Kari Välimäki posarissa tänään

kaikki tottakait juu

Kari on ottanut itselleen kaupungiselittäjän ammatin koska
sellaisen tarve on ollut ilmeinen.

Jutussa oli taas Välimäkiläiseen tyyliin 5 % asiaa ja loput
Nesteen pöytäseurueelta kuultua

Mielenkiintoisin miete joka Karilla oli että kaupunkimme
perustettaisiin useampikin elinkeinoelin koska kuten
Välimäki ihan oikeassa ollen toteaa että nykyinen
on pelkästään Kompin asialla.

Demarien tapaan Kari ei kerro kuka nuo kaikki uudet
virat maksaa koska Kompin yksinoikeudella omistaman
ainakin veronmaksajat maksavat .

Huuhaajuttua tulee jutussa palstan täydeltä matkiluvälityksen
matkailutoimistolle tuottamasta rahavirrasta.

Kaupunki on Välimäen mukaan sitenkin läpilainannut
Komppiin 3,5 miljoonaa joka Välimäen mukaan
tuottaa valtavasti rahaa kunnan kassaan.

Kirjoittaja ei tosin kerro millä ehdoilla raha on annettu
ja mitkä ovat lainan takaisnsaantiahdollisuudet.

Mukaavaa olisi jos Välimäki olisi myös ottanut
kantaa siihen 150 uuden myyjän ilmaantumiseen
paikkakunnalle.

20

1007

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PistoBandido

      Siitä 150 myyjästä ei enää mielellään puhuta, se oli vain sellainen juttu. Yritetään nyt vain kaikki unohtaa tuo mitätön luku.

    • riittääkö rahat

      Rakennusbuumi on tosiaan menossa kylällä mikäli kauppakeskusta trahoitetaan julkisin varoin. Kauppakeskus , terveyskeskus, päiväkoti ja vielä koulukin lyhyen ajan sisällä. Talous täytyy olla kunnossa nykyisellä vauhdilla.

    • kokokokokokokoko

      Välimäeltä asiallinen ja totuudenmukainen kirjoitus.

      • kissanhännänalus

        Välimäki on asiantuntija ja harmaa eminenssi tapahtumien
        taustalla kunnassamme joten hänen on pakko olla
        mukana kehuskelemassa ohjaamiaan ratkaisuja.


    • Kyylä2

      No niin. Välimäen vuodatus on nokkani edessä. Aloitetaanpa ruotiminen.

      Kari väittää että "raskaat syytökset" kohdistuvat kehitysyhtiön toimitusjohtajaan, toimintaan ja vähäiseen tukeen yrittäjiä kohtaan. Itse en näe syytöksiä niinkään raskaina kuin ennemminkin tuohtumuksena epätasapuoliseen kohteluun kyllästyneiden taholta. Voisiko kirjoittaja hieman täsmentää mitä erityisen raskauttavaa noissa syytöksissä nyt sitten on?

      Toinen väite että yhtiö nauttisi kaupunginvaltuuston erityistä luottamusta on lienee puppugeneraattorin tuottamaa puppua. Jos luottamus olisi selvä niin kaupunginvaltuuston kokouksissa ei kyseistä asiaa luultavasti tarvitsisi puida ollenkaan? Eikä tällöin yhtiön edustajien tarvitsisi koittaa kaunistella yhtiöön kohdistuvia kriittisiä kysymyksiäkään sen enempää. Käsittääkseni valtuuston jäsenet eivät ole olleet kovinkaan hyvin perillä siitä mitä yhtiö toimittelee.

      Jutussa myönnetään suoraan että toimitusjohtaja ei ole persoona jota kiinnostaa keskustella ja kahvitella paikallisten yrittäjien kanssa. Eikö tämä jo kuvaa sylttytehtaan alkua siitä miksi yrittäjät ovat hieman näreissään? Kun muistaa vielä tulohaastattelun lehdessä, jossa hän erikseen vielä halusi korostaa että aikoo ensitöikseen käydä läpi paikalliset yritykset. Oliko tuo lausunto vain politiikasta tuttua kosiskelua, jolla haluttiin varmistaa tulevaa työpaikkaa?

      Heti perään väitetään että yhtiö olisi hoitanut toimintaansa kaupungin elinten ohjauksessa. Minkä ihmeen elinten? Käsittääkseni toimintaa on ohjannut kaupungin edustusto yhtiössä. Ne muutamat samat henkilöt jotka ovat toimineet tuossa luottamushommassaan ilman lautakuntakäytäntöä eli päätöksiä ei ole tarvinnut kirjata pöytäkirjoihin, kuten normaaleissa poliittisissa lautakunnissa. Ymmärrän hyvin että valtuutetut ovat puhuneet elinkeinolautakunnan uudelleen perustamisesta. Tämmöisen instanssin alaisuuteen tuo yhtiökin sopisi huomattavasti paremmin.

      Sitten tekstissä on vielä viitattu kintaalla kilpailulaille. 400 000 euroa verorahaa, pienemmistäkin summista on kilpailulain nojalla jouduttu luopumaan muuten toteuttamiskelpoisista hankkeista. Kaupunki senkin rahan kai joutuu kuitenkin pahimmassa tapauksessa maksamaan. Esimerkiksi päivittäistavarakauppaan viittaava 4a luku ei todellakaan ole millään lailla relevantti tässä yhteydessä. Eihän yhtiö harjoita lainkaan päivittäistavarakauppaa. Miksi ihmeessä tämä oli kirjoituksessa nostettu erikseen esille. Kirjoittajan kannattaisi uudemman kerran tarkistaa mitä kilpailuneutraliteetilla tarkoitetaan kuntien ja valtion toimintaan liittyen.

      20% kate jonka mökkivälitys ottaa, on hyvää bisnestä. Kehitysyhtiö on tässä kohtaa onnistunut. Nyt olisikin sitten aika eriyttää tuo osa omaksi firmakseen ja antaa tuon hyvän valua suoraan kaupungin laariin. Miksi tuolla toiminnalla pitää rahoittaa erikseen koko kehitysyhtiötä? tai mökkifirman tuloksella (230 000€/vuosi) pitäisi kyllä pystyä pyörittämään bisnestä omana yksityisenä yhtiönäänkin, työllistäen 2-4 työntekijää koko vuodeksi. Toisin sanoen tuosta summasta pitäisi riittää jaettavaa suoraan omistajalleen, joka on tällä hetkellä kaupunki.

      Lisäksi kaupunki on jutun mukaan lainannut kiinteistöyhtiölle 3,5 miljoonaa. Sen verran pitää korjata, että ei ole. Ja hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan ei pidäkään lainata, tuomari äänin 3-0.

      Siinä olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä että puheenjohtajan paikka uuden yhtiöjärjestyksen maksimissaan 8 henkilön porukasta olisi ilman muuta langettava kaupunginjohtajalle. Olisi todella typerää sivuuttaa johtaja näinkin paljon mielenkiintoa saavan toimielimen päällikön paikalta.

      Lopuksi kysymys hedelmällisen yhteistyön onnistumattomuuden osalta. Kumman kirjoittaja haluaisi vaihtaa, yhtiön johtajan vai yrittäjät? Kaupungin näkökulmasta taatusti helpointa olisi vaihtaa se johtaja, katsoa uusin eväin tulevaisuuteen ja toivoa että uusi johtaja olisi yhteistyökykyisempi sen nokkiinsa ottavan yrittäjäkentänkin kanssa. Kehittämisyhtiön mennessä nurin kaupunki ei kärsi suurtakaan tappiota, mutta yrittäjien mennessä nurin tai vaihtaessaan toimipaikkaansa vähemmän hylkivään paikkaan, kaupunki menettää joka käänteessä paljon sellaista jota ei voi hokkuspokkus tempuilla paikata. Ei, vaikka päätettäisiin verovaroin rakentaa vaikkapa 10 uutta kauppakauppakeskusta Kilvakkalan pelloille.

      ...kyllä helpotti

      • 20 000 boonusta

        Tuskin helpotti, koska et kummnkaan saa oikeaa tietoa
        Kuppauskeskuksen kiemuroista mutta veronmaksajana
        pääset rahoittamaan jopa johtajan boonuksia.


      • latu tukossa
        20 000 boonusta kirjoitti:

        Tuskin helpotti, koska et kummnkaan saa oikeaa tietoa
        Kuppauskeskuksen kiemuroista mutta veronmaksajana
        pääset rahoittamaan jopa johtajan boonuksia.

        Läpilainapoliitikko hymyävä hiihtäjä täyttää 60 vuotta ja
        ilmoittaa luopuvansa politiikasta ja keskittyy perhe elämään.


      • Anonyymi
        latu tukossa kirjoitti:

        Läpilainapoliitikko hymyävä hiihtäjä täyttää 60 vuotta ja
        ilmoittaa luopuvansa politiikasta ja keskittyy perhe elämään.

        "Hymyilevä hiihtäjä" toimi ihan oikein kauppa keskus asiassa Ikaalisten hyväksi.


      • Anonyymi

        Helpottiko Karia? Entä kuntalaisia? Kalliks käy sano ILMO!


    • todennäköisesti

      Eläkkeelle varmaan on tunkua lähivuosina.

      • rakkaus kestää

        Jyllin kodeilla näemme suloisen parin keinuttelemassa kun
        Prouva Hoikkala ja Hymyilevä Hiihtäjä viettävät vanhuuttaan.


      • Rouva Hoikkala
        rakkaus kestää kirjoitti:

        Jyllin kodeilla näemme suloisen parin keinuttelemassa kun
        Prouva Hoikkala ja Hymyilevä Hiihtäjä viettävät vanhuuttaan.

        Mistäpä tietää, vaikka jonain päivänä rakastumme Jarmon kanssa ja muutamme Jyllin kodeille, Toivolansaareen tai Vammalaan!


    • Kuka tietäisi

      Kari oli harvoja, jotka tiesi 3,5millin lainasta. Kaupungin sivuilta en löydä valtuuston päätöstä ks. Lainalle???.

      • Kaikkitietävä

        Katsopas hallituksen alkuvuoden 2012 pöytäkirja:)


    • Ku tiät

      Laitappas linkki

    • voih-vetti

      Eipä tullut luettua vanhaa pöytäkirjaa mutta uusinkin antoi aihetta huoleen=(. Taas on kaupunkimme sekaantumassa vilpillisen historian omaavaan yrittäjään.., vaihteeksi parkanolaiseen. Eikö nää koskaan opi?!?!?

      • mulle ja sulle

        Kyllä ne ovat oppineet ottamaan itselleen pikku lahjukset ja
        asiat etenee eikä moraali ole este.


      • kunnallisneuvokset
        mulle ja sulle kirjoitti:

        Kyllä ne ovat oppineet ottamaan itselleen pikku lahjukset ja
        asiat etenee eikä moraali ole este.

        Hätääntyneen kunnan johto tekee hätääntyneen päätöksiä
        ja veronmaksaja maksaa.
        Itsenäisyypäivänä nuo johtajat saavat prenikat rinnuksiinsa.


    • Anonyymi

      eipä ole meno tuosta vuodesta 2014 parantunut

    • Anonyymi

      Seliseli ja juttua piisaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5917
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3744
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2033
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1239
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe