Vanhempani, sisarukseni ja lähiomaiseni eivät tunne minua yksilöpersoonana juuri ollenkaan. Olen heidän seurassaan ihan erilainen kuin kahden kaverini seurassa.
Perheeni seurassa olen hiljainen, masentuneen oloinen möllöttäjä. Kavereideni seurassa olen enemmän oma itseni, eli puhelias, iloinen, voimakkaasti mielipiteitäni ilmaiseva, syvällisestikin keskusteleva, kiinnostunut. En ymmärrä mikä siinä on, etten pysty olemaan oma itseni perheeni ja omaisteni seurassa.
Olen jo monta vuotta asunut omillani toisessa kaupungissa, mutta nyt olen lomalla perheeni luona ja olo on taas tukala ja mieliala alhaalla. Koen itseni eristyneeksi ja yksinäiseksi. Olen toki muutenkin syrjäänvetäytyvää tyyppiä ja uusien ihmisten seurassa ujokin, mutta myös perheeni seurassa minusta tulee sellainen. Olen jotenkin ihan erilainen muuhun sukuuni nähden. Olen musta lammas.
Perheeni ja omaiseni eivät tunne minua lainkaan
5
262
Vastaukset 5
- zzzzz.
Tjaah, eikö tuo ole ihan normaalia että perheet on 90 % kaikkialla maailmassa hankalia.
Onnekkaita ovat ne joilla on perheet joissa jutellaan, otetaan asioista selvää yhdessä, ollaan inhimillisiä ja älykkäitä sekä huumorintajuisia. Kylläpä tuntuu tutulta. No ei haittaa..olen ihan eri maata kuin esimerkiksi vanhempani. Onneksi. Ehkä myöskin sellainen musta lammas.
- hrv
Mulla on ihan sama juttu, tai lähinnä perheen miesten (isän ja isoveljen) seurassa ujostelen ja jännitän jotenkin ihan hirveesti. Äidin seurassa taas olen kuin eri ihminen, oma itseni, kova puhumaan. Jos satutaan veljen kanssa samaan aikaan äidin luo kylään niin menen taas ihan lukkoon. Tää asia on mua mietityttänyt tosi paljon, että mistä tää voi johtua?
- Yk....
Suorituspaineita? Täytyy olla se hyvä ihminen. Kunnollinen, tynnyrissä kasvanut. Muut ihmiset huonoja ja jos vain löytyy heikko kohta... Omassa perheessä kaikki vialla, mutta show jatkuu... Tiedän mitä tarkoitat, saa opetella elämään. Kaikki mitä oppinut on niin väärin. Onneksi olen nähnyt mitä elämä oikeasti on ja se on aika kaukana siitä opitusta mallista.
- MikkoNN
Perhe on pahin...
Mulla taas sisarukset ovat varastaneet muistisairaan äidin omaisuuden, asia tuli ilmi kun tiedustelin omia tavaroita jotka olivat äidin kiinteistössä.
Omakotitalo olikin myyty veljelle irtaimistoineen ja pilkkahintaan.
Jokaisella sisaruksella eri selitykset ja jako oli tehty, äiti hoitolaitoksessa.
Meni vaan minunkin tavarat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361780Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 71571
- 47568
- 30556
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522