Toimeentulotuki Pirkkalassa?

Petu...

Mediatiedote .................. 4.6.2014

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies ja valtioneuvoston apulaisoikeuskansleri ovat antaneet moitteita Pirkkalan kunnalle.
Molemmat moittivat toimeentulotukea koskevien oikaisuvaatimusten käsittelyä.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin moittii Pirkkalan kunnan perusturvatoimea siitä, että asiakkaan oikaisuvaatimuksia ei ole toimitettu lautakunnan käsiteltäviksi niisä tapauksissa joissa päätöksiin on tehty hallintolain mukainen itseoikaisu.

Pirkkalan kunta on ilmoittanut muuttaneensa käytäntöään niin, että nykyisin asiakkaalta pyydetään kirjallinen oikaisuvaatimuksen peruutus, jos oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on korjattu itseoikaisuna. Sakslin kiinnittää päätöksessään Pirkkalan kunnan perusturvaosaston huomiota siihen, että kun oikaisuvaatimuksen peruuttamista esitetään asiakkaalle, on varmistuttava, että asiakas on ymmärtänyt, miten päätöstä on itseoikaisuna muutettu, ja että asiakas hyväksyy tehdyt muutokset ja pitää niitä riittävinä. Asiakkaalla on lisäksi oikeus hakea oikaisua myös uuteen päätökseen, jolla aiempi päätös on itseoikaisun johdosta kumottu, toteaa Sakslin.

Valtioneuvoston apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale puolestaan moittii Pirkkalan kunnan perusturvatoimen menettelyä koska tehtyjä päätöksiä ei ole pantu lain edellyttämällä tavalla viipymättä täytäntöön. Asia tuli esille kun Pirkkalan kunnan sosialityöntekijä oli 8.6.2012 tehnyt asiakkaalle toimeentulotukipäätöksen. Asiakas oli tehnyt oikaisuvaatimuksen jonka johdosta päätöstä oli oikaistu 14.11.2012 tehdyllä päätöksellä, jonka hallinto oikeus oli kumonnut 8.10.2013 ja asia oli päätynyt uudelleen käsiteltäväksi. 13.11.2013 perusturvalautakunta päätti maksaa asiakkaalle n. 240 euroa lisää toimeentulotukea toukokuulle 2012. Tuki oli lopulta maksettu 4.12.2013.

Apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale kiinnittää päätöksellään Pirkkalan kunnan perusturvatoimen huomiota toimeentulotukipäätösten viipymättömään täytäntöönpanoon.

http://www.sosiaalitoimisto.net

0

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        67
        2395
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1367
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        72
        1160
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        4
        1107
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        78
        822
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        780
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        43
        668
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        82
        660
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        23
        635
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        29
        608
      Aihe