Jakelukäyrä

Mites Pyhtäällä on lähiaikoina onnistunut jakelut? Täälläpäin on vielä viimeisin Pyhtäänlehtikin saamatta.(sain itellan kautta). Nyt 4 peräkkäistä jakelukertaa suorittamatta. Viime vuoden aikana yhteensä n.20 jakokertaa jäi väliin. Ei oikein viitsi reklamoida, kun menee samaan osoitteeseen kun "työn" suorittaja. Selvennykseksi vielä, että väliin on jätetty koko jakopiiri eikä yksittäistä laatikkoa.
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei täällä jumalan selän takana voi liikoja kuvitella

Äänestä

Asun myös Pyhtäällä ja jokainen Pyhtäänlehti on aina jaettu postilaatikkooni.

Äänestä

Sehän on hienoa, että jossain toimii. Saahan sen toiset jopa kahteen laatikkoon, eikö siksi riitä joka kylään? Onnellisessa asemassa ne kylät, jossa ko. jakelufirma ei niitä jaa.

Äänestä

Oli kai taas tänään jaettu mainokset esimiesvoimin, kun ei enää sanomalehti mahtunut laatikkoon!!! Ei voi olla noin helvetin vaikeaa!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomenmieli kirjoitti:

Mites Pyhtäällä on lähiaikoina onnistunut jakelut? Täälläpäin on vielä viimeisin Pyhtäänlehtikin saamatta.(sain itellan kautta). Nyt 4 peräkkäistä jakelukertaa suorittamatta. Viime vuoden aikana yhteensä n.20 jakokertaa jäi väliin. Ei oikein viitsi reklamoida, kun menee samaan osoitteeseen kun "työn" suorittaja. Selvennykseksi vielä, että väliin on jätetty koko jakopiiri eikä yksittäistä laatikkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu