Surullista lähihistoriaa - Pushkinin patsas Valkeisenpuistossa.

Kekkoslovakia

Toki patsaalle tai pikemminkin rintakuvalle löytää aasinsillan niin, että Pushkin on vähän aikaa asunut Kuopion ystävyyskaupungissa Pihkovassa, mutta rintakuvan sijoittaminen Kuopioon v. 1986 kuvastaa pikemminkin maamme suomettumista YYA-vuosina.

Ymmärrettävää olisi, jos Pushkin edes jotenkin liittyisi Kuopion kulttuurihistoriaan, että hänellä olisi Kuopiossa muistomerkki, mutta kun ei liity. Hankalaahan sitä oli YYA -vuosina melko arvottomasta lahjasta (materiaalit eivät paljon ole maksaneet ja neuvostotaiteilijoiden palkka oli olematon) kieltäytyä, mutta rintakuva jalustoineen olisi tullut sijoittaa piilon viereen eikä Kuopion ehkä hienoimmalle puistoalueelle.

Koska rintakuva surullisella tavalla kuvastaa maamme rähmällään oloa Neuvostoliiton edessä puoltaa se tässä kulttuurihistoriallisessa mielessä säilyttämistä, mutta se tulisi siirtää vähemmän näkyvälle paikalle esim. Neulamäkeen.

15

2374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PatsasASS

      Patsaan voisi siirtää Ravintola Rosinan edustalle. Pääisisi arvoiselleen paikalle ja siitä kuitenkin suuret ihmismassat menee päivittäin ohi. Olihan aikoinaan Atlantiksenkin edessä Elvis-patsas.

    • ????

      No eikö siihen suunnitella mulkun jatketta 20 kerroksista betonipaskaa?

      • Gohome

        Niin ne kasvavaan kaupunkiin meinasivat rakentaa. Palaa sinä vaan takas sinne tuppukylääs, mistä oot tullutkin, niin ei ahista kaupunkimaisemat.


    • 15+20

      Niin meinasivat, mutta järki voitti.

      "Palkintoraati kuvaa työtä hillityksi ja elegantiksi. Valkeisenlammelle tulevat uudisrakennukset ovat maksimissaan kuusikerroksisia.

      –Hieman liian korkeita nekin ovat.

      Jatkotyöskentelyssä on katsottava, olisiko tarkistamisen varaa, sanoo tuomaristoon kuulunut arkkitehti Marja Heikkilä-Kauppinen."

      http://www.savonsanomat.fi/savo/matalampi-malmgrenin-ranta-voitti/1836352

      • Pelkää plussaa Kuopi

        Upea! Alueen arvo nousee kohisten, kun sinne valmistuvat uudet asunnot nostavat tasoa. Lampihan on aivan mielettömän hieno ja hyvin hoidettu. Hyvä!


    • Ei poliittinen

      Aika kaukaa haettu yhteys Pushkinin ja Neuvostoliiton välille.
      Aleksandr Pushkin eli vuosina 1799 - 1837. Silloin ei Neuvostoliitosta tai kommunismistakaan ole ollut mitään tietoa.
      Pushkin on edelleen arvostettu runoilija ja kirjailija ympäri maailmaa.
      Hänen rintakuvansa sopii hyvin Kuopioon, tosin paikka saisi olla keskeisempi ja näkyvämpi.
      Ellei rintakuva sopisi kaupunkiin, niin kaupunki ei olisi Pushkinin arvoinen.

      • Anonyymi

        Pushkin patsas joutaa poistaa ja romuttaa kokonaan, kun otetaan huomioon ko. sananikkarin halveksivat suhtautuminen suomalaisiin. Runossaan Vaski ratsastaja hän kutsuu suomalaisia kurjiksi tsuhniksi toisilla kannoillaan savupirteissä.
        Tätäkö meidän siis vielä pitäisi kunnioittaa patsaalla?


    • Kekkoslovakia

      Siis Kuopion kulttuurihistoriaan liittymättömien henkilöiden patsaat eivät kuulu Kuopion paraatipaikoille. Toki Frankfurt a/M olisi voinut lahjoittaa Goethen patsaan taikka Stratford-on-Avon Shakespearen patsaan, mutta yhtä vähän ko. kirjailijat liittyvät Kuopion kulttuurihistoriaan kuin Pushkin, Sinänsä Pushkinin kirjallisia ansioita tuskin kukaan kiistää.

      • Puskista

        Tuo patsas kannattaa säilyttää, kun Venäjä valloittaa Kuopion niin se pelastaa paikkakunnan tuholta osoittaessaan että siellä on ainakin vähän arvostettu kulttuuria, ainakin joskus.


    • Kekkoslovakia

      "kun Venäjä valloittaa Kuopion"

      Saattaisi Venäjä valloittaa Etelä-Suomen suunnilleen linjalta Rauma-Lappeenranta -> esteetön meritie Pietariin arvoasunnot sotasaaliiksi Venäjän eliitille. Tuskin Venäjää kiinnostaisi liittää uutta vastentahtoista autonomista aluetta salomaisemineen; Venäjällä on puutavaraa niin paljon, etteivät osaa sitä jalostaa.

      "niin se pelastaa paikkakunnan tuholta osoittaessaan että siellä on ainakin vähän arvostettu kulttuuria, ainakin joskus."

      Joskus oli kaunokirjallisuuden lukeminen muotia. Tänään ongelmajätettä - saa ilmaiseksi kierrätyspisteistä ja egellä kolme kirppareilta.

      Kulttuuria on monenlaista; on ääripragmatismia (kaikki filosofia on turhaa ja teorioista tarvitaan vain kassavirtaa luovia teorioita), brutalismia (Makkaratalo hyvä esimerkki) ja tänään Rillumarei -kulttuurilla on historiallista arvoa. Ja kuka sanoo mikä on "hyvää" kulttuuria. Suomessa arvostetaan Gallen-Kallelaa enemmän kuin Canalettoa ja Fazerin Sinistä enemmän kuin Neuhausenia.

      • Nuoret ja vanhat

        Suomessa kohtaavat itä ja länsi, vasen ja oikea ainutlaatuisella tavalla - maustettuna Pohjoismaisella ympäristöajattelulla ja vasemmistolaistyylisellä sivistyksen ja koulutuksen ihailuna. Ei Suomea kenenkään tarvitse valloittaa vaikka täällä onkin tulevaisuuden luonnonvara-arsenaali parhaimmillaan. Kyllähän alue, jossa pidetään huolta tulevaisuudesta, kiinnostaa varmasti mutta vaatii älyä ja näkemystä kehittää aluetta omillaan. Työllistämisen ei välttämättä tarvitse tapahtua hetikohta-ajattelulla vaan se voisi olla myös ajatus-työllistämistä, tulevaisuuden ideariihen pyörittämistä omilla ehdoilla:)


    • Anonyymi

      Nykyisin ( keväällä 2024) Puskin olisi hyvin ajanhermolla ja mahdollisesti piikki Putinin ja Kremlin juntan lihassa. Hän oli kiihkeä vapausaatteen kannattaja ja yksinvaltiuden arvostelija. Kapinallisten kirjoitustensa vuoksi hänet karkotettiin Moskovasta. Hän eli vuosia maanpaossa Kaukasiassa.

      • Anonyymi

        Jokaisella palstalla tulee keskustella palstan aihealueeseen liittyvistä asioista. Aiheeseen kuulumattomat aloitukset tai kommentit voidaan poistaa. Keskustelujen ikäraja seksipalstoilla on 18 vuotta.

        Jos huomaat keskustelupalstoilla sääntöjen vastaista sisältöä, ilmoita siitä aina ylläpidolle.


      • Anonyymi

        Venäjä on Ukrainan alueita miehittäessään pystyttänyt Pushkinin patsaita esim. Hersonin kaupunkiin. Kulttuuriteolta kuulostava asia ei ole aivan viaton, sillä Ukrainan tapauksessa sillä on tarkoitus osoittaa, että Ukrainan historia on osa Venäjän historiaa. Jos ukrainalaiskaupungissa ei olisi kunniapaikalla Pushkin, olisi siinä ukrainalaisrunoilija Taras Shevtshenko.

        Kuopion tapauksessa en jaksa silti uskoa tarkoituksena olleen venäläistää Suomea tai paaluttaa patsailla Suomen sisälle uusia Venäjän rajamerkkejä. Patsaan tekijä Olog Komov suunnitteli patsaan jo 1980-luvulla.

        Eipä silti, tuoreet uutiset kertovat Pushkinin patsaan lähteneen Kuopiossa "huoltoon":
        https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/6866861

        Mitä mahtanee kuulua vaihdossa saadulle Sibeliuksen patsaalle Pihkovassa?

        https://www.ku.fi/artikkeli/3311977-nain-vaihtui-sibelius-pukiniin


      • Anonyymi

        "Nykyisin ( keväällä 2024) Puskin olisi hyvin ajan hermolla ja mahdollisesti piikki Putinin ja Kremlin juntan lihassa. Hän oli kiihkeä vapausaatteen kannattaja ja yksinvaltiuden arvostelija."

        Toisaalta Pushkinin vähemmän tunnettuja runoja on "Venäjän panettelijoille" (1830), jossa hän puolustelee Venäjän miehitystä Puolassa . Siinä tunnettu runoilija rehentelee Venäjän sotilaallisella voimalla ja Venäjän oikeudella Puolaan. Putinin propagadistit ovat viime vuosina siteeranneet tätä mielellään osana propagandaansa, jolla pyritään kiistämään Ukrainan valtion olemassaolon oikeutus.

        (Lähde: Jade McGlynn: "Venäjän sota" (2023), s. 214.)

        Toisaalta kuopiolaiset vaikuttavat ottaneen savolaisen lupsakkaan tapaan omakseen ihan omalla tavallaan. Kuopiossa järjestetään keväisin runofestivaalit ja lavarunouden Suomen mestaruuskisat. Festivaalit päättyvät runopiknikkiin, joka pidetään Aleksandr Pushkinin patsaan luona.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      321
      7012
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4208
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3145
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2917
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      149
      1761
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      210
      1732
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      165
      1550
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1538
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1428
    Aihe