En oo varma oisko tää sittenkin pitäny laittaa masennus-palstalle, mutta päädyin nyt laittamaan tän tänne.
Eli siis vietän joka päivä aijastani ainakin viisi tuntia surressani omassa huoneessani (jos nukkumista ei lasketa). Pari syytä miksi suren:
1. Kerroin parhaalle ystävälleni (ja hän on siis samaa sukupuolta kanssani eli naispuolinen) että olen ihastunut erittäin paljon häneen. Hän sanoi että se on hänelle ok mutta hän ei ole vielä valmis suhteeseen. Minusta kuitenkin tuntuu että en ole hänelle tarpeeksi, sillä perusteella että en tiedä oliko hän hetero vai homo/bi ja jos hän kuitenkin olisi hetero niin silloin en kelpaisi hänelle koska olisin mukamas liian naisellinen jne. Eli siis pelottaa että hän on valehdellut sen olevan ok hänelle ja hommasi "salaa" itselleen jätkän ja sitten kertoisikin olevansa varattu.
2. Yksi lemmikeistäni saattaa kuolla lähiaikoina ja tietty tunteellisena ihmisenä itken ja suren varmasti pitkään. Minusta tuntuu että kukaan ei olisi tukenani vaikka onhan minulla ehkä seitsemän kaveria joka on jo aika paljon. Ehkä heillä vaan on parempaa tekemistä kuin minun valituksen kuuntelu tai he ovat vaan unohtaneet mut kokonaan.
Ketään psykologia en tällä etsi vaan pelkästään juttu seuraa.
Eli siis vietän joka päivä aijastani ainakin viisi tuntia surressani omassa huoneessani (jos nukkumista ei lasketa). Pari syytä miksi suren:
1. Kerroin parhaalle ystävälleni (ja hän on siis samaa sukupuolta kanssani eli naispuolinen) että olen ihastunut erittäin paljon häneen. Hän sanoi että se on hänelle ok mutta hän ei ole vielä valmis suhteeseen. Minusta kuitenkin tuntuu että en ole hänelle tarpeeksi, sillä perusteella että en tiedä oliko hän hetero vai homo/bi ja jos hän kuitenkin olisi hetero niin silloin en kelpaisi hänelle koska olisin mukamas liian naisellinen jne. Eli siis pelottaa että hän on valehdellut sen olevan ok hänelle ja hommasi "salaa" itselleen jätkän ja sitten kertoisikin olevansa varattu.
2. Yksi lemmikeistäni saattaa kuolla lähiaikoina ja tietty tunteellisena ihmisenä itken ja suren varmasti pitkään. Minusta tuntuu että kukaan ei olisi tukenani vaikka onhan minulla ehkä seitsemän kaveria joka on jo aika paljon. Ehkä heillä vaan on parempaa tekemistä kuin minun valituksen kuuntelu tai he ovat vaan unohtaneet mut kokonaan.
Ketään psykologia en tällä etsi vaan pelkästään juttu seuraa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jospa ajattelet myös niitä tunteja, jolloin et ole yksin. Yleensä ihmiset ovat suurimman ajan elämästään yksin, vain itsensä kanssa. Lemmikit ovat ihania, niihin kiintyy, mutta moni eläin ei elä kuin muutaman vuoden tai korkeintaan 20 vuotta.
Tällaista se olemassaolo on: kun ongelmat ja kysymykset väistyvät, heti on tulossa uusia. Sinä olet varmaan luonteeltasi seurallinen?