rakenteelliset uudistukset

tuomilj

listaan tähän näkemäni tarpeelliset rakenteelliset uudistukset

- eduskunta- päätäntäelimen parantelu mahdollisimman objektiiviseksi, jossa rönsyily on minimoitu, jaksaminen ja voima paneutua päättämisen säätämiseen on helppoa ja päätöksistä tulee helpommin kaikkein viimeisteltyjä ja kaikenlaiset asiat tulee otetuksi huomioon.

- alueiden päättämisen muodostaminen kunnista, maakunnista ja lääneistä ehkä samanlaisiksi tai erinäköisiksi lääneiksi, joiden sisällä aluepäätökset tehdään. yksi alue vastaa kaikesta oman alueen päättämisestä. en tunne tuomioistuinpäättämisiä, mutta uskon, että ei-juristiosaamisella pystyy organisoimaan juristien neuvomana kokonaan sen.

- kaikkien kuluttajille menevien tukiaisten yhdenmukaistaminen samansuuruiseksi. ( rahallinen oikeudenmukaisuus nousee, yhteiskunnallinen selväpiirteisyys nousee, huolehtiminen ja turha pohtiminen laskee äskeisen takia ehkä )

- irtisanomissuojan yhdenmukaistaminen ja optimoiminen kohdalleen

- kunniamerkkien antamisen lopettaminen ja tiedottomaninen niiden tuottamasta todellisuudentajun heikentymisestä sille, joka sai sen.

- menoista ja kaikesta muusta yhteiskunnallisesta asioista ajattelun kehittäminen, niin, että pyritään täydelliseen pragmaattisuuteen, eli käytännöllisyyteen huonot teoriat pois huono realistisuus pois lähes aina kannattaa luottaa järkeen ja niin toimiminen otetaan yhdenmukaisuus yhdeksi kriteeriksi, kun tehdään päätöksiä.

- puhdistetaan äskeisen tavan mukaan koulutuksista ja tutkimuksista pois huonot sellaiset ja lisätään parempaa

3

150

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • görig

      tarkoitin kuluttajille menevien tukiaisten samansuuruisuudella sitä, että riippumatta asuinpaikasta, asemasta, menneistä töistä ja kaikesta kaikki me saamme samoin perustein tukiaiset.

      - uskon, että läänien pitäisi tehdä näin: läänit jakautuvat maakuntiin ja maakunnat tekevät hanke-ehdotuksia, koska muuten läänien päättäjillä olisi liikaa hankepäättämistä, jotka ovat pieniä hankkeita. kaikkiin hankkeisiin haettaisiin valtiolta rahat. kunnallisveroa ei ole, vaan se raha korjattaisiin muuten ja se menisi valtiolle.

      - valtio tasapainoittaisi läänien rahoituksen niin, että heikot läänit saisivat ehkä esim. hieman tai enemmän rahaa kuin rikkaat läänit. erityisesti ne, joihin ei mahdu tai kannata antaa hankkeita. tai esim. rahoittaisi ydinvoimalan tai yliopiston isoon tai pieneen lääniin.

      - läänit tarvitsevat erityisneuvonantajia poliisilta tekemään poliisia koskevia päätöksiä ja myös oikeusjärjestelmää ja terveysjärjestelmää ja kaikkea julkisen vallan toimijoilta neuvoa.

      - kun läänien päättäjille keskitetään päättäminen, kokonaisuus toimii ehkä parhaiten, eli he päättävät kokonaisuudesta.

      - yksi kehittämisajatus on työmarkkinajärjestöjen lopettaminen ja niiden vallan antaminen valtioneuvostolle

      tuntuu pakolta kirjoittaa tämä, ei kannata kirjoittaa tätä.

    • gadg

      ehkä parasta olisi se, että valtio määrärahoittaisi läänit ja vain suurissa hankkeissa läänit kääntyisivät valtion puoleen valtion päätettäväksi siinä asiassa

    • olo

      kolmen ensimmäisen viestin mallissa ongelmana on mm. energiapolitiikka, muut samaan aikaan valtakunnalliset että samalla paikalliset organisaatiot, kuten poliisi, myös kela on mukana tässä ajatuksessa, koska kelalla on keskusjohto ja paikalliset toiminnot ja valtiollinen organisaatio. jne.

      uskon, että näin olisi ehkä parasta tehdä: paikalliset ja samalla valtiolliset asiat valtio hoitaisi ja organisoisi .
      ja läänit ja valtio kävisivät vuorovaikukutusta niiden paikallisesta järjestämisestä
      ja tarpeesta ja kannattavuudesta ja kaikesta siitä, mikä on tarpeellista ja niihin littyy. valtiolla olisi ehdoton viimeinen sana kuitenkin vasta sen jälkeen, kun olisi kulunut aika vastaväitteiden esittämiselle.

      eli valtio esittäisi tarpeen niiden järjestämisestä ja läänit vastaisivat siihen ja niin kauan tätä jatkuisi, että tulos tulisi. samoin olisi lääneillä, että ne voisivat ehdottaa kehitystä nykyiseen järjestykseen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      211
      2088
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1247
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      34
      688
    Aihe