Olen kirjoittanut n. 400-sivuisen fantasiatarinan, ja kaipaisin puolueettomia lukijoita arvostelemaan sitä. Aikaa lukemiseen on niin kauan kuin haluaa, mutta mieluiten ottaisin palautetta vastaan ennen tämän vuoden elokuuta.
Ota yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen
[email protected]
Edellytän lukijalta vaitioloa ja rehellisyyttä. Mikäli keskeytät lukemisen, toivon, että tuhoat kaikki käsikirjoituksen aineistot lopullisesti. En tahdo, että tekstini leviävät netissä tai missään muuallakaan!
Olen myös ajatellut lähettäväni lukijalle ensin yhden luvun ihan vain että lukija saa siitä arvioida, haluaako lukea tarinan loppuun asti.
Yhteydenottopyynnössäsi toivon kirjoittavasi itsestäsi lyhyen suosituksen: miksi olet pätevä lukemaan tekstin? Oletko itse kirjoittaja? En lupaa ottavani yhteyttä jokaiseen vaan arvioin viestienne sisällön perusteella, oletteko riittävän päteviä.
Olen iloinen, jos joku haluaa tarttua haasteeseen! Olen itsekin varsin vähän lukenut, joten olemme toivottavasti samalla harrastelijatasolla!
Olen tehnyt tämän käsiksen kohdalla sellaisen päätöksen, etten aio julkaista sitä ikinä, vaan aion tulevan 10 vuoden aikana työstää materiaalista uuden, paremman käsikirjoituksen. Tämän koeluvun avulla tahdon löytää vahvuuteni ja heikkouteni, joten siksi tahdon teiltä ihmisiltä palautetta! Olen kaikesta huolimatta ylpeä tehdystä työstäni vaikka tämä onkin vähän liian nuorella iällä luotu teos - olen nyt 18 ja olen tuottanut tekstin viime vuoden aikana.
Tekstini tyyli on erittäin laimeaa fantasiaa, siinä liikutaan tässä maailmassa.
Rohkeasti ottamaan yhteyttä!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suosittelen ammattimaista arvostelupalvelua, esim. Nuoren Voiman Liittoa. Maksaa kyllä jonkin verran, mutta itse olen kokenut sen hintansa väärtiksi.
Olen miettinyt sitäkin, ja tosissaankin. En siltikään vielä tässä vaiheessa voi käyttää niin suuria summia asiaan, joka ei lyhyellä aikavälillä maksa itseään takaisin. Pitää katsoa tulevaisuudessa paremmin asiaa! Toisaalta, rahat olisivat aikamoisen varma satsaus tulevaisuuteen muttamutta... silti...
Ehkä voisin pyytää joltakulta rahoitusta lahjamielessä... ;)
Mutta miksi et aio ikinä julkaista sitä. Eihän taideteos voi olla valmis, jos kukaan ei pääse siitä nauttimaan.
Tällä taideteoksella on liian suuret puutteet, mutta yleensäottaen vain kielellisesti. Tahdon luoda jotain, jota voin jälkikäteen tarkastella tuntematta häpeää tai ajattelematta jatkuvasti "Tuon olisi voinut ilmaista paremminkin". Ymmärräthän?
Mutta en sano sen enempää, viskisieppo777! Jos tahdot itse päästä selville, miksi oikeastaan hylkäsin sen, ota vain yhteyttä! Jo kaksi ensimmäistä lukua plärättyäsi luulisi tajuavan kerronnassa ilmenevät puutteet.
Kokeilepa tätä.
https://www.facebook.com/pages/Kirjailijatalo/300117996511?fref=nf