Yritän tässä nyt jotenkin minäkin tätä tilannettani purkaa...
Eli tilanne on tämä: Olen avoliitossa (22v).2 lasta; 21v ja 15 v. Eli ei onneksi ole pieniä lapsia.
Miehen kanssa olemme enää ainoastaan kämppiksiä,näin on ollut jo muutaman vuoden. Ja minun on ihan hirveän vaikea kuvitella sen enää muuksi muutuvankaan. Lasten ja sukulaisten takia olen sinnitellyt tätä " perhe-elämää" ja pitänyt kulissit pystyssä.
Viime aikoina on kuitenkin alkanut ahdistaa suunnattomasti, kun tuntuu että haluaisin kuitenkin että olisi mies jonka kanssa olisi jotain yhteistä tekemistä ja puhumista. Tämän " kämppiksen" kanssa kun ollaan jotenkin ajauduttu ihan eri raiteille niin sanoissa kuin teoissakin.
Pitäisköhän alkaa vihdoinkin ajattelemaan ihan vaan omaa itseäni vai mitä hittoa teen...
Eli tilanne on tämä: Olen avoliitossa (22v).2 lasta; 21v ja 15 v. Eli ei onneksi ole pieniä lapsia.
Miehen kanssa olemme enää ainoastaan kämppiksiä,näin on ollut jo muutaman vuoden. Ja minun on ihan hirveän vaikea kuvitella sen enää muuksi muutuvankaan. Lasten ja sukulaisten takia olen sinnitellyt tätä " perhe-elämää" ja pitänyt kulissit pystyssä.
Viime aikoina on kuitenkin alkanut ahdistaa suunnattomasti, kun tuntuu että haluaisin kuitenkin että olisi mies jonka kanssa olisi jotain yhteistä tekemistä ja puhumista. Tämän " kämppiksen" kanssa kun ollaan jotenkin ajauduttu ihan eri raiteille niin sanoissa kuin teoissakin.
Pitäisköhän alkaa vihdoinkin ajattelemaan ihan vaan omaa itseäni vai mitä hittoa teen...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuinka kauan tilanteenne on ollut tuollainen ? Tiedättkö. mitä mieltä miehesi on tilanteestanne ? Onko sinulla vielä halua yrittää parantaa suhdettanne ?Aloituksesi herättää minussa useita kysymyksiä. Hirveän hankalaa lähteä kommentoimaan ilman parempia taustatietoja. Jokatapauksessa tilanteesi kuulostaa siltä, että olet tyytymätön ja tahdot asiaan muutoksen.
Tilanne on jatkunut joitakin vuosia.
Aluksi yritin omalta osaltani miettiä ja muuttaa omaa käytöstäni ja olemistani että miten se auttaisi tilanteeseen.Yritin olla huomauttamatta ärsyttävistä tavoista ja teoista ja sulkea silmät ja korvat niiltä.
(Minua ärsyttää mm: aamulla ensimmäisenä tietokoneelle jossa vierähtää 2-3-tuntia,kun olisi koiran aamulenkkiä ym. muutakin tärkeämpää, töistä tultuaan taas koneelle, jossa menee jopa yöhön asti, viikonloppuisin pitää olla koko ajan johonkin menossa ja kun minä taas haluaisin olla kotona ja levätä raskaan työviikon jälkeen. Lisäksi tässä on paljon muitakin asioita joista ajattelen toisin kuin mies.
Sanoin miehelle että hänkin voisi mennä itseensä ja ajatella asioita myös toisen kannalta. No hänelle se tuntuu olevan hiukan vaikeaa, kun ei näe itsessään mitään " vikaa" ja muutettavaa.
Miehelle tuntuu riitävän kun on kaapissa ruokaa ja tietokoneessa virtaa.
Tämä on ehkä hiukan sekavaa selostusta, mutta kun on niin paljon asioita ja ajatuksia ja niitä on vaikea laittaa järjestykseen. Mutta kommentoikaa ja kyselkää, jos tähän siten joku tolkku tulisi...
samanlainen olotila, mutta tietyistä syistä en voi tilannetta muuttaa. Rakkauden ja hellyyden kaipuu on mieletön. Yksin kaksin vai miten sen sanoisi viisaasti. Minä en jaksa enää yrittää. Elän tässä liitossa varmaan loppuun saakka. Olen opetellut nauttimaan hetkistä jolloin olen ulkona. Lenkillä ollessa kuuntelen musiikkia. Se antaa tyhjyydelle täytettä. Joskus otan tyynyn kainaloon ja pidän lujasti kiinni ja haaveilen. Menisin kyllä puolisoni kainaloon, mutta pari sekuntia ja sanoo hyvää yötä ja kääntyy. Menen nukkumaan ja odotan miten tämä taru päättyy kohdallani.
Minäkin pakenen lenkille napit korvilla.Alankin olemaan jo melko hyvässä kunnossa:-),jos nyt jotain hyvää tästä tilanteesta pitää löytää.
On vaan alkanut todella ahdistamaan jo töistä lähtiessä,kun tietää toisen olevan jo kotona ja tietokoneella.Hän kyllä tekee esim. ruoan jos pyydän,mutta sekin on sitten tehty "vasemmalla kädellä",kun samalla pitää päivittää facebookit sun muut.
Ja tästä kun huomauttaa niin vastaus on että kaikki fiksut ihmiset tekee näin...En itse ole facebookissa eli ilmeisesti en sitten ole kovin fiksu hänen mielestään.
Minäkään en taida jaksa enää tätä tilannetta yrittää korjata tai pelastaa. Yritän kai sinnitellä kunnes tuo nuorin lapsi on täysi-ikäinen ja sitten mietin mitä teen ja missä.Mutta vaikeeta on kuvitella että kahdestaan tuon kanssa asuisin ja eläisin!
Kämppissuhde täälläkin jo vuodesta x asti. Liian pitkään joka tapauksessa. On kasvettu yhteen ja siitä sitten erilleen, nuoria oltiin kun alettiin. Usein niin käy, kun ei vielä oma itse ole hahmottunut ja sitten kasvu meneekin eri suuntaan kuin toisella. Ihmiset on yllättävän usein yhdessä muusta syystä kuin rakkaudesta. Ihmeelliset riippuvuudet sitoo ihmisiä toisiinsa. Harmi, koska siinä ihminen varastaa vain itseltään. Hukattuja vuosia ovat tavallaan.