Onko totta että

Poliittinen ura päättyy Järvenpään valtuustoon. Voisimme pyytää kuin Teemua konsanaan; vielä yksi kausi Heikki! Vielä yksi kausi Heikki!
391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heikki Heikki Heikki Heikki Heikki Heikki Heikki Heikki Heikki Heikki Heikki HeikkiHeikki Heikki Heikki Heikki Heikki HeikkiHeikki Heikki Heikki Heikki Heikki Heikki!!

Äänestä

Kuntalaki sallii 60 vuotta täyttäneen valtuutetun lopettaa luottamustehtävät ja kun huhtikuussa täytin 75 vuotta päätin jättää tehtävän nuoremmalle 1.5. alkaen. Samalla päättyi puheenjohtajuuteni Järvenpään suurimman lautakunnan (80 M€) vetäjänä.
Jatkan kuitenkin kaunpunginhallituksen varajäsenenä tämän vuoden loppuun, jolloin kauden puolivälin uudistukset tehdään.

Aika aikaa kutakin ja nyt minulla on entistä enemmän mahdollisuus vaikuttaa valtakunnallisessa kielipolitiikassa.

Äänestä
  • Ai että ihan 75 vuotta? Onnittelut! Varmasti on tuotteliain lautakunta ikinä, kun mahdolliset soraäänet on voinut huippuasialliseen nefetyyliin hiljentää puhumalla Lallin ongelmanratkaisutyylistä. Tai kertomalla siitä, että Ruotsin kielilaki vaati virkamiehiä lyömään ihmisiä turpaan.
    Onko sulla muuten vielä omat hampaat vai oletko teetättänyt itsellesi vinot proteesit? Miksi et koskaan hankkinut hammasrautoja? Voivatko hammaslääkärit valita itselleen hienompia rautoja kuin ne perinetiset akuankka- ja siperiankiskomallit? Miksi sinulla ei muuten olisi nyt entistä enemmän mahdollisuus vaikuttaa valtakunnallisessa hammaslääkäripolitiikassa? Onko fluorista höpöttäminen ollut sinulle ihan vaan harrastus?
    Minulle tulee alaleuan etuhampaiden taakse helposti hammaskiveä. Voinko poistaa tai ehkäistä sitä kotikonstein?
    Käytän sähköhammasharjaa usein paljon kauemmin kuin ajastimen kolmea minuuttia, minkä takia puolisoni varoittaa minua yliharjaamisesta: onko sellaista asiaa olemassa, ja kuinka todennäköistä se olisi? Käytän Braunin harjaa pehmeillä päillä. Harja varoittaa liiasta paineesta, joten kunhan varon painamista, niin kaiken pitäisi olla OK, eikö vain? Mitä hammasharjamerkkiä sinä suosittelisit?
    Olen kuullut, että nuo siniset mukavalkaisevat hammastahnat itseasiassa aiheutavat värjäymiä. Pitääkö tämä paikkaansa? Miten voisin valkaista hampaitani kotikonstein? Onkse ylipäänsä mahdollista? Onko hammastahnoissa muuten oikeasti eroja?
    Yläleukani etuhampaat ovat päistään läpikuultavia, niin, että kun painan kieleni niitä vasten, näen hampaiden alimman millin punertavana. Onko se normaalia? Minulla on myös yksi hammas, joka on paljon valkoisempi kuin muut hampaat. Hammas on osittain täysin valkoinen, mutta samanlaisen kerman värinen kuin muut hampaani. Mistä väri ero johtuu? Ilmiö näkyy jo vanhoissa valokuvissa, joten hammas on ollut sellainen puhekamisestaan saakka. Olen kuullut, että valkoiset hampaat ovat heikompia. Pitääkö tämä paikkaansa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heikki Talan kirjoitti:

Poliittinen ura päättyy Järvenpään valtuustoon. Voisimme pyytää kuin Teemua konsanaan; vielä yksi kausi Heikki! Vielä yksi kausi Heikki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu