Ilta Sanomien nettisivuilla hirveän tärkeänä uutisoitu löllöpylly Erikssonin Suomen ennätyksestä. En muista esimerkiksi Evilän tai Pitkämäen koskaan saaneen vastaavaa huomiota.
Voi vit
missä raja
23121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eetu Rantala juoksi satasen kauden kärkiajan ja IS otsikoi vain, että suomalainen(?) juoksi kärkiajan.
Kun vastaavasti Jonathan Åstrand juoksee jonkun kärkiajan, niin AINA muistetaan mainita nimi!
Pikkujuttu tietysti, MUTTA hyvin kuvaavaa surujen painottamista valtamedialta taas kerran.
Jotain on pielessä jos Dagens Nyheter uutisoi esimerkiksi Eero Markkasesta näkyvästi, mutta täällä Suomessa kaikki suomenkielisten urheilijoiden saavuttama marginalisoidaan. Onko tämä sitten lopulta kompensaatiota siitä kun luuseri Heleniuksesta ei tullutkaan "pohjolan Jimmy Braddockia", ei sinänsä että enemmistö svekko idiooteista edes tietäisi kuka kyseinen heppu on.
Kuka on Eero Markkanen??
Bravo Sandra!
Nooh ethän sinä työeläkeläinen tosiaan enää seuraa yhtään mitään mikä vaatii pitkää keskittymiskykyä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Markkanen
Kyllähän dementoitunein svekkuli tuntee jokaisen AIK:n pelaajan nimeltä.
Ehkä me tosiaan annamme liian paljon arvoa ahvenanmaalaisille ja pohjanmaalaisille tukijusseille. Vaarallisin uhka suomalaisuudelle on ehkä sittenkin etelän svekot.
Närpiön syväjoella ei Kalevan kisoja pidetä, sattuneesta syystä.
Skandal är det att tidningar noterar en svenskspråkig idrottares rekord.
Tuo röyhkeä löllöpylly ei edes suostu puhumaan suomea ja saa silti tuollista huomiota.
Tänk att Sandra har mage att vara bättre än någon finskspråkig löpare.
Ännu värre att hon vågar använda sitt modersmål.
Stackras fennor som alltid måste hacka ner på oss svenskspråkiga!
Annars kan de inte njuta av livet.Det måste alltid finnas offer.
Jag lyfter på hatten för Sandra Eriksson,en duktig idrottare som inte skäms att använda sitt modersmål.
Svenskspråkiga är bra på att springa.......en nödvändighet om man inte vill få på käften av aggressiva språkaktivister.
Paavo Nurmi, Ville Ritola ja Hannes Kolehmainen eivät kuulosta kovin ruotsinkielisiltä nimiltä.
Jag talar om löpare idag....
Eikö se historia ole yksi asia jolla te kerskutte. Orwell oli tosiaan oikeassa, se joka hallitsee menneisyyttä hallitsee tulevaisuutta.
På den här spalten får man inte ta i beaktande historia.
Tänk att smutskasta en duktig idrottare för att hon har FEL MODERSMÅL.
Man måste vända andra kinden till när man blir anfallen.
Jukka Keskisalo Voitti muutama vuosi sitten
3000m Estejuoksun Euroopan mestaruuden ja teki samalla uuden Suomen ennätyksen. Hän on tällä hetkellä meriiteissä Suomen paras estejuoksija
sandra ei pysty ikinä, voittamaan Euroopan mestaruutta.
Ja viisivuotta nuorempi Outi Kettunen vie parin vuoden päästä sandralta Suomen ennätyksen. Hengittää jo niskaan, vaikka on vasta 19 vuotias jä ajassa vain niukasti muutamalla sekunnilla sandran perässä.