Ajattelin vain kirjoittaa tänne ja vähän purkaa mietteitäni. Olen paininut hiustenlähtön kanssa noin kuusi vuotta. Nämä vuodet on ollut erittäin tuskaisia, pidin korviin asti olevia hiuksia, ja hattua pidemmän ajan, harvoin otin lakin pois, vain saunoessa tai suihkussa. hämärissä tiloissa sen pystyi ottamaan myös pois, mutta pahin oli valoisat paikat, joita välttelin. Itsetunto onglemat ovat olleen erittäin raskaat, koska myös aikuistuessa, on muitakin ajattelun aiheita kuin hiustenlähtö. Suvussani ei ole muilla hiustenlähtö, pelkästään äidin puolelta, isoisälläni oli vanhempana alkanut harvenemaan. Olen kai perinyt paskat geenit, tai olen sairastunut johonkin tautiin. Jatkuva väsymys vaivaa, vaikka on lämpöiset ja aurinko voittoiset päivät. Syön hyvin, ja nukun yleensä 10 tuntiakin vapaapäivinä, työpäivien jälkeen nukun pitkät päiväunet, ja yöllä noin kolme tai kaksi tuntia ennen töihin lähtöä. Ajoin hiukset tänä vuonna pois kokonaan, ja seurasin kohtia joista tämä kaljuuntuminen on lähtenyt enenemään. Omaan vielä melko tummanruskean kasvuston, joten alueet on helposti havaittavissa. Erittäin raskasta on, että vaikka kuinka on yrittänyt toivoa, että hiukset kasvaisivat takaisin, ne ei takaisin tule. En ole käynyt lääkärissä, kun siihen harvoin järjestyy aikaa. Verikokeisiin kai pitäisi mennä, koska vanhemmillani on kilpirauhasen vajaatoimintaa. ettei sitten minullakin, en ole ottanut selvää. Olen käyttänyt rogainea, omega 3 tabletteja, sinkki tabletteja, piima tabletteja, päänhieronta piikkiä päivittäin verenkierron paranemiseksi, hellävaraisempia shampoita, nitzoralia nytten on. katson nyt vielä tapahtuuko mitään. Jos ei niin se on mentävä kaljuna, koska vaikka hiukset kasvaisivat vain joiltain alueilta, se on pahempi näyttää variksen pelättimeltä, kuin koko kaljulta. En tiedä montaa tuttuakaan joilla olisi kaljuuntumista, hiukset päässä voivat lähteä uloskin tukat hulmuten. Itseäni häiritsee minun harvenutunut ohimo, hiuksia kasvaa mutta ovat heikomman näköisiä hiuksia kuin muun alueen. Peruukkia en tule ikinä hankkimaan, ja hiustensiirrot ovat turhauttavan kalliita. sinäänsä hiukset eivät ole minulle kaikkikaikessa enään tässä elämänvaiheessa, joten en turhautuisi hoitokeinoihin enään niin täysillä. Koska hiukset eivät merkitse elämän päättymistä, tai vaikeutta naisasioissa.
Olisi kiva kulla miten muut ovat hyväksyneet hiustenlähtönsä, mikä sai lopulta hyväksymään, että hiukset eivät enään kasva. ja kaljuna mennään koko loppuelämä. "ammun haulikolla päälaenpaskaks etteivät ruumishuoneella voi nauraa säälittävälle kuontalolleni".
Menetetty toivo
2
170
Vastaukset
- KKo9
Syksy 2013 aloin kiinnittämänn kunnolla huomiota hiustenlähtöön. Kaikki mahdolliset hoitokeinot mitä on netistä löytynyt, on käytössä, ja ehkä loppujen lopuks finasteridi 1mg/pv auttaa sen 1%, muut hoitomenetelmät 0%. (esimerkiski kondomi toimii 97-99% varmuudella ehkäisyssä)Kyllä tässä jo miettii että ehkä ensisyksynä on ruvettava ajamaan pää kaljuks pari kertaa kuukudessa. Uutta haiventa kasvaa sentin verran ja sit jo tippuu pois.
On vaan hyväksyttävä että hiukset lähtee ja hiusten siirto on ainut keino, millä saat kuontalosi taas semmoseksi kuin haluat, Mutta se maksaa niinkuin tiedätkin. SIlle kun ei mahda mitään, mutta ehkä se pysyvän kaljun pitäminen on viisampi kuin että sivulla tuuhee tukka ja päälaella ja otsalla ei mitään. JA itsemurha ajatukset varmasti käy jossain vaiheessa mielessä kärsivillä.- Henkilökohtaisesti
Www.manefinland.fi
Tuota itse käytän :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757