Pakko aloittaa tällainen ketju. Millaisia suhteita muihin potilaisiin teillä on ollut. Ekalla sairaalareissulla ystävystyin erään vanhan taiteilijamiehen kanssa. Toisella kerralla, kun olin jo selvillä vesillä psykoosistani...ihastuin yhteen mieheen (olen muuten naimisissa). Tunne taisi olla molemminpuolinen...halattiinkin. Ja hän puhui minusta kauniita asioita. Tupakkaparvekkeen huurteiseen lasiin kirjoitimme viestejä....että tällaista. Toisella kerralla yhtävystyin myös erään vanhemman naisen kanssa. Oletteko muut ystävystyneet tai ihastuneet sairaalassa??? Tietysti sitten kun pääsee pois osastolta, niin ihmiset poistuvat elämästäsi...
Ihmissuhteet psykiatrisella??
bip
6233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yksi tuttu jäi, aluksi tiivis yhteydenpito on nyttemmin hiipunut. Kannustettiin toisiamme selviämään taas elämään kiinni. 18 vuotta sitten eka kerralla ei jäänyt tuttuja. Ei ollut älypuhelimia? Halusin olla muiden potilaiden parissa ja muistan monta hyvää tyyppiä sairaalasta, joka oli pieni.
Itse en ekalla kerralla vielä tutustunut kuin oikeastaan yhteen ihmiseen. Kaikki muut on melkein unohtuneet. Johtuiskohan liian aikaisesta kotiuttamisesta.....mulle jäi sairaalasta vähän negatiivinen ehkä harhainenkin kuva.
Toisella kerralla mulle selvisi, että kyseessä on oikeesti sairaala eikä mikään salaliitto mua vastaan. Tutustuin tosi moneen ihmiseen. Oikeastaan kaipaan heitä kaikkia. Mun mielestä ihmiset on sairaalassa jotenkin lämpöisempiä ja tietty haavoittuvampia...herkempiä. Sairaalassa vallitsee välitön ilmapiiri. Vai mitä mieltä olet???
Kantrasti sairaalan ja ulkomaailman välillä on tosi hurja. Ulkomaailmassa kaikki tuntuu monimutkaisemmalta. Joskus tuntuu et sairaalassa olin turvassa ja täällä joudun koko ajan esittämään vahvaa ja nielemään pahan olon ja hävetä salaa itseäni.
bip, hyvä jos koit sairaalan paikkana 'parantua'. Minulla on kaksi kokemusta, eri aikakaudelta ja paikkakunnalta. Eri diagnoosikin. En pidä henkilökunnan asennemuutoksesta, varsinkin hoitajapuolella. Lääkkeiden jakoa se oli, odotettiin, josko pian voisi kotiuttaa. 20 vsitten oli psyk. sairaanhoitajia ja taso parempi. Luulen. Eikä ollut nettiä, missä roikkua.
Heippa! En minäkään hoitohenkilökuntaan ollut tyytyväinen. Tosiaan vaan lääkkeet jakoivat ja muutoin istuivat huoneessaan tai kahvihuoneessa. Potilaiden kanssa pari hoitajaa oli sellaista, että istuivat potilaiden seassa katsomassa telkkaria. Sit oli outoa yks juttu. Monet kerrat kun olin tullut suihkusta juuri, niin mieshoitajat tulivat koputtamatta huoneeseen...muka vahingossa. Myöhemmin, kun olin saanut puettua ei mitään asiaa ollutkaan. Sitä jäin ihmettelemään....ehkä ne tosiaan olivat vain vahinkoja, mutta naishoitajille näin ei käynyt...he koputtivat aina. Tarkoitin sairaalan ihmisillä potilaita, kun puhuin lämmöstä...en hoitajia....heitä en ikävöi pätkän vertaa.
Mielenvikaiset ei saisi lisääntyä, päävikaisuus periytyy.
Homosuhteet osastolla on ok.
Tutustuin parhaaseen ystävään osastolla. Myös toinen hyvä ystävä jäänyt. Molempien kanssa erotettiin eri osastoille jostain syystä. Sitten on jotain kavereita jäänyt, mutta joillain osastojaksoilla on niin sekaisin että ei siellä keheenkään tutustuta, ja tämän hetkisellä osastolla kukaan ei puhu toisilleen.