Mieheni on pitkäaikaistyötön

Kaarina

Mitä mieltä olette isät siitä, että hermoni menevät...

Koska mieheni ei yritäkään töihin!!!!!

Kuusi vuotta olemme olleet yhdessä enkä kertaakaan ole kuullut yhtään ajatusta mieheni suusta siitä, kuinka tulevaisuuttamme suunniteltaisiin.

Itse olen opiskelija ja teen keikkatyötä haaveenani tietenkin edes pitempiaikainen sijaisuus mahdollisimman pian. Kotiin en tahdo jäädä miestäni katselemaan, opiskelen mieluummin lisää jos ei töitä löydy. Nuorempi lapsemme on nyt 1v 5kk ja olen jo puoli vuotta tehnyt osa-aika työtä koska EN HALUA MENNÄ SOPPALAN LUUKULLE ruikuttamaan. Miehelleni se ei tunnu olevan ongelma. Hän päinvastoin vinkuu siitä kun asumistukemme laski minun palkkojen takia!!!

Mieheni ei ole kiinnostunut suunnittelemaan tulevaisuutta. Asumme vuokralla eikä omaisuutta ole. Kaipaisin yhteisiä suunnitelmia tai edes haaveita paremmasta kodista, kenties joskus jopa omasta sellaisesta. Mutta jos tilanne jatkuu aina vain tällaisena, ei miestäni kukaan huoli työhön ja lainan ottaminen on mahdotonta!!! Hänen kanssaan ei voi keskustella lasten kasvatuksesta, raha-asioista, työmahdollisuuksista, koska hän ei kertakaikkiaan osaa (??)ajatella sellaisia asioita. Minä haluaisin välittää lapsilleni turvallisen , työtä tekevän ja sitkeän roolimaallin. Mieheni mielestä tällaiset puheet ovat nalkutusta.

Mieheni sanoo etten välitä lapsistani, koska teen niin paljon töitä. Mielestäni en tee töitä liikaa ja lisäksi uskon työnteon tuovan vielä paremman huomisen lapsilleni. Olen vihainen siitä, ettei mieheni keskustele asiasta, vaan lähtee siitä ajatuksesta, että minä en välitä lapsista kun en istu heidän kanssaan päiviä kotona.

Kertokaa kuinka teidän perheissänne asioista keskustellaan ja sovitaan vaimojen kanssa. Ovatko kaikki miehet tuollaisia vai osaako jotkut keskustella? Olisi mukava tietää onko ketään joka ymmärtää kantani...Mielestäni minulla on oikeus haluta keskustella ja löytää vastauksia minua ja lapsia koskeviin asioihin? Miksi minun pitäisi tyytyä kädestä suuhun elämään kun ei se tunnu oikealta?

21

1710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Merja & Tuomo

      Oletko ajatellut, että moni nainen olisi hyvin tyytyväinen, jos mies olisi kotona ja hoitaisi koti-isän roolin, kun vaimo on töissä.
      Ei se työ ole kaikki kaikessa elämässä, on paljon asioita, jotka menevät sen edelle, kuten perhe ja terveys.

      Jos itse viihdyt ja jaksat painaa töissä pitkää päivää, tee se ja anna miehesi hoitaa kodin. Tällaisia miehiä, jotka laittavat perheen ja parisuhteen työn edelle, on harvassa. Arvosta sitä !

    • Teemu23hki

      Työn tekeminen on sitä karuinta realismia mitä on olemassa. Se on tällä hetkellä ainoa keino hankkia elantonsa jos puhutaan toimeentulevasta elämismallista.

      Työttömät ollaan ajettu tarkoituksella ahdinkoon alhaisilla tuilla. Tämä onkin ollut tarkoitus poliittisten päättäjien puolelta. Kun kerta kapitalismimallilla mennään eteenpäin niin se kasvattaa työttömyyttä entisestään. Kapitalistit eivät tästä välitä kun itseasiassa ironisinta tässä on se että eduskunta on täynnä kapitalisteja. Heitä ei oikeasti kiinnosta meidän vähäosaisten työttömien ja muiden köyhien asiat. He vain teeskentelevät hoitavansa näiden vähäosaisten asioita saamalla siitä samalla yli 5000 euron kuukausipalkan täysillä tuilla ja eläen samalla kuin uusrikkaat.

      Kyllä nyt työttömätkin ansaitsevat enemmän tukia kuin mitä ne nyt ovat. Työn tekemisen hyvinvointi on entisestään huonontunut ja kiitos yksin vain kapitalismin.

      Voisin sanoa aika radikaalisti että ne jotka valitsevat työttömyyden niin välttyvät työelämän huonovintisuudelta. Miinuksena on tietysti matalat toimeentulotuet työttömyyskorvauksien merkeissä.

      • Veronmaksaja

        ne sinunkin päivärahat. Luuseri. Mene töihin, jos sinusta edes on töitä tekemään.


      • Isä2004

        "Teemu23hki"-hyvä, onko joskus aiemmin siis ollut sellainen aika, että kivan toimeentulon ja "elämismallin" on saanut työtä tekemättä? Mistä ajattelit, että raha tähän hyvinvointiin tulee, jos kukaan ei tee työtä ja maksa veroja?

        Jos sitä nyt oikein "valitsee" sen työttömyyden, niin kannattaisi ehkä pitää hieman pienempää meteliä siitä, kuinka vähän rahaa kotona lusmuamisesta maksetaan!

        Ja tätä puheenvuoroa ei kannata tulkita niin, että minun mielestäni työttömyyskorvauksen pitäisikin olla ihan surkea. Ei, sillä pääosa työttömistä kuitenkin haluaisi töihin - ei siis ole osaansa "valinnut".


    • Hemmo

      tuommoiselle miehelle...

    • tuumija

      Eipä todellakaan kuullosta kovin kivalta tilanteelta. Kun perheessä on (pieniä) lapsia, niin tuntuu kummalliselta, ettei miestäsi yhtään työssäkäynti ja tulevaisuuden suunnittelu kiinnosta.

      Et kerro minkä ikäisiä olette tai onko miehelläsi ammatillista koulutusta, tai sitä onko miehesi koskaan ollut vakituisissa töissä. Etkä sitä olisiko hänelle mahdollisesti sopivia töitä asuinympäristössänne tarjolla. Jonkinasteista kypsymättömyyttää miehesi asenne kuitenkin heijastaa. Sinun oma asenteesi on loistava. Silti älä epäröi hakea apua varsinkin lastenne kuluihin. Se ei ole häpeä. Palkan saanti, vaikka tuet vastaavasti aina pienenevätkin, on aina järkevää. Vaikuttavathan ne palkat sitten joskus myös eläkkeen määräytymiseen ja työkokemus monesti palkkaan.

      Tuo roolimallin antaminen lapsille on hyvin tärkeää. Kirjoituksesta saan sellaisen mielikuvan, ettei isäntäänne edes kotihommat kiinnosta. Vai olenko väärässsä? Ilmeisesti ryyppäämään ei kuitenkaan ole ratkennut. Mites parisuhteenne jakselee?

      Lapsista välittäminen ei todellakaan ole pelkästään sitä, että istuu heidän kanssaan kotona. Siihen kuuluvat nimenomaan nuo tulevaisuuden suunnitelmat, roolimallin antamiset ja heidän harrastuksiensa ja koulunkäynnin tukemisensa. Kyllä teillä vakavan keskustelun paikka on, mutta vaikeaahan se tietysti on jos toista ei kiinnosta.

      Sitten yksi asia, joka tuli mieleeni voi olla se, että joskus miehiselle itsetunnolle on kova paikka, jos puolisolla on töitä/opiskelupaikka, mutta itsellä ei. Silloin helposti rupeaa syyllistämään toista kotoa poissa olemisesta. Eli kateudesta voi olla kyse. Irtisanominen jostain työpaikasta voi luonnollisesti myös katkeroittaa siten, ettei huvita työtä enää hakea muualtakaan. Ja raha tai siis sen ainainen puute rassaa varmasti myös.

      Meillä keskustellaan kaikista noista mainitsemistasi asioistasi. Itse asiassa minä miehenä ehkä enemmänkin aloitan keskusteluita. Vaimoa joskus vähän rassaa kun ajattelen asioita liian pitkälle tulevaisuuteen ja otan tulevaisuudesta turhia murheita.

      Ei pelkillä tuilla eleminen pitemmän päälle ole mielekästä. Tuethan on tarkoitettukin periaatteessa vain auttamaaan vaikeitten aikojen yli. Itse olen onnellinen, että tuli joskus opiskeluaikoina sossustakin rahaa kerjättyä. Varmasti olen nekin rahat samoin kuin aiemmin saamani asumistuet yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin maksanut veroina.
      Tsemppiä sinulle. Koetahan potkia sitä ukkoasi perseelle ja elämässä eteenpäin.

      Kun meillä keskustelun tarvetta on ilmennyt tai kotona on ollut ahdistunut tunnelma, niin ollaan yhdessä käyty (lasten kanssa tai ilman) kävelyllä. Siellä sitten on puhuttu omita tuntemuksista.

    • Nalle

      Ikävää tuollainen epäterve, epämiehekäs asenne miehessäsi. Terveeseen ihmisyyteen kuuluu työnteko, tarve olla hyödyksi, saada aikaan!

      Toki itse kukin keksisi muutakin tekemistä kuin palkkatöihin meno jos vain saisi rahaa kunnolla muutoin, vaikka siitä lotosta... Ei kuitenkaan toisten kustannuksella.

      Meillä toisinaan tuntuu vaimon kanssa raskaalta maksaa asunto-, auto-, opiskelu-, remonttilainaa mutta itsellemme olemme nuo kaikki saaneet ja olemme saaneet nauttia matkoista ja em. hankintojen tuomasta ilosta. Joskus vain menee niin tiukalle että eletään kädestä suuhun. Velat ovat monivuotisia mutta kivaakin on ollut. Maksellaan niitä sitten pikkuhiljaa pois vielä kun lapsetkin ovat muuttaneet pois. Tämä on tätä tässä perkeleen kalliissa maassa kun pitää törkeän kalliita asuntolaina ja maan hallintokuluja maksella ja vielä siipeilijöidenkin elinkustannukset siihen päälle.

      Mitä sitten sinun pitäisi tehdä? Jaa-a. Selvä on että hermosi palaa, ei tuollaista menoa kauaa jaksa. Ennenkuin panette vähäiset tavaranne jakoon pakota miehesi perhenneuvolaan tai jonkin instanssin pariin joka pistäisi miehesi faktojen kanssa seinää vasten. Kyseessä on myös sinun elämäsi. Rakkaus menee rahojen kanssa samasta ovesta ulos, niin se vain on. On hyvä muistaa että lasten kasvaessa menotkin kasvavat.

      Turha on äijän valittaa jos et ole kotona kun kerran joudut miehen työt tekemään. Oikeampaa olisi sinun olla kotona pienten lasten kanssa ja miehen elättää perhe ja sinun palata tuonnempana taas työelämään kun lapset viihtyvät ikäistensä kanssa päiväkodissa.

      Liekö tästä avuksi, mutta älä alistu elämään vätyksen kanssa!

    • Isä

      Meillä oli joskus hieman vastaava tilanne. Eli minä jäin työttömäksi ja avopuoliso opiskeli. Naiseni valmistui kuitenkin melko pian tuon jälkeen ja pääsi (pätkä)töihin. Meillä tilanne toimi ihan kivasti. Avopuoliso meni töihin ja minä jäin tyttömme (tuolloin reilun vuoden vanha)kanssa kotiin... hoitelin lastamme ja siivosin aamupäivän aikana kämpän. Päiväunien aikaan valmistelin ruoan melkein valmiiksi ja surffailin netissä tai pelailin. Unien jälkeen leikin lapsen kanssa / mentiin pihalle tms. Iltapäivällä laitoin ruoan valmistumaan.

      Avovaimo sai aina tulla siistiin kotiin ruokapöydän äärelle. Ruoan jälkeen hän tiskasi astiat (omasta tahdostaan) ja sitten lähdettiin yhdessä kauppaan. Iltapäivisin / illalla minulla oli mahdollisuus tavata kavereitani tai käydä harrastuksissa... samoin avovaimolla... useimmiten nyhjättiin vain kotona ja nautittiin perhe-elämästä. ... Voin vannoa että tuo aikakausi on ehdottomasti parasta aikaa jota olen elänyt... melkein tulee haikea olo vieläkin, kun sitä muistelee.

      Nykyisin olemme molemmat töissä, avovaimo tekee kolmivuoroa (sisältäen viikonloppuja, joulun jne) ja lapsemme on hoidossa. Rahaa on käytössämme ihan erilailla kuin tuolloin, mutta elämänlaatu on silti hieman huonompi... ainainen kiire on pesiytynyt elämäämme. Avovaimo tottui siihen että minä hoidan kodin ja nykyisin kotitöistä tulee tappelua.

    • Luther Blissett

      Tuottavuuden jatkuvasti noustessa työttömyys on yhä useamman kohtalona. Eikä sitä pidä ottaa negatiivisesti vaan työttömyys on taivaan tulo maan päälle. Suomessa pystyy elämään kohtuullisesti ilman palkkatyötäkin, joten terve asenne työntekoon eli sen puuttumiseen on hyvä lähtökohta jokaiselle lapselle. Leikki pitäisi olla ei vain lasten vaan myös aikuisten työtä.

      Toivottavasti et sekoita elämän suunnittelun puutetta siihen, ettei miehelläsi ole tarvetta kasata maallista mammonaa. Tavaroilla on paha tendenssi tulla osaksi ihmisen persoonallisuutta ja silloin menettäessään posliinihauvan tuntuu kuin sydämestä lohkeaisi palanen. Onnellinen elämä rakentuu ihan muista asioista kuin Mammonalle uhrautumisesta. Se on ennen kaikkea yhdessä vietettyä aikaa, jota ei voi ostaa kaupasta.

      Onko miehesi onnellinen nykytilanteeseen? Miksi pitäisikään olla hurjia suunnitelmia tulevaisuuden varalle, jos todella elää päivä kerrallaan täysipainoista elämää? Uhraamalla nykyhetket lapsien paremman huomisen abstraktiolle huomaa ennen pitkää menettäneensä koko elämän. Paremmalla huomisella on tapana lykkäytyä aina yhä kauemmas. Kapitalistinen onnela on yhtä turha lupaus kuin 80-luvun NL:n kommunismi, joka mukamas oli oven takana.

      Aikomukseni tällä kirjoituksella ei ole ärsyttää tai provosoida. Toivottavasti pohdit, mikä oikeastaan on miehesi asenteessa pielessä ja onnistutte vakavasti keskustelemaan siitä. Kannattaa muistaa, että ihminen suuntaa melkein aina katseensa jonnekin tulevaan ja unohtaa elää tässä hetkessä. Välillä pitää oikein ravistella itsensä hereille ja nähdä jokaisen hetken ihanuus. Oletko varma, että haluat vaihtaa vuokra-asunnon lainahelvettiin? Teetkö työtä vain sittenkin hallitsevan työn ideologian tähden, joka moralisoi sinut nollaksi, ellet "ansaitse leipääsi otsa hiessä"? Vai onko pohjimmallaan vain halu sosiaalisen statuksen nostamisessa, kun työnarkomaanit näkevät kädestä suuhun elämisen perverssisti häpeälliseksi?

      Kannattaa mietiskellä - vaikka olisi minun tavoin ei-uskova - Raamatun hienoja lauseita taivaan linnuista ja kehräämättömistä kukista. Kannusta miestäsi leikkimään lasten kanssa ja viettämään mukavaa aikaa kanssasi. Palkkatyö on vain abstraktio, työtä jota kuka tahansa voi tehdä, mutta vain sinä olet lastesi äiti ja vain miehesi voi olla heidän isä ja sinun miehesi. Niitä ei osteta kaupasta eikä vaihdeta pörssissä. Aikaa et saa lainattua.

      Hyviä työttömyyspäiviä!

      • faija

        "Uhraamalla nykyhetket lapsien paremman huomisen abstraktiolle huomaa ennen pitkää menettäneensä koko elämän. " Näin hienoja lauseita näkee näillä foorumeilla liian harvoin.

        Ikävä kyllä joudun toteamaan, että olen hieman eri mieltä. Kaikkia nykyhetkiä ei kannata uhrata tulevaisuudelle. Mutta muutaman vuoden pinnistely ja yritys, esim. opiskelu hyvin arvosanoin, kannattaa tulevaisuutta ajatellen.

        Ei ole lainkaan huono ajatus hankkia ensin hyvät olot, ja vasta sitten alkaa nauttia elämästä. Ongelmana onkin se, että koska ihminen osaa lopettaa sen haaveilun ja suunnittelun, ja oikeasti alkaa nauttia "nykyhetkestä".

        Toki molemmat ovat mahdollisia samaan aikaan. Voi opiskella tai tehdä töitä saavuttaakseen päämääränsä, ja vapaa-aikana voi nauttia lapsen kanssa metsäretkistä yms. arkipäivän "todellisesta elämästä".


      • joopajoo

        Toisilla palstoilla kirjoitellaan kiivain sanankääntein kuinka ulkomailta työntyy tänne ihmisiä, jotka eivät tee työtä vaan elävät suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.
        Täällä sanotaan, että "työttömyys on taivaan tulo maan päälle".
        Niin että kun on oikea sukutausta, niin työttömyys on ihana asia, josta tulee nauttia. Palkanansaitsijat pitäköön suunsa kiinni vaan ja tehkööt pitkää päivää, mieluummin ylitöitä veroineen, että terve asenne työnteon puuttumiselle voisi jatkua.


      • Luther Blissett
        joopajoo kirjoitti:

        Toisilla palstoilla kirjoitellaan kiivain sanankääntein kuinka ulkomailta työntyy tänne ihmisiä, jotka eivät tee työtä vaan elävät suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.
        Täällä sanotaan, että "työttömyys on taivaan tulo maan päälle".
        Niin että kun on oikea sukutausta, niin työttömyys on ihana asia, josta tulee nauttia. Palkanansaitsijat pitäköön suunsa kiinni vaan ja tehkööt pitkää päivää, mieluummin ylitöitä veroineen, että terve asenne työnteon puuttumiselle voisi jatkua.

        Jos tämä edellinen viesti ei olisi noin varovaisin sanakääntein kirjoitettu, olisin tehnyt ilmoituksen asiattomasta viestistä. Kirjoittaja arvannee oikein, ettei minulla ole tuota "oikeaa sukutaustaa", johon hän rasistisesti viittaa.

        Varoitus! Kirjoittaja yrittää näillä sinänsä viisailla sanavalinnoilla (sitäkin ihmeellisempää on ajatuksen typeryys) luoda mielikuvan ulkomaalaisista raiskaajista ("työntyy..."), jotka vetelehtisivät täällä. Kuten kaikki tiedämme, työttömyys on suomalaisten oma saavutus. "Saavutus" siksi, että kirjoittaja menee harmikseen paljastamaan, kuinka hänkin lopulta inhoaa työntekoa kuvailemalla negatiivissävytteisesti "pitkää päivää" ja "ylitöitä". Todellinen työn rakastajahan pitäisi niitä etuoikeutena!

        Tarinan opetus: Jopa työn ideologian uhrit vaistomaisesti tuntevat inhoa työtä kohtaan, vaikka heidän nimenomainen tarkoituksensa olisi puolustella raadantaa.
        Toivottavasti me vanhemmat muistamme leikkiä lastemme vaipoilla sen sijaan että ottaisimme siihen palkkatyöasenteen.


      • kaarina

        ja työn hedelmästä. Kaikenlaiset elämänkokemukset voi ottaa omaa elämää rakentavina kokemuksina jos haluaa...on vain tajuttava että kaikella on aikansa!!!

        En kaipaa turhia krumeluureja, mutta taloudellista riippumattomuutta tavoittelen.Sitä toivoisin mieheltänikin.
        Omakotitalon raketamiseen tai remontoimiseen ei hermoni saati taitoni riittäisi. Unelmani ei ole sekään. Autoilua inhoan, mieluummin järjestäisin elämäni niin ettei tarvitsisi käyttää omaa autoa...
        Olisi hienoa esim. pystyä valitsemaan kaupasta kalliimpi mutta ympäristöä säästävämpi vaihtoehto kuin halpa ja lapsityövoimalla tehty jne.

        Mielestäni en uhraudu mammonalle jos toivon että lapseni oppisivat näkemään elämän mukavana asiana kaikkine velvollisuuksineen ja mahdollisuuksineen. Hyvien asioiden puolesta täytyy ja saa tehdä työtä. On eri asia esim. lomailla mökillä kaksi viikkoa pitkän työrupeaman jälkeen kuin olla vaan ja tappaa aikaa mökillä kaksi viikkoa kun ei muutakaan keksi (ok. ontuva esimerkki mutta kuitenkin).


    • epra

      Odotan innolla sitä aikaa kun tulee tämä pakkotyöllisyys rahan eteen täytyy tehdä duunia ,eli rahaa ei tipu jos et ota jotain duunia vastaan.

      • Yksi yh

        Ennen ajattelin, että on se kumma kun ihmisiä ei työnteko kiinnosta, ja ollaan kotona vaikka jotain töitä nyt varmasti aina löytyy.
        En ole korkeasti kouluttautunut, ja tekemästäni työstä maksetaan niin pieni palkka, että työssä olemalla minulle jää käteen 20 euroa enemmän kuin kotona tuilla ollessani. Niin, että en enää yhtään ihmettele etteivät ihmiset viitsi mennä töihin, jos taloudellinen etu on tuon verran.


    • orhi

      Tuota... itsepähän olet orhisi valinnut. Mies on sitä mitä on, kovin helppoa ei häntä varmasti ole muuttaa.

      Tosiasiassa jos suomen sossu lopetettaissiin noin miljoona suomalaista kuolisi yksinkertaisesti nälkään ja kylmyyteen.

      Tunnen itse joukoittain n. 25-40 vuotiaita miehiä jotka syystä tai toisesta eivät ole kykeneviä töihin.

      Heidän "ansionsa" sossusta ovat suunnilleen samaa tasoa kuin monen saman ikäsen työssäkäyvän miehen nettoansiot. Nämä sossumiehet eivät häpeä tilaansa.

      Usein heidän rahankäyttönsä on aivan holtitonta ja he ovat pummaamassa rahaa säälittävällä ruikutuksella toisilta jotka käyvät työssä ja joiden nettoansiot ovat siis suurin piirtein samaa luokkaa kuin näiden valiouroiden sossuavustukset.

      Nämä kundit ottavat joka puolelta vastaan apua häpeilemättä jopa pelastusarmeijan leipäjonosta käydään hakemassa muutaman eron arvoinen ruokapaketti.

      Toisaalta näillä vapaaherroilla on paljon vapaaaikaa ja sen takia paljon aikaa "kuluttaa" joten tämä selittää osittain nämä suuret kulut.

      Me jotka käymme työssä ei ole aikaa kuluttaa kun maksamme veroja että nuo toiset saisivat kuluttaa.

      Tämä on tällainen työjako.

    • Kiki

      Ikävä sanoa, mutta olisit nyt miettinyt kenelle niitä lapsia pukkaat.

      • kaarina

        mutta silloin naiivina ja typeränä en tullut ajatelleeksi... Ei auta enää jälkiviisaus.


    • Miisa

      En sano, että ero olisi oikein teidän kohdallanne, mutta meillä se varmaan oli. Mies ei hakenut koskaan töitä, ei kuulemma kiinnostanut. Minä hoidin työt, talon, laskut, isomman lapsen ja vauvan. En vain jaksanut enää. lasten kannalta surettaa, mutta ei kai minun tarvitse elää loputtomiin hoitaen lapsia ja miestä ja tekemällä itse kaikki, kun mies ei ole kiinnostunut mistään.

      • Kaarina

        Kuinka pärjäät nyt? Millaisia ongelmia nykyiseen elämääsi liittyy? Mitenkäs ies suhtautui? Kuinka kauan puit eroa ennenkuin toteutit???

        Kauhea kysymyslitanja, mutta kun sattuu kiinnostamaan! Selviytymistarinat piristävät...


      • Miisa
        Kaarina kirjoitti:

        Kuinka pärjäät nyt? Millaisia ongelmia nykyiseen elämääsi liittyy? Mitenkäs ies suhtautui? Kuinka kauan puit eroa ennenkuin toteutit???

        Kauhea kysymyslitanja, mutta kun sattuu kiinnostamaan! Selviytymistarinat piristävät...

        Tää meidän tapaus on niin tuore, että en voi vielä varmaksi sanoa miten kaikki menee. Mä olen kuitenkin helpottunut, että erottiin. Tuntuu että on taas tilaa hengittää ja taloudellisestikin tullaan toimeen jopa paremmin, vaikka tiukkaa tietysti on silti. Mies elättelee vielä toiveita että joskus voisimme palata yhteen, itse en tiedä jaksanko enää yrittää. Meillä ei tuo työttömyys ollut ainut ongelma.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7831
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2109
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      1998
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1596
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1158
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1024
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      697
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      670
    Aihe