Tiedän oikeestaan hävettävän vähän EU:sta, mut eikös yksi asia ole myös auttaa muita siihen kuuluvia maita, ajatus on siinä hyvä. Miks samankaltaista liittoumaa ei voi olla isoilla mailla ja johon muutkin maat voisivat liittyä. Tiedän ettei asia ole ihan näin yksinkertainen, mutta varmaan mahdollinen. Nyt maat käyttävät esim. sotilaallisiin voimiin hirveät määrät rahaa, joilla voisi parantaa oman maan oloja, käyttää rahaa esim. terveydenhuoltoon ja lääketieteeseen. Eli olisi liittouma, ettei sotiakaan synny. Voi olla että silti löytyy joku kuka voisi uhata maata, joten ehkä jonkunlainen sotilaallinen turva on oltava, mutta jos olisi niin ettei ainakaan liittoumassa mukana olevien maiden tarvitse olla toistensa takia varuillaan. Muut maat voisivat myös tukea edes jollain tavala köyhiä maita. Ei asiat ole ehkä yksinkertaisia, mut mitähä päättäjät ajattelee.. ja eikö hyvää tekemällä saisi parempaa mainettakin.. ja miks monet iso rikkaat ei tee mitää lahjotuksia, joilla sais hyvää aikaan.. tuskin tuntuu monella muutamat kymmenet tuhannet eurot missää, vaikka antas pois..
Mitä? Miks?
Haloooooooooooo
686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, Venäjä kovasti puhuu maailman kaksinapaisuuden puolesta. Tai miksei se yksinapaisuuskin Venäjälle sovi, jos se napa vain on Kremlissä. Nythän Venäjää kovasti harmittaa, kun Jeltsin 1990-luvulla vihdoin (Stalin ei toteuttanut) toteutti toisen maailmansodan voittajavaltioiden sopiman sodassa miehitetyksi joutuneiden valtioiden itsenäisiksi palauttamisen. Venäjällä elää imperialismi. Kovasti uhotaan ja ilmoitellaan sijoitettavan 500 miljardia euroa maan armeijaan. Heikkoja kohtia etsitään ja pyritään luomaan näitä heikkoja kohtia naapureihin, jotta voitaisiin iskeä.
Olisiko EU:kin pitänyt tehdä nämä venäjät 1990-luvun alussa, kun Venäjä oli heikoimmillaan? Olisiko EU:n pitänyt koota nopeasti yhteinen armeija ja sijoittaa siihen 500 miljardia euroa ja ryhtyä harjoittamaan imperialismia? Olisiko siten EU:n toimin syntynyt isojen maiden liittoutuma, johon muutkin maat voisivat liittyä?
Venäjän kohtalo on olla iso ja imperialistinen. Putin on messias.
Niin voihan se olla että tilanne olisi nyt eri tavalla jos EU olisi niin tehnyt, Onko sekään sitten hyvä asia jos olisi niin tehnyt. Tosiaan nämä asiat eivät ole näin yksinkertaisia varmaan, mutta tuntuu että miten päättäjät, jotka asioihin pystyvät vaikuttamaan ajattelevat. Jotenkin sokeeta katsomista maailmasta. Ajatellaan sitä omaa maata tietenkin, mutta voisi ajatella myös muita, niinkuin jotenkin varmaan tekeevätkin, mutta eikö oikeasti yhteistyöllä saisi paljon enemmän aikaa. Ei tarvitsisi olla sotilaallisesti valmiina ainakaa toisia maita vastaan, jos pysytyisi tälläinen liittouma syntymään, silloin jäisi varmaa enemmän resursseja tehdä hyvää sille omallekkin maalle ja mitä kaikkea voisi nämä maat saada yhdessä aikaan, varmaa paljon hyvää. Loppujen lopuksi aika helpolla voisi olla lähellä sitä että olisi tyyliin maailmanrauha.. jotenkin näitä asioita pitäisin katsoa vähä laajemmin. Olisi kyllä aika hieno asia varmaan jos olisi vaan jo aika hyväntekemiseen ja sovinnossa olemiseen muiden maiden välillä
onhan se aika yksinkertaiesti sanottu, että olisi helpolla lähempänä maailmanrauhaa, mutta kai niin voisi olla. Toisaalta se ei vaatisi kun liittoumaa maiden välillä tai vaan pelkkää sopua. Aika paljon voisi hyvää saada kehittyneet maat keskenään aikaa. omalla ja muille maille
Euroopan unionin yhteisen puolustuksen kohentaminen on varteenotettava asia. Katselin äsken televisiota. Tasavallan presidentti kommentoi, että tuskinpa Suomen kannattaa suhtautua siihen asenteella: ei siitä mitään tule. Eduskunnan puhemies oli presidentin linjoilla.
Kun tällainen tavallinen eurooppalainen asiaa tarkastelee, tulee mieleen, että kyllä kai Euroopasta sotilaita löytyy lukumääräisesti siinä kuin Venäjältäkin. Ja 500 miljardia euroa rahaakin sotakalustoon löytyy, eikä elintaso vielä juurikaan heikkene.
Kova vain kovaa vastaan, jos ei muu auta. Kovin ylimielistä ja kiristäväähän tuo Venäjän käyttäytyminen on.
Mitä kovaa? Miten silloin käynyt, nuija?