Törkeä propaganda 8 tunnin yöunen riittävyydestä

Vuodesta toiseen mediassa julkaistaan asiantuntijoiden säestämiä juttuja siitä, kuinka 8 tunnin yöunet ovat riittävät. Ja vihjaillaan vielä, että itse asiassa pidempään nukkuminen voi olla terveydelle vaarallisia. Mielenkiintoista sinänsä, että Japanissa, tuossa työnarkomaanien luvatussa valtakunnassa, viranomaisten mielestä 5 tunnin yöunet ovat riittävät. On helppo naureskella japanilaisten viranomaisten tarkoitushakuiselle käsityksille 5 tunnin yöunen riittävyydestä. Käsitykset kuitenkin paljastavat, että selvästikin asialla on yhteiskunnallista merkittävyyttä, minkä takia kysymys riittävän yöunen määrästä on altis poliittiselle mielipiteen muokkaukselle. Miksei siis länsimaissa hellitty ajatus 8 tunnin riittävästä määrästä olisi vastaavalla polisoituneen tietenen käsitys.

Itse olen herkkä univajeen vaikutuksille, ja olen huomannut, ettei omalla kohdallani 8 tuntia riitä, vaan joku 10 tuntia tarvitaan, että tunnen olevani normaalissa sielun ja ruumiin voimissa. Vähäisillä unilla olen vain kalpea varjo hyvin nukkuneesta itsestäni.

Ja tosiaan, uusien tutkimustulosten perusteella näyttäisi siltä, etten ole mikään poikkeusyksilö. Urheilijoille tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että pidentämällä urheilijoiden nukkumisaikaan n. 10 tuntiin heidän reaktio- ja juoksuaikansa kohentuivat. Reaktioaika on yhteydessä vireystasoon ja älylliseen suorituskykyyn, joten nähdäkseni voidaan hyvällä syyllä olettaa, että pidemmät yöunet lisäävät älykkyyttäkin. Tutkimuksen koehenkilöt raportoivatkin olleensa vähemmän vihaisia ja masentuneempia, stresssaantuneita jne. ja että he kokivat olensa paremmaksi ja energisemmäksi pidempien yöunien myötä.

On helppo ajatella, ettei kysymys riittävästä yöunen määrästä ole kovin tärkeä, että maailmassa on paljon merkittävimpiä epäkohtia. Jos asiaa kuitenkin tarkemmin ajattelee, on selvää, että univajeeseen liittyy merkittävää resurssien haaskausta ja tarpeetonta kärsimystä. Univaje heijastuu ihmissuhteisiin ja aiheuttaa niissä tarpeettomia täysin vältettävissä olevia ongelmia. Ihmissuhteissa koetut vääryydet aiheuttavat katkeruutta ja vihaa, joiden kerrannaisvaikutukset leviävät koko yhteiskuntaan ja lasten kautta myös tuleville polville. Kuinkakohan monta väkivaltarikoasta tai onnettomuutta oltaisiin vältetty ilman univajetta? Kuinka paljon taloudellisia vahinkoja on aiheutunut siitä, ettei ole voitu käyttää ihmisten parasta potentiaalia? Kuinka monta yksilöllistä kehityspolkua on tärveltynyt sen takia, ettei ole ollut riittävää energiaa ja vireystilaa oman tilanteensa hahmottamiseen ja muuttamiseen? Univajeesta seuraa joka päivä, suoraan ja välillisesti, lukuisia menettyjä mahdollisuuksia.

Ohessa vielä linkki artikkeliin, jossa kerrotaan tehdystä tutkimuksesta:

http://www.ergo-log.com/sleeping-longer-makes-athletes-faster.html
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eiköhän unentarve ole aina yksilöllistä, ei kukaan tutkija voi sanoa että x tuntia riittää ja siitä ylöspäin on liikaa. Tällaisissa tutkimuksissa päätelmät tehdään sen tutkitun ryhmän enemmistön mukaan. Miten suuri sen enemmistön täytyy olla riippuu ihan asetetuista marginaaleista.

Se mikä tuossa sinun linkittämässä jutussa ihmetyttää on että miten saadaan ihmiset nukkumaan yli henkilökohtaisen tarpeen. Sehän ei ole mahdollista ilman kemikaaleja. Olettaisinkin että urheilijoilla unentarve on "luonnostaan" suurempi kun tavallisella tallaajalla. Nehän laittavat päivittäin kroppansa todella paljon kovemmalle tavikseen verrattuna että en ihmettele jos tarvitsevat enemmän lepoa palautuakseen taas täyteen iskuun. Toisin sanoen näille se 10 tuntia on se luonnollinen vaatimus ja herättämällä ne 8 tunnin unien jälkeen kroppa ei ole ehtinyt vielä täysin palautumaan.

Äänestä
  • Tuon tutkimuksen perusteella kuitenkin näyttäisi siltä, että keskimäärin riittävä unen määrä on pikemminkin 10 kuin 8 tuntia. En antaisi kummoistakaan merkitystä sille, että koehenkilöinä oli koripallon pelaajia. Koripallon pelaajien reaktioaika nopeutui, ja ymmärtääkseni reaktioaika kertoo melkoisen paljon siitä ovatko aivot saaneet riittävästi lepoa. Jos nyt spekuloimaan lähdetään, niin kelläpä ei nykymaailmassa olisi stressiä, minkä olettaisi lisäävän odotettua unentarvetta. Jos lisäksi on älyllisesti vaativa työ, kuten useilla asiantuntijoilla on, niin miksei sekin vaikuttaisi unen tarpeeseen, jos oletetaan että fyysinen harjoittelu siihen vaikuttaa.

    Itse nukun "luonnostaan" tuon 10 tuntia, kun nousen ylös silloin kun ei enää väsytä. Tiedä sitten kuinka monella nykyisin aikataulutetun elämän keskellä on mahdollista nukkua niin pitkään kuin kehon viisaus soisi. Yleensähän arkielämä kuitenkin vaatii herätyskellon käyttöä, ja yöunille harvemmin tuota 10 tuntia budjetoidaan. Minkä seurauksena kärvistellään sitten univajeessa.

    Äänestä

Miten univaje liittyy politiikkaan? Palstan säännöissä sanotaan:
"Keskustele politiikasta, puolueista ja vaaleista.".

Äänestä
  • Älä unohda että esimerkiksi eurovaaleissa 60% kuului Nukkuvien Puolueeseen! :-D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dreamer. kirjoitti:

Vuodesta toiseen mediassa julkaistaan asiantuntijoiden säestämiä juttuja siitä, kuinka 8 tunnin yöunet ovat riittävät. Ja vihjaillaan vielä, että itse asiassa pidempään nukkuminen voi olla terveydelle vaarallisia. Mielenkiintoista sinänsä, että Japanissa, tuossa työnarkomaanien luvatussa valtakunnassa, viranomaisten mielestä 5 tunnin yöunet ovat riittävät. On helppo naureskella japanilaisten viranomaisten tarkoitushakuiselle käsityksille 5 tunnin yöunen riittävyydestä. Käsitykset kuitenkin paljastavat, että selvästikin asialla on yhteiskunnallista merkittävyyttä, minkä takia kysymys riittävän yöunen määrästä on altis poliittiselle mielipiteen muokkaukselle. Miksei siis länsimaissa hellitty ajatus 8 tunnin riittävästä määrästä olisi vastaavalla polisoituneen tietenen käsitys.

Itse olen herkkä univajeen vaikutuksille, ja olen huomannut, ettei omalla kohdallani 8 tuntia riitä, vaan joku 10 tuntia tarvitaan, että tunnen olevani normaalissa sielun ja ruumiin voimissa. Vähäisillä unilla olen vain kalpea varjo hyvin nukkuneesta itsestäni.

Ja tosiaan, uusien tutkimustulosten perusteella näyttäisi siltä, etten ole mikään poikkeusyksilö. Urheilijoille tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että pidentämällä urheilijoiden nukkumisaikaan n. 10 tuntiin heidän reaktio- ja juoksuaikansa kohentuivat. Reaktioaika on yhteydessä vireystasoon ja älylliseen suorituskykyyn, joten nähdäkseni voidaan hyvällä syyllä olettaa, että pidemmät yöunet lisäävät älykkyyttäkin. Tutkimuksen koehenkilöt raportoivatkin olleensa vähemmän vihaisia ja masentuneempia, stresssaantuneita jne. ja että he kokivat olensa paremmaksi ja energisemmäksi pidempien yöunien myötä.

On helppo ajatella, ettei kysymys riittävästä yöunen määrästä ole kovin tärkeä, että maailmassa on paljon merkittävimpiä epäkohtia. Jos asiaa kuitenkin tarkemmin ajattelee, on selvää, että univajeeseen liittyy merkittävää resurssien haaskausta ja tarpeetonta kärsimystä. Univaje heijastuu ihmissuhteisiin ja aiheuttaa niissä tarpeettomia täysin vältettävissä olevia ongelmia. Ihmissuhteissa koetut vääryydet aiheuttavat katkeruutta ja vihaa, joiden kerrannaisvaikutukset leviävät koko yhteiskuntaan ja lasten kautta myös tuleville polville. Kuinkakohan monta väkivaltarikoasta tai onnettomuutta oltaisiin vältetty ilman univajetta? Kuinka paljon taloudellisia vahinkoja on aiheutunut siitä, ettei ole voitu käyttää ihmisten parasta potentiaalia? Kuinka monta yksilöllistä kehityspolkua on tärveltynyt sen takia, ettei ole ollut riittävää energiaa ja vireystilaa oman tilanteensa hahmottamiseen ja muuttamiseen? Univajeesta seuraa joka päivä, suoraan ja välillisesti, lukuisia menettyjä mahdollisuuksia.

Ohessa vielä linkki artikkeliin, jossa kerrotaan tehdystä tutkimuksesta:

http://www.ergo-log.com/sleeping-longer-makes-athletes-faster.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu