Kun täällä nyt muslimeita kehutaan

niin täytyy muistaa että Suomessa on vielä vähän muslimeita,heidän aiheuttamansa ongelmat eivät vielä juurikaan näy täällä,tosin eilen taas Supo varoitti "islamistien" uhan kasvaneen myös Suomessa.

Mutta toisin on Norjassa,Tanskassa ja varsinkin Ruotsissa,missä muslimeita on arviolta jo 600 000 ja määrä kasvaa rajusti vuosittain.Ongelmat ruotsissa ovat suuret ja kasvavat edelleen,mutta valtamedia ei halua niistä kertoa.Asuin itse ennen Tukholmassa ja myös ns.ghetto-alueilla,missä muslimit ovat vahvoilla.Niissä näki mitä siitä seuraa kun tumma porukka pitää valtaa,ruotsalaiset pakenee ja väkivalta rehottaa,poliiseja vihataan yli kaiken jne.

Muslimeissa on kyllä hyviäkin tyyppejä,mutta faktaa on että muslimit alistavat naisia,hyväksyvät lapsiavioliitot,ovat todellakin homojen vihaajia,harrastavat kunniaväkivaltaa.Monet lännessä asuvat muslimit vihaavat myös länsimaalaisuutta,lapset ja varsinkaan tyttäret eivät saisi länsimaistua liikaa.On se aika ihmeellistä,halutaan asua lännessä ja saada helppo elämä,mutta ei kuitenkaan hyväksyä länsimaisia tapoja ja kulttuuria.

Kummallista että nuo asiat halutaan niin helposti unohtaa täällä.
992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Rasismia taas

Äänestä
  • Mitkä asiat tuossa aloituksessa ovat valheita?

    Äänestä

Muslimeista ei ole kuin harmia olipahan niitä vaikka missä!

Äänestä

Muslimit on rauhan väkeä ja uskonto on rauhan uskonto. Tosin uskonnon laajentaminen koko maapallolle vaatii hieman uhreja kuten myös uskonnon puhdistaminen nykyisissäkin islamilaisissa maissa.

Äänestä
  • Samalla tavalla aikanaan kristinuskoa levitettiin verta vuodattaen, ei mitään uutta! Jeesusksen nimeen tapettu eniten ihmisiä.

    Äänestä

  • tapparan mie kirjoitti:

    Samalla tavalla aikanaan kristinuskoa levitettiin verta vuodattaen, ei mitään uutta! Jeesusksen nimeen tapettu eniten ihmisiä.

    Juuri noin. Kun tuhat vuotta sitten ristiretkillä verta vuodatettiin niin pitäähän tänä päivänä olla siihen oikeus muslimeillakin.

    Äänestä

Muslimit pystyy johtamaan siinä missä muutkin. Sen todisti jo äänestyskäyttäytymisellään jussi halla-ahokin.

Äänestä

Suomi on maailman viidenneksi islamistinen valtio. Vielä on matkaa piikkipaikalle. Budjettirahat jakoon Afrikkaan ja jos ottajia ei riitä, loput Venäjälle.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkija Suomi on maailman viidenneksi islamilaisin valtio/a1402546520659

Äänestä
  • Ja siinä yks pölvästi joka ei osaa lukea tutkimuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


BJ. kirjoitti:

niin täytyy muistaa että Suomessa on vielä vähän muslimeita,heidän aiheuttamansa ongelmat eivät vielä juurikaan näy täällä,tosin eilen taas Supo varoitti "islamistien" uhan kasvaneen myös Suomessa.

Mutta toisin on Norjassa,Tanskassa ja varsinkin Ruotsissa,missä muslimeita on arviolta jo 600 000 ja määrä kasvaa rajusti vuosittain.Ongelmat ruotsissa ovat suuret ja kasvavat edelleen,mutta valtamedia ei halua niistä kertoa.Asuin itse ennen Tukholmassa ja myös ns.ghetto-alueilla,missä muslimit ovat vahvoilla.Niissä näki mitä siitä seuraa kun tumma porukka pitää valtaa,ruotsalaiset pakenee ja väkivalta rehottaa,poliiseja vihataan yli kaiken jne.

Muslimeissa on kyllä hyviäkin tyyppejä,mutta faktaa on että muslimit alistavat naisia,hyväksyvät lapsiavioliitot,ovat todellakin homojen vihaajia,harrastavat kunniaväkivaltaa.Monet lännessä asuvat muslimit vihaavat myös länsimaalaisuutta,lapset ja varsinkaan tyttäret eivät saisi länsimaistua liikaa.On se aika ihmeellistä,halutaan asua lännessä ja saada helppo elämä,mutta ei kuitenkaan hyväksyä länsimaisia tapoja ja kulttuuria.

Kummallista että nuo asiat halutaan niin helposti unohtaa täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu