Heip
Mulla on sellanen onkelma että meillä on kk ikäinen vauva jota pitää vielä syöttää yöllä 3 tunnin välein,hän syö pullosta,joten isäkin voi hoitaa.(mutta ei sen takia syö pullosta,ei vaan osaa imeä vielä rintaa)
Ja isähän hoitaa,vuorotellaan öisin niin että toinen hoitaa alku ja toinen aamu yön ja aamun.
Näin kumpikin saa edes vähän nukuttua.
Isä hoitaakin 21 aamu 6 ja työpäivinä 21 yö 3 ja herää 6.
Saa tietysti siinä välissäkin nukuttua.
Olen koittanut saada häntä aikaisemminkin nukkumaan ja vaihtamaan vuoroja,mutta ei.
Hänen mielestään mun pitää saada nukuttua.
Täsät käydään keskusteluja päivän aikana varmaan kymmeniä ja miestä kyllästyttää mun jatkuva jankuttaminen.
Eikä päiväuniakaan tietysti voi ottaa.
Mies pääsee töistä klo 19 ja pari tuntia vapaa aikaa ennen kuin vetäytyy vauvan kanssa toiseen huoneeseen.
Isä kyllä sanoo jaksavansa mutta uskonko??
isän jaksaminen
4
390
Vastaukset
- Patu33
Et kertonut minkä ikäisiä olette, mutta kyllä sitä nuorena varsinkin hyvin jaksaa. Niin pitkään kun mies kerran vapaaehtoisesti osallistuu yöheräilyyn, niin väsymys ei ole käymässä ylivoimaiseksi.
Lapsi on tuossa vaiheessa vain vähän aikaa. Parin vuoden päästä yöt ovat jo paljon helpompia ja muutamassa vuodessa yöheräily on taaksejäänyttä elämää.
Voimia ja jaksamista teille - meillä
on molempien lasten kanssa mennyt automaattisesti niin, että koska minä olen päivät kotona, niin minä hoidan myös yöt, saanhan nukkua edes muutaman tunnin pitempään kuin mieheni.
mieheni herää aamulla neljältä, jotta ehtisi kuuteen töihin, joten mielestäni olisi kohtuutonta, jos hän vielä yöllä joutuisi hyppäämään ylhäällä (lasten sairastaessa toki on eriasia, kun molemmat joutuvat hoitamaan, toinen toista ja toinen toista). toisaalta hän on kotona jo kolmen aikoihin päivällä, joten minä voi silloin ottaa vartin-puolentunnin päivätorkut.
viikonloppuna yleensä mieheni herää pe-la yönä ja minä taas la-su yönä, jotta mies jaksaa taas maanataina töihin.
loma-ajat tietysti on eriasia, sillä onhan minullakin oikeus lomaan. näin on mennyt hyvin ja molemmat olemme suurinpiirtein jaksaneet.
totta on kuitenkin, että tuo yöheräily vaihe on kovin lyhyt, jo vuoden ikäisen vauvan kanssa useasti nukutaan yöt heräämättä. ja jos äidillä vain on mahdollisuss nukkua vauvan kanssa päiväunet, näyttää maailma heti paljon kirkkaammalta.
itse pidin viimeiseen asti kiinni, että lapset nukkuivat edes puolituntia yhtäaikaa päikkäreitä, kunnes isompi lopetti ne kokonaan. se pieni hetki, vaikken ehtinyt nukkumaankaan, oli kullan arvoinen hengähdystauko. - hoitakaa itse omat lapset
joka nainen hoitakaa itse omat lapset. Saatte valtiolta rahat sitä varten! Mua oksettaa T- merkkinen nainen ja sen kakara -inhoan niitä yli kaiken!!!!!!
- Minä
Meillä on isä aina mielellään hoitanut yövalvomiset. Ero ehkä teidän tilanteeseen on se, että en ole voinut itse pitää täydellistä lomaa kummankaan äitiyslomani aikana. Alkuun ihmettelin isän intoa, mutta sitten annoin valvoa, kun hän kerran halusi. Tunsin kyllä tunnonvaivoja alkuun, mutta kuitenkin mieheni on matkatöissä, ja sai välillä nukkua monta kokonaista yötä hotellissa hyvin. Anna isän osaqllistua, luota siihen, että aikuinen ihminen kertoo kyllä itse, jos ei tunne jaksavansa.Meillä nuorempi lapsi ei nukkunut aluksi oikeastaa milloinkaan, kuin puoli tuntia kerrallaan. Jälkeenpäin olen ihmetellyt tuota aikaa, että miten siitä edes järjissään selvisi yli vuoden. En olisi selvinnyt ilman miestäni. Anna miehellesi tunnustusta, kerro kuinka paljon arvostat hänen apuaan. Tee selväksi, että hän voi milloin vain siltä tuntuu ottaa asian puheeksi, ja lopeta sitten kyselyt. Me naiset huolehdimme herkästi liikaakin, mutta minä olen näiden vuosien aikana opetellut luottamaan mieheeni: kyllä hän kertoo, jos haluaa asioihin muutosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760