Marssi

Tietääkö kukaan tai onko kukaan toivonu tai saanu marssikseen mieleisensä musiikkikappaleen. En tarkoita, näitä perinteisiä marsseja. Itse näen sieluni silmin itseni kävelemässä Elviksen tahtiin alttarille, mutta mahtaako onnistua. Kuitenki kirkossa vihkiminen tapahtuu. Kanttoristako vain kiinni, vai onko vastoin kirkon oppeja. Haluisin niiiiiiiin Can't help falling in love with you. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta se vaan meille passais.
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei falling in love,
Suurelta osin on kiinni kanttorista ja seurakunnan linjasta. Vihkiminen kirkossa on luonteeltaan jumalanpalvelus ja musiikin pitää olla tilaisuuteen sopivaa. Tilaisuuteen sopimisen määritelmä jonkin verran vaihtelee kanttorista ja seurakunnasta toiseen. Esimerkiksi Yön "rakkaus on lumivalkoinen" on selkeästi ei-kirkkoon sopiva, siinähän lauletaan "ei ole Jumalaa". Mainitsemasi Elviksen kappale aika varmasti on sellainen, jonka tilalle kanttori mielellään etsii jotain hiukan "kirkkoon sopivampaa".

Kannattaa olla hyvissä ajoin yhteyksissä kanttoriin, koska hän voi tavata teidät kahdenkesken ja esimerkiksi soittaa näytteitä omista ehdotuksistaan. Voitte yhdessä etsiä musiikkia, joka olisi kaikkien mielestä sopivaa. Uskaltaisin väittää, että suurin osa pareista saa mieleistä musiikkia. Tuo Elviksen biisi sopisi hyvin myös ensimmäisen tanssin musiikiksi hääjuhliin, jos ette välttämättä halua valssia ensimmäiseksi tanssiksi.

Toivottavasti löydätte mukavat musiikit! Onnellista hääpäivää teille!

SInikka-pappi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


falling in love kirjoitti:

Tietääkö kukaan tai onko kukaan toivonu tai saanu marssikseen mieleisensä musiikkikappaleen. En tarkoita, näitä perinteisiä marsseja. Itse näen sieluni silmin itseni kävelemässä Elviksen tahtiin alttarille, mutta mahtaako onnistua. Kuitenki kirkossa vihkiminen tapahtuu. Kanttoristako vain kiinni, vai onko vastoin kirkon oppeja. Haluisin niiiiiiiin Can't help falling in love with you. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta se vaan meille passais.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu