Avaudunpa tänne hieman , alkanut taas useammat yöunet vähentymään tämän takia.
Tuntuu että nämäkin paskat fiilikset tulevat säännöllisen epä säännöllisesti , tosin enään ne ei tunnu niin pahalta , koska olen osittain tottunut tähän , mutta kyllä se silti harmittaa.
Tarina lyhyesti ala-aste hyvin elämä hymyilee, yläasteella kiusatuksi elämä alamäkeen.
Ennen olin avulias,hieman ujo,optimistinen, looginen ja kiinnostunut asioista , nykyään olen hyvin pessimistinen , hieman välinpitämätön ja hyvin paljon asenteella "ihansama".
Eniten vituttaa tämä "ihansama" asenne en vain pysty kiinnostumaan uusista asioista tai suunnittelemaan mitään etukäteen, nykyään olen muutenkin hyvin pessimistinen uusia asioita kohtaan alussa, vaikka lopussa selviäisikin sen olevan ihan hyvä asia.
Ensinhän tuli ahdistus-> masennus-> pessimistisyys ja lievempi masennus uutena huonona puolena huomasin itsessäni pientä välinpitämättömyyttä muita kohtaan.
Pidin itsestäni ennen paljon enemmän , tutustuin uusiin ihmisiin , olin varmasti kiinnostavampi, nykyään olen tälläinen elämässään paikalleen juurtunut.
Kaveripiirinikin on pysynyt lähes samanlaisena viimeiset 4vuotta, elämällä ei muutenkaan tunnu olevan paljoa uutta annettavaa, joka päivä sama kuvio.
Jos kuulen jonkun puhuvan minusta ajattelen heti että minusta puhutaan pahaa vaikka puhuisivatkin hyvää , ihan vaan sen takia , että kuulen jonkun sanovan nimeni saatan pahoittaa mieleni seuraavaksi puoleksi tunniksi.
Tätäkään en olisi alkanut kirjoittamaan , mutta jotenkin kaverin sanoma perjantaina kolahti niin kovin , ei siis sanonut mitään pahaa ihan totta puhui.
Enkä nyt tarkoita sellaista intensiivistä ajattelua kellon ympäri "miksi miksi??", vaan ennemminkin sellaista alitajuisesti vaikuttavaa pahaa oloa , joka muuntaa kaikista ajatuksista hieman negatiivisempia ja värittömiä.
Vaikea selittää , mutta näin ainakin oma ajatuksenjuoksuni toimii.
Tässä ei oo mitään vitun järkeä..
Millähän saisin vanhan persoonani takaisin tai kauan tämä mielen palautumisprosessi kestää, alkaa kyllä vituttamaan tälläinen synkistely.
Teksti on varmaan yhtä sekavaa kuin ajatuksenikin, mutta olen viimeiset 2 tuntia yrittänyt jotain tänne julkaista ja joka kerta olen kumonnut tekstini loppuen lopuksi.
Tuntuu että nämäkin paskat fiilikset tulevat säännöllisen epä säännöllisesti , tosin enään ne ei tunnu niin pahalta , koska olen osittain tottunut tähän , mutta kyllä se silti harmittaa.
Tarina lyhyesti ala-aste hyvin elämä hymyilee, yläasteella kiusatuksi elämä alamäkeen.
Ennen olin avulias,hieman ujo,optimistinen, looginen ja kiinnostunut asioista , nykyään olen hyvin pessimistinen , hieman välinpitämätön ja hyvin paljon asenteella "ihansama".
Eniten vituttaa tämä "ihansama" asenne en vain pysty kiinnostumaan uusista asioista tai suunnittelemaan mitään etukäteen, nykyään olen muutenkin hyvin pessimistinen uusia asioita kohtaan alussa, vaikka lopussa selviäisikin sen olevan ihan hyvä asia.
Ensinhän tuli ahdistus-> masennus-> pessimistisyys ja lievempi masennus uutena huonona puolena huomasin itsessäni pientä välinpitämättömyyttä muita kohtaan.
Pidin itsestäni ennen paljon enemmän , tutustuin uusiin ihmisiin , olin varmasti kiinnostavampi, nykyään olen tälläinen elämässään paikalleen juurtunut.
Kaveripiirinikin on pysynyt lähes samanlaisena viimeiset 4vuotta, elämällä ei muutenkaan tunnu olevan paljoa uutta annettavaa, joka päivä sama kuvio.
Jos kuulen jonkun puhuvan minusta ajattelen heti että minusta puhutaan pahaa vaikka puhuisivatkin hyvää , ihan vaan sen takia , että kuulen jonkun sanovan nimeni saatan pahoittaa mieleni seuraavaksi puoleksi tunniksi.
Tätäkään en olisi alkanut kirjoittamaan , mutta jotenkin kaverin sanoma perjantaina kolahti niin kovin , ei siis sanonut mitään pahaa ihan totta puhui.
Enkä nyt tarkoita sellaista intensiivistä ajattelua kellon ympäri "miksi miksi??", vaan ennemminkin sellaista alitajuisesti vaikuttavaa pahaa oloa , joka muuntaa kaikista ajatuksista hieman negatiivisempia ja värittömiä.
Vaikea selittää , mutta näin ainakin oma ajatuksenjuoksuni toimii.
Tässä ei oo mitään vitun järkeä..
Millähän saisin vanhan persoonani takaisin tai kauan tämä mielen palautumisprosessi kestää, alkaa kyllä vituttamaan tälläinen synkistely.
Teksti on varmaan yhtä sekavaa kuin ajatuksenikin, mutta olen viimeiset 2 tuntia yrittänyt jotain tänne julkaista ja joka kerta olen kumonnut tekstini loppuen lopuksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienoa että sait sen tehtyä ja vielä erittäin hyvin. Kyllä sinulla taustavireenä vieläkin masennuksen oireita: mikään ei huvita, ei kiinnosta tulevaisuus, ihmissuhteet, mahdollinen paha ...
Mielestäni on hyvä, että itsekin tunnistat, että todellisuus ei ole niin vaan tunne on mielessäsi.
Sinulle hyvää terapiaa ja palautumista edistäisi tunteista puhuminen ja kirjoittaminen. Monesti kirjottaessa itsekin löytää uusia johtolankoja ja oivalluksia ja kirjoittaa tuntemuksiaan ulos.
Aikoinaan kun oli vaikeaa, niin otin päiväkirjani ja kirjoitin pahaa oloa ulos. Sitä teen vieläkin: kun sattuu ikävää ja harmeja, kynä savuaa, mutta huolettomina aikoina päiväkirja jopa hukkuu.
Onneksi ihminen voi muuttua ja kasvaa. Sitten tulevaisuudessa ikävistäkin muistoista on jopa kiitollinen: opettaa empaattisuutta ja taitoa olla läsnä ja kuunnella.