Skodalle perintö!

Karma

Skodalle näyttää langenneen kyseenalainen Ladan perintö, olla useimmiten se jonon ensimmäinen junnaaja. On toki totta, että oikeasti sen jonon aiheuttaa se ensimmäinen Skodan perään roikkumaan jäävä, mutta mielenkiintoista olisi tietää, miksi juuri Skoda on se jonon ensimmäinen, eli hitain? Onko syy autossa? Onko Skodalla esim kehnoista ajo-ominaisuuksista johtuen mahdotonta pitää tuota huimaa 80-100km/h nopeutta, vai olisiko syy suuressa mittarivirheessä? Mittarista se ei johtune, onhan ympäri maata tarkastustauluja, joiden perusteella kuljettaja voi korjata nopeutensa. Jos ajo-ominaisuudet juuri ja juuri riittävätkin em nopeuksiin, voisiko se olla tehon puute? Totuus lienee, että volkkari laittaa Skodiin vain pienitehoisimpia moottoreitaan, mutta kun jopa Suzuki Altolla voi Suomen nopeusrajoituksia helposti noudattaa, jopa ylittää, niin syy ei liene tämäkään. Syy täytyy siis olla omistaja-kuljettajassa, mutta miksi näin? Kerääkö Skodan mitäänsanomattomuus ja edullisuus sitten puoleensa sellaisia ihmisiä, jotka jo geeneissään kantavat "meillä ei tuhlata autoiluun" geeniä ja pitävät osin jopa tiedostamattaa yllä jatkuvaa "pisaralla pisimmälle" kilpailua, itseään vastaan. Ehkä tuon geenivirheen nimi ei ole mitenkään poikkitieteellinen, mutta sanonta "sairaalloisen nuuka" lienee jo ilmaisu, jonka kaikki tunnistavat. Vai liittyykö asiaan jopa politiikkaa ja puolueita? Jospa Skodalla ajaakin äärivasemmistolainen, jonka elämäntehtävä on jarrutaa ja vastustaa kaikkea ympärillä tapahtuvaa? Tuohan onnistuukin helposti juuri maantiellä, varsinkin kun valitsee mutkaisen osuuden. Tuotahan luonnollisesti tukee Skodan kommunistitausta, joka Lada-aikaan oli tärkein autonvalinta kriteeri. Hyödytöntä pohdiskelua tämä tietysti on, mutta panee miettimään noita jonoja ohitellessa, että mistä kaikki oikeastaan alkaa, mikä on tuolla Skoda-kuljettajalla motiivina, kun hän noita jonoja vetämällä aiheuttaa paljon ohituksia, joista jokainen on aina myös riski, ei suuri, mutta riski kuitenkin?

17

1873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samu-75

      ... kun jaksaa vetää niin pitkiä jonoja?

      Ei vaan meidän Ocun takana hirveästi jonoja näy. Usein mietin vastaavaa kuin sinä, tosin kylläkin niistä jotka jäävät sinne valoihin ihmettelemään, kun itse olen jo liikahtanut toiselle puolelle risteystä.

    • Repe

      Ei kannata yrittää

      • Karma

        Ensinnäkin: Yritin kirjoittaa asiallisesti, koska kuitenkin kirjoitan asiasta, jonka olen omin silmin havainnut tuolla maantiellä todellista totta olevan.

        Toiseksi: Joku väitti minun kirjoittaneen tälle palstalle useinkin, vaan sepähän on niin, että tuo kirjoitukseni/kysymykseni/ihmettelyni oli ensimmäinen kerta, kun olen vaivautunut Skoda-palstalle kirjoittamaan, en ole myöskään tätä koskaan lukenut, sillä nimi Skoda ei herätä minussa mitään, ei pienintäkään kiinnostusta, MUTTA psykologiaakin opiskelleena minua kiinnostavat ihmiset ja sellaiseksi kai Skoda-kuljettajakin vielä lasketaan, vai? Varsinkin poikkeavasti/omituisesti toimivien ihmisten motiivit ovat hyvinkin kiinnostavia. Olisin kirjoittanut aiheellisen kysymykseni minkä tahansa muunkin merkin palstalle, vaan kun se jonon vetäjä nyt vaan sattuu useimmiten juuri Skoda olemaan, niin silloin luonnollisesti juuri tänne, täältä luulisi em merkin omistajia eniten löytyvän, vai onko tässäkin ehkä näin, että he haaveilevat juuri muiden merkkien palstoilla. Käyn vielä kerran pari katsomassa, josko jotain puolustusta tuolle Skoda-käyttäytymiselle olisi löytynyt, sitten jätän teidät kulkuvälineittenne pariin täysin omaan rauhaan, hyvää jatkoa.

      • Repe
        Karma kirjoitti:

        En ole kyseistä ilmiötä havainnut enkä siis allekirjoita sitä. Itse saan oman skoodani vasta muutaman viikon kuluttua mutta voin todeta, että kyllä silläkin pääsee ihan riittävän lujaa ettei tartte olla jaloissa. toinen asia on sitten, että vaikka ajaa rajoitusten mukaan niin silti on toisten mielestä tientukkona.

      • forever!
        Karma kirjoitti:

        Ensinnäkin: Yritin kirjoittaa asiallisesti, koska kuitenkin kirjoitan asiasta, jonka olen omin silmin havainnut tuolla maantiellä todellista totta olevan.

        Toiseksi: Joku väitti minun kirjoittaneen tälle palstalle useinkin, vaan sepähän on niin, että tuo kirjoitukseni/kysymykseni/ihmettelyni oli ensimmäinen kerta, kun olen vaivautunut Skoda-palstalle kirjoittamaan, en ole myöskään tätä koskaan lukenut, sillä nimi Skoda ei herätä minussa mitään, ei pienintäkään kiinnostusta, MUTTA psykologiaakin opiskelleena minua kiinnostavat ihmiset ja sellaiseksi kai Skoda-kuljettajakin vielä lasketaan, vai? Varsinkin poikkeavasti/omituisesti toimivien ihmisten motiivit ovat hyvinkin kiinnostavia. Olisin kirjoittanut aiheellisen kysymykseni minkä tahansa muunkin merkin palstalle, vaan kun se jonon vetäjä nyt vaan sattuu useimmiten juuri Skoda olemaan, niin silloin luonnollisesti juuri tänne, täältä luulisi em merkin omistajia eniten löytyvän, vai onko tässäkin ehkä näin, että he haaveilevat juuri muiden merkkien palstoilla. Käyn vielä kerran pari katsomassa, josko jotain puolustusta tuolle Skoda-käyttäytymiselle olisi löytynyt, sitten jätän teidät kulkuvälineittenne pariin täysin omaan rauhaan, hyvää jatkoa.

        Täällä on ollut ennenkin kirjoittajia, jotka on halunneet "testata" Skoda-kirjoittajien psykologiaa, ovat sen sitten myöntäneetkin.

        Mutta psykologian tai psyyken testaamisen pitää perustua jonkunlaiseen älykkyyteen. Ei perusteettomilla väitteillä tehdä mitään tieteellistä tutkimusta. Vaikka Skoda-kuskit olisivat oikeasti jonojen kärjessä (?), niin muut kirjoituksesi väitteet ja "alustus" (täyttä huuhaata) ovat täysin tuulesta temmattuja tai sitten sinulta on jäänyt huomaamatta kommunismin murentuminen, Octavian ajo-ominaisuuksia jopa Audiin verranneet testit (A3 sama alusta), ja sekin, että esim. Octavia ei välttämättä ole edullinen (tai "halpa" niinkuin joku toinen provoilija kirjoitteli taannoin), vaikka joku sata euroa säästyisikin johonkin muuhun merkkiin verraten. Tuollaiset 125 tuhatta mummoa vähintään on edelleenkin ihan kohtuullinen tukku rahaa.

        Se, että lupaat jättää tämän palstan rauhaan on ainut järkevä toteamus kirjoituksessasi. Et tule saamaan hyvää kohtelua tämän kaltaisilla kirjoituksillasi muillakaan palstoilla, jos niille meinaat mennä. Kun ei psykologian opinnot tai edes muu lukemisen tuoma sivistys juuri kirjoituksestasi läpi paista, olet todellakin täällä väärässä seurassa "psykologiaasi" harrastamassa!

      • Skodalla
        Karma kirjoitti:

        Ensinnäkin: Yritin kirjoittaa asiallisesti, koska kuitenkin kirjoitan asiasta, jonka olen omin silmin havainnut tuolla maantiellä todellista totta olevan.

        Toiseksi: Joku väitti minun kirjoittaneen tälle palstalle useinkin, vaan sepähän on niin, että tuo kirjoitukseni/kysymykseni/ihmettelyni oli ensimmäinen kerta, kun olen vaivautunut Skoda-palstalle kirjoittamaan, en ole myöskään tätä koskaan lukenut, sillä nimi Skoda ei herätä minussa mitään, ei pienintäkään kiinnostusta, MUTTA psykologiaakin opiskelleena minua kiinnostavat ihmiset ja sellaiseksi kai Skoda-kuljettajakin vielä lasketaan, vai? Varsinkin poikkeavasti/omituisesti toimivien ihmisten motiivit ovat hyvinkin kiinnostavia. Olisin kirjoittanut aiheellisen kysymykseni minkä tahansa muunkin merkin palstalle, vaan kun se jonon vetäjä nyt vaan sattuu useimmiten juuri Skoda olemaan, niin silloin luonnollisesti juuri tänne, täältä luulisi em merkin omistajia eniten löytyvän, vai onko tässäkin ehkä näin, että he haaveilevat juuri muiden merkkien palstoilla. Käyn vielä kerran pari katsomassa, josko jotain puolustusta tuolle Skoda-käyttäytymiselle olisi löytynyt, sitten jätän teidät kulkuvälineittenne pariin täysin omaan rauhaan, hyvää jatkoa.

        ajavilla on keskimääräistä enemmän munaa noudattaa nopeusrajoituksia jos siltä tuntuu. Persiissä roikkuvista provosoivista idiooteista huolimatta.

      • sellaista!

        Melkoisina moukkina taidat juuri Skoda-kuskeja pitää. Kannattaa huomata, että täältä löytyy korkeastikin koulutettua väkeä, joka toteaa alkuperäisen kirjoituksesi sekä "puolustuspuheen" kylläkin täydeksi provoiluksi; rajojen koettelemiseksi.

      • hullo
        Karma kirjoitti:

        Ensinnäkin: Yritin kirjoittaa asiallisesti, koska kuitenkin kirjoitan asiasta, jonka olen omin silmin havainnut tuolla maantiellä todellista totta olevan.

        Toiseksi: Joku väitti minun kirjoittaneen tälle palstalle useinkin, vaan sepähän on niin, että tuo kirjoitukseni/kysymykseni/ihmettelyni oli ensimmäinen kerta, kun olen vaivautunut Skoda-palstalle kirjoittamaan, en ole myöskään tätä koskaan lukenut, sillä nimi Skoda ei herätä minussa mitään, ei pienintäkään kiinnostusta, MUTTA psykologiaakin opiskelleena minua kiinnostavat ihmiset ja sellaiseksi kai Skoda-kuljettajakin vielä lasketaan, vai? Varsinkin poikkeavasti/omituisesti toimivien ihmisten motiivit ovat hyvinkin kiinnostavia. Olisin kirjoittanut aiheellisen kysymykseni minkä tahansa muunkin merkin palstalle, vaan kun se jonon vetäjä nyt vaan sattuu useimmiten juuri Skoda olemaan, niin silloin luonnollisesti juuri tänne, täältä luulisi em merkin omistajia eniten löytyvän, vai onko tässäkin ehkä näin, että he haaveilevat juuri muiden merkkien palstoilla. Käyn vielä kerran pari katsomassa, josko jotain puolustusta tuolle Skoda-käyttäytymiselle olisi löytynyt, sitten jätän teidät kulkuvälineittenne pariin täysin omaan rauhaan, hyvää jatkoa.

        Aina vaan pyry karmalla sakenee :)

      • Psykiatri

        En ajele Skodalla, mutta kerroppas Karma, missä olet sitä psykologiaa opiskellut? Poikekavasti käyttäytyvien ihmisten taustat kiinnostavat minuakin noin ammatillisessa mielessä...

      • Samu-75
        Skodalla kirjoitti:

        ajavilla on keskimääräistä enemmän munaa noudattaa nopeusrajoituksia jos siltä tuntuu. Persiissä roikkuvista provosoivista idiooteista huolimatta.

        Tietyömaalla jos ajaa 60 rajoitusalueella 70 mittarissa niin tuntuu että kaikki pyyhkivät ohi. Rajoituksen muuttuminen takaisin 80:iin ja Res napin hively saa sitten aikaiseksi milloin minkäkinlaisia hupaisia suorituksia ohituskaistan puolella.

        Myös takaluukun 20Vturbo -kyltti tuntuu keräävän kaikenlaisia provokaattoreita perään roikkumaan ja sitten väkisin ohittelemaan.

    • Saksassa ajanut

      Tämän isännän tarinoita tällä palstalla ei näytä mikään lopettavan, varsinainen Samuli Satunen koko tyyppi.
      Vai olisiko sittenkin hallusinaatioiden syynä lääkityksen puute?

    • toinen puoli

      En ota kantaa puolueväriin, mutta silmiinpistävän usein todellakin Skoda pörrää letkan keulilla. Vaikka myyntimääriin nähden (rekisteröintitilaston 14) niitä ei edes pitäisi huomata olevan olemassakaan.

      • haltuun!

        Skodassa on melko iso mittarivirhe, esimerkiksi 120 km/h tienoilla ainakin itselläni tuollaiset 7 ...8 km/h. Mittaustauluilla olen tuon todennut ja ainakin itse kyllä ajan siksi tuon verran "ylinopeutta" normaalisti ja useimmiten vielä n. 10% päälle (ohittelut jätän kumminkin useimmiten muille). Ehkä kaikki Ocu-kuskit ei tosiaan ole mittarivirhettä huomioineet?!

      • Kommunisti

        Tahallani ajelen keulilla, jotta näette, typerät länsiautoilijat, peräni.

      • Turbo combi
        haltuun! kirjoitti:

        Skodassa on melko iso mittarivirhe, esimerkiksi 120 km/h tienoilla ainakin itselläni tuollaiset 7 ...8 km/h. Mittaustauluilla olen tuon todennut ja ainakin itse kyllä ajan siksi tuon verran "ylinopeutta" normaalisti ja useimmiten vielä n. 10% päälle (ohittelut jätän kumminkin useimmiten muille). Ehkä kaikki Ocu-kuskit ei tosiaan ole mittarivirhettä huomioineet?!

        Octavia Combissa mittarivirhe on 3kmh
        tarkistettu asia ja ensiasennusrenkaat alla.

      • haltuun!
        Turbo combi kirjoitti:

        Octavia Combissa mittarivirhe on 3kmh
        tarkistettu asia ja ensiasennusrenkaat alla.

        Oletan, että itselläni nopeusmittarin virhe johtuu 14" vanteista ja 175/80 -renkaista, jotka oli muotia vielä 90-luvulla. 15" vanteet kävisi myös rekisteriotteen mukaan, arvattavasti niille sopivilla renkailla mittarivirhe olisi asiallisempi.

        Mutta niinkuin sanon, täytyy vaan kompensoida mittarivirhettä kaasujalan asennolla!

    • Juuso

      Vaihda Skodaan, niin tällä palstalla kaikkien tutut ja ystävät ovat tehneet...
      Uutukaiset Audit, Porchet ja Mersut on vaihdettu
      Skodaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe