osaa viheltää. Mä taas en osaa vislata.
Kokeiles osaatko seisoessasi tai istuessas pyörittää saman puolen kättä ja jalkaa eri suuntiin. Vaikeaa on, ainakin mulla. Eli kämmen vaikka pöytää vasten ja jalka lattiaa.

Äänestä
  • Jonkinlaisen huhelluksen saan aikaiseksi ja saattaa se pätkittäin vihellyksen puolellekin mennä, mutta ihan on tuurissaan saisinko edes sen kaksiosaisen 'kohteliaisuus' vihellyksen kuuluvasti ulos.

    Vaikeaa on, tulee vaatimaan harjoittelua aika tavalla.
    Huomasin että minun kannattaa aloittaa ensin jalalla ja vasta muutaman kierroksen jälkeen ottaa käsi mukaan. Oikein kun keskityin ja hidastin liikettä niin n. kaksi kertaa kymmenestä onnistui ilman että jalka vaihtoi tai yritti vaihtaa suuntaa. Oikealla ja vasemmalla puolella ei havaittavaa eroa.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Jonkinlaisen huhelluksen saan aikaiseksi ja saattaa se pätkittäin vihellyksen puolellekin mennä, mutta ihan on tuurissaan saisinko edes sen kaksiosaisen 'kohteliaisuus' vihellyksen kuuluvasti ulos.

    Vaikeaa on, tulee vaatimaan harjoittelua aika tavalla.
    Huomasin että minun kannattaa aloittaa ensin jalalla ja vasta muutaman kierroksen jälkeen ottaa käsi mukaan. Oikein kun keskityin ja hidastin liikettä niin n. kaksi kertaa kymmenestä onnistui ilman että jalka vaihtoi tai yritti vaihtaa suuntaa. Oikealla ja vasemmalla puolella ei havaittavaa eroa.

    Hih..eli meistä ei ainakaan rumpaleita tulisi, kun ne kuulemma pystyy suoriutumaan tehtävästä helposti. Monasti on tullu kokeiltua ja ei niin ei, en edes kunnon kierrosta saa aikaseksi. :)

    Äänestä

Pystyykö, vai osaako...
Noissa sanoissa tuntuu olevan pikkuisen eroa.
Minulla on lievä taipumus vasenkätisyyteen.
Ei hallitsevana lähellekään kuitenkaan.
Pikkumuusikon elämän aloitin rumpalina, siirtyen sitten kitaraan ja lauluun.
Kitara ja laulu yhtäaikaa.
Pystyn soittamaan rumpuja ja kitaraa.
Mutta noista kolmesta uskoisin osaavani vain laulaa.
Pystyn pimputtamaan pianoa kammottavasti, mutta ymmärrettävästi.
Pystyn myös nuotittamaan, mutta en menisi Sibeliuksen eteen.
Viheltely ja kävely sujuu mainiosti.
Rytmitaju kun vieläkin on tallella.
Ehkäpä itsekseen viheltely kutsuu myös koiria luokseni.
Tai sitten ne tajuavat että minä en pidä tarpeettomista kotieläimistä.

Äänestä
  • Sama kai kumpaa käyttää tuollaisessa ei vakavasti otettavaksi tarkoitetussa kysymyksessä. Lähinnä makuasia, minusta osaaminen kuulostaa paremmalta, sanoissa kun tosiaan on eroa.

    Jos noin niin kuin teknisesti pystyisin tuottamaan vihellystä, niin rytmitajusta ei varmaan kiikastaisi, pistelisin menemään kuin poika varjoisalta kujalta konsanaan.

    Vähän makuasian tapainen tuo "tarpeeton kotieläin" myös?

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Sama kai kumpaa käyttää tuollaisessa ei vakavasti otettavaksi tarkoitetussa kysymyksessä. Lähinnä makuasia, minusta osaaminen kuulostaa paremmalta, sanoissa kun tosiaan on eroa.

    Jos noin niin kuin teknisesti pystyisin tuottamaan vihellystä, niin rytmitajusta ei varmaan kiikastaisi, pistelisin menemään kuin poika varjoisalta kujalta konsanaan.

    Vähän makuasian tapainen tuo "tarpeeton kotieläin" myös?

    "bessie*"

    Valtion tahdosta tarpeellisia kotieläimiä tapetaan.
    Kaikenlaista niistä menee hukkaan tai karhunnahkaan.
    Tarpeettomia harvoin tapetaan.
    Jos ne elukat eivät itse ala raatelemaan.
    Koska olen lievästi vammainen vasenkätinen, en osanut ottaa aloitusta huumorilla.
    Pilkkana vain.
    Millä kädellä syöt, sen lauluja laulat.
    Terveisiä nitalle.

    Äänestä

  • hoohurtta kirjoitti:

    Juu juu juu, mutta edelleen, sinulle tarpeeton voi olla toiselle hyvinkin tarpeellinen. Oli se nyt sitten elävä olenko tai eloton kapine.

    Kyllä täytyy ihan ikioma ja erityislaatuinen suurennuslasi ja tarkastelutapa olla jos aloituksesta muiden pilkkaamista löytää (ja ei löydä huumoria)?

    Miksi lähetät terveisiä minun kauttani?!

    En löytänyt huumoria aloituksestasi.

    Äänestä

  • tarkkaan tutkin kirjoitti:

    En löytänyt huumoria aloituksestasi.

    Enkä minä muuten vastauksestasi. Huumori voi tulla esiin vasta muissa vastauksissa ja sekin on tietenkin lukijasta kiinni miten sen huumorin ottaa.
    Aloitus ei ainakaan ollut mun mielestä mitenkään sopimatonkaan ja ihan kiva lisä näihin muihin verrattuna, joissa vaan haukutaan aloittajia taikka vastaajia.

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    Miksi vastaat bessien puolesta?

    Äänestä

  • huumoriako?? kirjoitti:

    Miksi vastaat bessien puolesta?

    Onkos jossain kielletty vastaamasta tai kertomasta omaa mielipidettä yleisellä palstalla. Minä en vastaa bessien puolesta vaan kerroin oman mielipiteeni.

    Äänestä

  • huumoriako?? kirjoitti:

    Miksi vastaat bessien puolesta?

    Ei täällä ole rajoitettua puheoikeutta, vaan jokainen saa mielensä mukaan vastata jokaikiseen kommenttiin.

    Äänestä

  • Haloo! kirjoitti:

    Ei täällä ole rajoitettua puheoikeutta, vaan jokainen saa mielensä mukaan vastata jokaikiseen kommenttiin.

    Plussatkaa toisianne ;))

    Äänestä

  • huumoriako?? kirjoitti:

    Plussatkaa toisianne ;))

    Ei viitsi, kun plussia sataa muutenkin, kuin pennejä taivaasta.

    Minkä sille voi, että Nitta on yhtä fiksu kuin minäkin.

    Äänestä

  • huumoriako?? kirjoitti:

    Plussatkaa toisianne ;))

    Se plussaaminenko nyt nousikin pääaiheeksi?. Ja kyllä bessie itse vastaa sitten sun vastaukseen jos katsoo sen aiheelliseksi.

    Äänestä

  • Haloo! kirjoitti:

    Ei viitsi, kun plussia sataa muutenkin, kuin pennejä taivaasta.

    Minkä sille voi, että Nitta on yhtä fiksu kuin minäkin.

    ;))) löytyhän sitä huumoria.

    Äänestä

  • huumoriako?? kirjoitti:

    ;))) löytyhän sitä huumoria.

    Jepulis. Se vain on piilossa viidakon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

bessie* kirjoitti:

Tunnustan, että itse en osaa, mutta se johtuu siitä etten osaa viheltää.

Mutta juu, tietokonetta tässä olen käyttämässä ja ihan tähdellisiäkin tehtäviä tekemässä. Hoitokoira änkesi itsensä tuonne jalkoihini. Saattaa olla asunnon viilein kohta tuossa työpöydän alla, mutta luulen kuitenkin että läheisyyttä etsii, sillä ei täällä mitenkään kuuma ole.

Jaloillani nyt silittelen ja kyhnyttelen koiraa samaan aikaan kun kädet tekevät näitä kirjoitus- ym. hommia. Sellainen aika yksinkertainen ja molemmilla jaloilla samassa rytmissä tapahtuva silitys kyhnytys vielä onnistui käsien pysähtymättä tai 'työajatuksen' katkeamatta, mutta kehittelemäni kolmivaiheinen 'elvytys' ei, vaikka luovuin painallusten laskemisestakin.
Koira tuntuu olevan onnessaan, välillä päästää sellaisen vähän kuorsaukselta kuulostavan pitkän huokauksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu