Oletko menettänyt elämäsi rakkauden?

En menettänyt, en ole kohdannutkaan elämäni rakkautta.

En menettänyt, en vain saanut sitä miestä

Menetin hänet rahalle ja narsismille. Rakastan exääni edelleen, mutta ei hänen kaltaisensa kanssa voi kukaan elää menettämättä mielenterveyttään. Oman ja lasten mielenterveyden säilyttämisen takia erosin. Exä elää rahan kiilto silmissään ja kaikki ihmiset ovat hänelle vain hyödykkeitä ja oman edun tavoittelun välineitä.

Olen menettänyt järkeni hänelle.

Menetin hänet viisi vuotta sitten ja sen jälkeen en ole tuntenut yhtä syvästi ketään kohtaan. Kerran hänen jälkeensä olen seurustellut puolitoista vuotta, mutta lopetin suhteen. Nyt käyn töissä, elän vain lapsilleni ja syön suruuni. En jaksa innostua mistään esim. ennen liikuin, nyt sekin on satunnaista. Ymmärrän, että pitäs mennä enemmän rientoihin mutta ei innosta. Ehkä olen yksin jatkossakin, kun lapset muuttavat pois kotoa ja elävät omaa elämää. Haluaisin liikuntainnon takaisin, mutta usein olen aloittanut ja sitten taas tulee taukoa. En jaksa töiden jälkeen muuta kuin olla vaan ja tehdä pakolliset että arki pyörii. Jos hän olisi elämässäni, saisin energiani takaisin... Löytyisi edes toinen sellainen ihminen, joka saisi minut tuntemaan kuten silloin...ja kiskoisi minut lenkille :) .

Tuohon kysymykseen ei pysty vastaamaan ennen viimeistä elinpäivää.

Olen (luulen niin) ja kohde nukkuu vuoteessani. :'(

Tiedän menettäneeni, vaikka juommekin aamukahvit yhdessä. Olisin taistellut, jos olisin tiennyt, että suhteemme on vaarassa. Nyt täytyy vain saattohoitaa oma yksipuolinen rakkauteni hautaan.

Kyllä näin pääsi käymään. Seiskaykkönen oli elämäni mies :D

Olen menettänyt sen ja kaipaan edelleen paljon tätä miestä

menetin sillä nelikymppisillä on elämässä jo muutakin ajateltavaa kuin vain itsensä, ne tärkeimmät lapset. en pystynyt ajattelemaan itsekkäästi, vain itseäni. ajattelin myös lapsia, ei heitä voi viedä myrskystä myrskyyn ilman että heille antaa aikaa hengittää, tottua uuteen tilanteeseen ennenkuin vie seuraavaan.

eli minun "huutoni" hitaasti hyvää tulee kaikui kuuroille korville.. hänelle löytyi ihminen joka vastasi hänen "huutoonsa" nyt ja heti.

Tuntuu ainakin siltä tai ehkä hävisin paremmalle en oikein tiedä.

Monimutkainen juttu. Kyllä tunsin tai tunnen eniten rakkautta, kiihkoa, sielunkumppanuutta, luotettavuutta ja ystävyyttä tätä miestä kohtaan. Hänkin tuntee paljon muttei vissiin tarpeeksi. Niin menetin kyllä, mutta oliko sitten elämäni rakkaus kun tunne ei ollut yhtä vahva molemminpuolin.

Menetin mun oman pienen tärkeen joskus ja se muisto vieläkin riipasee haikeudella. Menetin koska itse en tuntenut itseäni, olin solmussa, epäkypsä ja toinen myöskin ehkä vähän. Tänään muistui mieleen jostain syystä mun pieni mussukkani. Oletkohan vielä sellainen joka uskoo ihmiseen?

Menetin, kuolemalle jokin aika sitten. Yli 20 vuotta yhdessä

Olet menettänyt, tuollaisella kohtelulla, riepottelulla, todellakin varmistit sen.

En aikanaan toiminut kun olisi ollut tilaisuus, tai hyvä aika, vaan sekoilin ja pakenin häntä, joka olisi ollut se kunnollinen ja kestävä, oikea rakkaus. Pakenin koko ajan sellaiseen suhteeseen, jossa minua kaltoin kohdeltiin. Olen ajatellut, että se oli lapsuuden traumojen läpikäymistä. Luullakseni olen läpi käynyt traumani nyt, mutta hän ehti menemään toisen kanssa yhteen, ja on siellä vakavasti juuret tiukasti yhteen kietoutuneena.
Unia hänestä nään edelleen. Suunta on vain eteen päin.

Menetin sydämeni hänelle jonka jälkeen menetin hänet typeryyteni takia about 6,5 vuotta sitten. Hän kyllä yritti kaikkensa että yhdessä oltais, mutta kun olin sotkenut ihmissuhdeasiat siihen malliin etten enää nähnyt järkeä jatkaa hänen (naisen) kanssa, enkä vastannut enää hänen viesteihin. Nyt olen henkisesti kasvanut niin paljon, että asiat tekisin toisin ja hänen kanssaan loppuelämäni viettäisin. Elän toivossa että hän ottaisi yhteyttä jonain päivän, sillä itse en kehtaa. Ongelmaksi muodostuu se että päivät vierii ja pelkään että harmittaa jonain päivänä etten kertonut tunteistani.

Olen. 2 vuotta oli vahvaa vääntöä siitä voisiko suhde toimia - masennukseni nousi vahvasti pintaan on-offin jatkuessa, sillä hän ei ollut sitoutumiseen kykenevä ja itse taas olen ennen muuta sitoutuvaa sorttia. Olen nuori enkä tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta en usko sotkeutuvani aikoihin toisiin. Josko aika kasvattaisi meitä yhteen taikka sitten hyvällä tavalla itsenäisiksi ? Unia näen hänestä yhä ja joka päivä siunaan askeleensa, toivon, että hänestä pidetään matkallaan huolta.

hän ei enää ole ajatuksissani
harhaisuus ja kuvitelmat loppuivat
pääsin tasapainoon itseni kanssa
ihastuminen loppui
en enää kuvittele liikoja
-olisin halunnut enemmän hänen kanssaan
-ihastuminen kesti noin vuoden
-näkeminen pakosti ei ole hyvästä
-hän on syötävän komea minulle

En tiedä, luultavasti.
Ainakaan hän ei ole tässä vieressäni eikä pidä yhteyttä, hän ketä uskon elämäni rakkaudeksi mutta saatan olla väärässä sillä muutenhan hän olisi kanssani vaikka välimatkaa olisi tuhansia kilometrejä.
Saattaa olla että olen menettänyt..
Rakkaus on kahden ihmisen asia, jotka rakastavat toisiaan. Mitä teen rakkauden tunteilla yksin? En mitään..
Haluan myös vastarakkautta.. Ystävyyden ja kaiken.. Sen värisevän ja herkän tanssin sielujen rytmissä.
Sain kuitenkin tuntea ensimmäistä kertaa elämässäni jotain maagista tämän ihmisen kanssa, ja siitä on vaikea toipua.. Löytää jotain muualta, kun en etsi mitään korvausta.
Lirissä olen..

.

Menetin ja menetin, vai heitinkö vain itse pois. Katkaisin yhteydenpidon ja jos tuon "katkaisun" jälkeen satuttiin törmäämään, muutuin varautuneemmaksi, en enää ollut niin puhelias. En usko, että hän oli koskaan tosissaan ja siksi lopetin yhteydenpidon häneen. Olen nyt yrittänyt vältellä paikkaa, jossa aina nähtiin. Puoli vuotta olen jo onnistunut.

Annoit aamulle tarkoituksen, heräämiselle oivalluksen, rutiineille armon raukkauden pohdinnat ikuisuuksien tyhjänpäiväisyyksistä syntyen.

Muistan istuneeni keittiössä ja kysyin, eivätkö nuo verhot ole hieman mummomaiset, overisti tai jos lisäisin kolmannen kerroksen sitä, niin mitä?
-Sanoit että aika erikoiset mutta kivat, vääntäessäs kaalikääryleitä tosissas, sitten teimme niitä yhdessä ja koko rappu haisi monta kerrosta päiviä eteenpäin.

Seuraavana päivänä emme hajusta välittäneet, koska söimme omegaa ja katselimme auringonvalojen leikkiä läpi verhojen. Yössä valloitit. Puhuimme kielillä mitä muut eivät tunteneet. Aina tiesit ennen mitä tapahtuman tulee ja miten sinun täytyy tehdä jokin asia, kiemurtelin tuskissani loppumetreillä, sinä et, edes välittänyt, olit päätöksesi tehnyt, kuolit liian nuorena.
En tuonut kynttilää haudallesi, olit jättänyt jo jälkesi ja minä hyvästini. Nähdään rakas!
Oli onni elää kanssasi, ihanaa että olet muistoissani. Asut nyt sydämessäni. Mene missä haluat. Kiitos!
On niin hirveä ikävä! Haluaisin huutaa sen maailmaan, ehkä se onkin kaiken pulma, annan sinun nyt mennä, vaikken itke poislähtöasi, huudan ettet ole enän läsnä.
Itken jos haluan!

Monenlaisia tarinoita täällä.

Nykyään ajattelen, että elämän rakkauksia voi olla useampiakin. Se ihan ensimmäinen oli ehkä vahvin kokemus, mutta hänen kanssaan en saanut yhteistä elämää. Siitä toipuminen kesti kauan, kauan... Luulin etten tokene ikinä. Mutta nykyään muisto on kaunis ja seesteinen.

Elämäni toinen rakkaus on hän, joka on rinnallani edelleen, ja jonka rinnalla minäkin haluan pysyä.

Elämäni rakkaus, ensimmäinen rakkaus. Jonka menetin, koska hän oli eronnut eikä halunnut mitään vakavaa. Eikä kehdannut olla kanssani, koska oli liikaa ikäeroa pikkukylällä. <3

menetin koska en kestänyt hänen lastaan. Yritin vaikka miten sietää sitä, mutta lapsi kävi hermoilleni jatkuvasti.
Pelkkä rakkaus ei riittänyt kun mies ei ymmärtänyt kuinka paljon hänen lapsensa osasi ärsyttää minus.
Lopulta aloin kilahdella ihan kokoajan, kun asiasta ei saanut puhua ääneen ja paineet kasvoi sisälläni.
Olin menettää järkeni ja menetinkin lopulta. masennuim ja jouduin sairaalaan.
Sen jlk yritin yhä, mutta lopulta mies jätti minut kun en pystynyt hyväksyy hänen todella ärsyttävää kakaraa.

En tiedä... Ei voi menettää sellaista, mitä ei ole edes saanut.

Plussa

Jos ei ole kunnolla tutustunutkaan vielä, niin tuskin sitä menettämiseksi voi sanoa.

Tilanne vielä kojattavissa

Plussa,Vuodet kuluu, hän (mies) ei unohdu.