Norjassa ja Irlannissa oleva savuttomuus ei onnistu Suomessa. Noissa maissa on lähes ympärivuotinen terassaikausi lämpimästä talvesta johtuen. Irlannissa ja Norjan rannikolla ei ole käytännössä yhtään pakkaspäivää vuodessa. Lämmin Atlantin valtameri on vieressä. Meillä on hyvä systeemi nykyisin eli puolet ravintolatiloista on savuttomia. Tulisi lisää ravintolakuolemia ja työttömyyttä. Alkoholin nauttiminen siirtyisi kotibileisiin ja puistoihin kontrolloimattomaan ympäristöön, mistä seuraisi rikoisten ja väkivallan kasvua.
Ei onnistu Suomessa
6
421
Vastaukset
- gale
Ajattele, jos ihmiset kadulla sitten välillä kävisivät röökillä, niin silloin huumekauppiailla olisi mahiksia myydä aineitaan paljon paremmin. Kuvottaa ajtus, jota joku esittää. Olemmeko me suomalaiset tupakka-asiassakin muka ruotsalaisia huonompia. Aina pitäisi apinoida ruotsia.
- savuton...
Voi kumpa se toteutuisi, tai edes ne kopit.
Itse kun olen savuton en yhtään pidä baarissa käymisestä. Ja savuttomat tilat ei auta yhtään. Kyllä se savu myös sinne tulee. Ja jos savuton tila on erihuoneessa, kuten joissain baareissa, ei päästä yksimielisyyteen ystävien kanssa kummassa huoneessa istutaan jos osa polttaa. Mutta jos ei saisi polttaa ollenkaan, ja haluttaisiin mennä baariin, voisi heistäkin tulla savuttomia. Miksi meidän pitäisi kärsiä ja tuhota keuhkomme jos haluamme käydä ulkona?!
Ja jos polttaa vain kun juo, oppii olemaan polttamatta.
Toivon vain savuttomia aikoja... - Aito-Helmi
"Ajattele, jos ihmiset kadulla sitten välillä kävisivät röökillä, niin silloin huumekauppiailla olisi mahiksia myydä aineitaan paljon paremmin. "
Olikos tämä nyt taas vanhan kunnon porttiteorian kannattajan lausunto? Oletko tosissasi? - minä
Aito-Helmi kirjoitti:
"Ajattele, jos ihmiset kadulla sitten välillä kävisivät röökillä, niin silloin huumekauppiailla olisi mahiksia myydä aineitaan paljon paremmin. "
Olikos tämä nyt taas vanhan kunnon porttiteorian kannattajan lausunto? Oletko tosissasi?Ei ole ollenkaan hyvä ehdotus, on niin pakkasia talvella ja lumipyryä ja ravintoloita sitten suljettaisiin. Ulkona ei ole mitään kontrollia, niin sitten tulisi tappeluita ja huumeita.
- Bilehile
minä kirjoitti:
Ei ole ollenkaan hyvä ehdotus, on niin pakkasia talvella ja lumipyryä ja ravintoloita sitten suljettaisiin. Ulkona ei ole mitään kontrollia, niin sitten tulisi tappeluita ja huumeita.
Kannatan ehdottomasti savuttomuutta myös ravintoloihin! Täytyyhän ravintolatyöntekijöidenkin saada tehdä töitä terveellisessä ympäristössä.
Jos se sitten aiheuttaa tappeluita ulkona niin eipä mua ainakaan haittaa, jos typerät tupakoitsijat siellä tappavat toisensa :D
- Ove Aunli
kyllä norjassa laki on omien norjan vierailujen kokemuksella toiminut ihan hyvin. ja kyllä norjassakin kylmä on, ei sielläkään montaa kuukautta terassikelejä ole!
norjan hintatason takia maassa on tähänkin asti harrastettu enemmän kotona juomista/ polttamista itse ulkomailta tuoduilla "nautintoaineilla"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756