Sosiaalisten tilanteiden pelko

Voihan se olla individualismiakin, aika moskaa puhutaan yleensä ruokatunneilla, urheilusta ja tv-ohjelmista ja facebook-kavereista tms. Saattaa olla että tunnet itsesi syystä erilaiseksi. Mutta jos on pelon tunne, niin se on kyllä merkki siitä että ei ole kyse valinnasta, vaan jostakin ajatusmallista josta olisi hyvä päästä eroon. Ite olen vuosikymmenet tuota potenut osaamatta korjata, ja siinä menikin sitten opiskelut ja oikeastaan kaikki muukin pipariksi.

Minulla on jotenkin ihmeellinen sosiaalisten tilanteiden välttelytaipumus. Siinä missä toiset tykkäävät esimerkiksi lähteä töistä yhtä matkaa, minä jään mieluummin kupeksimaan pukuhuoneeseen ja lähden viimeisenä omassa rauhassani. Toisten ihmisten läsnäolo stressaa minua. En tiedä johtuuko se siitä, että vanhempani olivat kovia kritisoimaan meitä lapsia ja meidän tekemisiämme.

Lounastauolla en voi sietää esimerkiksi sitä, että toisten syömisiä kommentoidaan. Minusta syöminenkin on jotenkin yksityinen asia eikä se mielestäni kuulu kenellekään, mitä ruokaa minulla on mukana. Yritän aina olla katsomatta päinkään toisten syömisiä, koska koen sen todella epäkohteliaana.

Olen niin päinvastainen keskiverron sosiaalisen ihmisen kanssa, että joskus syntyy todella huvittavia tilanteita. Yksi työntekijä yritti aina väkisin odottaa minua, kun minä puolestani vetkuttelin, jotta saisin lähteä rauhassa yksin. Yritin sanoa, että mene nyt vaan, minulla kestää vielä hetki. Ja tämä ihminen siihen, että ei hänellä ole kiirettä, tuntuu niin pahalta jättää minua sinne yksin viimeiseksi. Sanoin sitten ihan suoraan, että minusta on kiva lähteä rauhassa viimeisenä, mutta se oli niin outo ajatus tälle ihmiselle, ettei hän sitä koskaan sisäistänyt.

En myöskään esimerkiksi pystyisi menemään vaateostoksille ystävän kanssa. Toisen ihmisen läsnäolo vie niin paljon energiaa ja huomiota, että joskus olen jälkeenpäin tajunnut, että olen vain hypistellyt tuntikaupalla vaatteita edes näkemättä mitään. Samoin ajatus toisen ihmisen tulemisesta saattajaksi esimerkiksi pelottavalle lääkärikäynnille on ihan mahdoton. En myöskään halua ketään sairaalaan minua katsomaan. Tätäkin monen on todella vaikea uskoa. Olen jollakin tapaa kuin eläin: jos koen kipua tai pelkoa, haluan olla rauhassa ja keskittyä selviämiseen.

Pidän ihmisseurasta vain, kun ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun. Esimerkiksi metsälenkillä, illanistujaisissa tai kahvitteluseurana.

Minä olen oppinut järkeilemään elämäni sosiaalisten tilanteiden pelkojeni myötä siten, että vältän kaikkea sosiaalista. Minulla on aina hyvät syyt olla menemättä tai tekemättä jotain, mikä vähääkään liittyy sosialisoimiseen.

Luin kirjoituksianne ja aloin miettimään teidän muiden ja omaa juttuani ja tajusin että onko siinä jotain pahaa jos haluaa olla omissa oloissaan ja käydä ruokatunnilla kun muut on jo käynyt. Jotenkin tää elämä on nykyään sellaista että kaikkien pitää mukamas olla niin kontakteissa muihin ja jotenkin elämän edellytys on kauhea sosiaalisuus ja kaiken jakaminen. Minusta on alkanut tuntumaan että mä olen tällainen ihminen ja tykkään olla paljon yksin. Se on mun tapani elää. Töissä muuten ruokatunnilla toimin usein niin että menen ehkä 5min ennen muita syömään ja kun muut tulee syömään olen jo lämmttänyt ruuan ja olen jo syömässä, ja saan aloittaa ruokailun yksin, niin isllon ei niin paljon haittaa kun muut tulee. Jotenkin ihan mahdoton ajatus mennä taukotilaan siten että muut on jo siellä.

"Töissä muuten ruokatunnilla toimin usein niin että menen ehkä 5min ennen muita syömään ja kun muut tulee syömään olen jo lämmttänyt ruuan ja olen jo syömässä, ja saan aloittaa ruokailun yksin, niin isllon ei niin paljon haittaa kun muut tulee. Jotenkin ihan mahdoton ajatus mennä taukotilaan siten että muut on jo siellä."

Minulla ei ole väliä menenkö ennen vai jälkeen, kunhan en joudu sinne lämmitysryysikseen. Joskus tuntuu, että kaikista muista on hienointa, kun tehdään yhdessä ja tungeksitaan siellä pienessä keittiössä. Minun tekisi sellaisessa tilanteessa lähinnä mieleni heittää evääni seinään ja huutaa.

Toivoisin että kaltaisiamme ymmärrettäisiin myös. On tosiaan inhottavaa kikkailla aina kaikin tavoin, että saa sen oman rauhan. Sosiaaliset ihmiset ovat vapaa-aikansa perheensä ja ystäviensä kanssa ja töissäkin ison osan ajasta kollegoiden kanssa lörpottelemässä, joten voisinko kiitos saada välillä itselleni edes sen yksityisen ruoanlämmityshetken ilman että joku ampaisee sinne keittiöön heti perässä, menin sinne sitten mihin aikaan vain? Taidan tosin anoa sitä nyt väärällä palstalla. :)