Murehtijat ovat tylsiä ihmisiä (ajatuksiani asiasta)

Koko ikäni olen kärsinyt pakko-oireisesta ajattelusta sekä moninaisista pahoista pakkomielteistä ajattelematta että se on häiriö ja sairaus. Olen hävennyt ongelmaani niin, että en ole ajatellut kärsiväni sairaudesta. Sillä kaikkein eniten närää aiheuttaa ihminen, joka jankuttaa loputtomiin samaa, eikä usko, jos sanoo että "murehdit turhia". Pakkomielteissä sama asia (kuvittelet turhia) tai "ota rennosti" tai "keksi jotain muuta tekemistä". Eikä nuo neuvot ollenkaan auta, on aiheuttanut vain että murehdin ja pohdin asioita yksikseni.

Yleensä olen pysytellyt hulluista ajatuksistani hiljaa ja kuvitellut, ettei minun elämäni mene kokonaan pilalle murehtimisen takia. Se on tapa jotenkin ehkäistä vieläkin epämiellyttävämpää jopa fyysistä epämääräistä ahdistusta, joka tulee kun ei koko ajan murehdi. Pomoni oli pakko-oireinen ja hän oli kyllä maailman epämiellyttävin ihminen ja natsi. Olen iloinen ettei häntä tarvitse minun enää koskaan nähdä. Saatan olla muista ulospäin melkein samanlainen, jos en älyä hävetä itseäni.

Kaikkein rennoimmillani olen, kun katson veden virtausta, sillä ajatukset eivät virtaa, vaan junnaavat minulla vuosiksi paikoilleen. En tiedä mikä tähän auttaa kuin ssri-lääkitys mulla. Lääkityksestä olen huomannut olevan apua. Siinäkin epäilin vuosia, että ne vain myrkyttävät kehon ja mielen ja uskoin että minulla on paljon pahempia sairauksia, kuin vain pakkomielteet.