Psykiatrit keksivät oireita jotta intressit täyttyisivät

Pahinta psykiatrisessa hoitosuhteessa on se, että hoitohenkilökunta voi pitää yllä potilastietoja täysin haluamallaan tavalla, eli keskustelut voivat muuttua potilastietoihin jopa päinvastaisiksi..

Pahimmillaan itselleni on käynyt niin, että potilasmerkintäni ovat sisältäneet päinvastaisia merkintöjä, kuin mitä ollaan sovittu oman hoitohenkilökunnan kanssa.


Psykiatrit on käytännössä koulutettu torjumaan asiakas, tavalla tai toisella. Mikäli hoitosuhteessa osoittaa liikaa oma-aloitteisuutta tai itsenäisyyttä, voidaan sekin tulkita oikein hankalan lääkärin tai hoitajan toimesta sitoutumattomuudeksi hoitoon.

Eli ei kannata sairastua vakavasti mieleltään säilyäkseen terveenä ;)

Sinulla on "valikoiva muisti" oli fraasi minkä minä sain kuulla usein.En vieläkään tarkalleen ottaen tiedä hittoa se tarkoitti.Myös "olet kuvitellut kaiken" tuli tutuksi.
Ja potilastiedot pashaa täynnä.

Se mikä minua kiusaa ja kummastuttaa (varmasti) koko loppuikäni, on psykiatrian suuri valta ja sen liittyvä mielettömyys.

On tullut monelle kuulluksi, että pitää hakea apua jos ei enää jaksa. Siis on tullut irtisanotuksi työstään, tulot romahtavat. On tullut kiusatuksi ja jäänyt yksin. On tehnyt liikaa töitä ja väsynyt. On kokenut menetyksiä joihin ei ole voinut itse vaikuttaa mitenkään... näihin kokemuksiin ja tunteisiin (tai vastaaviin) lähtee hakemaan hyvä uskoisena apua. Pian huomaakin olevansa täysin käsittämättömän "vallan ja voiman" armoilla.

On mielestäni hassua olettaa, että masennukseni olisi jotenkin resistenssi lääkkeille, jos en koe saavani apua a) lääkkeistä sekä b) jutustelutuokioista mielenterveystoimistolla. Se että keskustelen puutaheinää työhönsä tympääntyneen oloisen ihmisen kanssa, ei saa oloani helpommaksi. Minua ei auta sekään, että saan uusia masennuslääkkeitä vajaan vuoden aikana kolmea tai neljää samaan aikaan. Halusin vain tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, kun elämältäni putosi pohja. Mitä sain keskusteluista jotka noudattavit kuukausi toisensa jälkeen samaa kaavaa.. "mikä olikaan lääkityksesi" " oletko varmasti syönyt lääkkeesi" mitä teit viimeisen viikon aikana" . Koskaan en kokenut tulleeni kuulluksi.

Se, että reilun vuoden jälkeen kun olo ei vain helpota, voidaan diagnoosin tarkennus suorittaa. Papereihin lävähtää lievä bipo ja päästään uusien lääkkeiden pariin. Lääkkeet jotka ajoivat ajatukseni aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kuolemantoiveet, ajatusten katoaminen tai lukkiutuminen päivien ajoiksi johonkin sanaan. Siis en voinut ajatella kuin sanaa KIVI tms. Tämä oli psykiatrille merkki mielensairauden olemassaolosta.. ei siitä että dg ja lääkevalinta olisi mennyt metsään.
Tapasin psykiatri B:n kerran ja erehdyin dg paikkansa pitävyyttä tiedustelemaan, sain kuulla olevani hypomaaninen (vaikka seroquel meni annoksella 800mg ketipinor 200mg ennen nukkumaan menoa) Tuohon lisättiin Deprakine Depot 1500mg katkomaan hypomaanisia ajatuksia.

Kaikki tuo reilun vuoden aikana. Minusta tehtii paperilla reilussa vuodessa työkyvytön imbesilli. Minusta joka selvisin ja pärjäsin vuosikymmeniä ilman psykiatrisia apuja, töitä tehden ja opiskellen. Perheen perustin ja kasvatin kaikki lapseni tasapainoisiksi kansalaisiksi. Minut tuhottiin psykiatrisen hoidon piirissä henkisesti, olinhan minä hullu ja lisäksi sairaudentunnoton. Tuon valtavan lääkemäärän alla todettiin työkyvyttömäksi ja suositeltiin eläkkeelle jäämistä.

Olen päässyt onnellisesti eroon psykiatrisesta hoidosta jo vuosia sitten. Palannut takaisin "terveiden kirjoihin" omalla luvalla. Potilaspapereissani tietenkin ikuiset merkinnät parantumattomasta mielensairaudesta. Mielensairaudesta jonka oireita minulla ei edes ollut, mutta joku hassu psykiatri A sellaiset vain loihti ihan normaaleista arkipäivän asioista. Papereilla kun kaikki saadaan käännettyä nurin kurin ja psykiatrin sana on Totuus.

Tämä järjestelmä/systeemi on aivan terveen järjen vastainen. En vieläkään voi käsittää, että opinnoissa menestyminen on mielensairauden piirre, en käsitä sitäkään että viikkosiivous on mielensairautta, en käsitä sitäkään että itsensä pitäminen huoliteltuna on mielensairautta, en käsitä sitäkään että kahden työpaikan pitäminen on mielensairautta. Minä en ole koskaan päihteitä käyttänyt, en ole velkaantunut, en ole seksuaalinen, en ole läheisiäni rikkonut tai kiusannut.

Vaikka haluan jo elää ns normaalin ihmisen elämää, se ei onnistu tällä diagnoosilla. En voi hakea opiskelemaan toivomalleni alalle, en saa pankista lainaa (vaikkei mitään maksuvaikeuksia ole koskaan ollut) en pääse muuttamaan/tekemään töitä ulkomaille jne ja tämä kaikki vain dg mukaan, jota minulle ei ole.

Toinen yleinen väite psykiatreilla on geenivirheet, vaikka eivät edes ota DNA-testiä! Nyt aivoista on löytynyt virus, joka aiheuttaa oppimisvaikeuksia.

http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/74066-odottamaton-loyto-ihmisesta-uusi-virus-tekee-tyhmemmaksi

Mulle siitä paikasta ja touhusta ei ollut oikein mitään apua, huonohkossa
tilanteessa menin sinne ja huonohkossa tilanteessa olen edelleen.
Menin melko myöhäisessä vaiheessa elämääni systeemin puoliväkisin
pakottaessa, kohtalaisen pitkän ajan kuluttua lätkäisivät minimityökyvyttömyyseläkkeelle ja sillä tiellä olen edelleenkin.

Ja sen verran jo ikää, että varon kuin ruttoa enää lähtemästä mihinkään
systeemin järjestämiin juttuihin, ei ne koskaan aiemminkaan mun elämää
muuta kuin huononsivat.

Puhuit itsestäsi?

Mies psykiatreista suurin osa on kaappihomoja.

Kyseessä on psykiatrien oma harhamaailma.

tuollaiset seijat ovat esimerkki valkotakkien natsiharhoista..

Hyviä kirjoituksia tässä ketjussa. Voisin lisätä oman tarinani jatkoksi. Jospa nyt vaan nostan...

Voimia kaikille.

Minulla vastaava kokemus kuin aloittajalla.

Olet väärässä.

Ne on Iltalehden toimittajat jotka manipuloivat ja valehtelevat kansalle.

https://madinfinland.org/perusongelmia/

Reliabiliteetti ilmaisee sen, miten luotettavasti ja toistettavasti käytetty mittari mittaa haluttua ilmiötä.

Aihetta on tutkittu. Yhdysvalloissa käytössä olevan DSM-V -tautiluokitukseen liittyneissä kenttäkokeissa psykiatrit haastattelivat potilaita, joilla oli erilaisia ja pääosin yleisiä, psykiatrisia diagnooseja. Esimerkiksi vaikeasti masentuneen diagnosointia pidetään tavallisesti melko helppona ja Houstonissa tehdyissä kokeissa tulokset kyseisen diagnoosin luotettavuuden suhteen näyttivät tältä:

Kohdediagnoosi: vaikea-asteinen masennustila

Psykiatrien tekemät arviot potilaan diagnoosista (osuus prosentteina):

Posttraumaattinen stressireaktio: 18%

Alkoholin väärinkäyttö: 19%

Vaikea-asteinen masennustila: 18%

Lievä aivovamma: 15%

Rajatilapersoonallisuus 13%

Muut diagnoosit: 16%

Diagnoosi meni siis pääosin aivan pieleen. Kappa-arvo, joka kuvaa kahden psykiatrin samanmielisyyttä diagnoosista vaihdellen välillä 0-1, oli vaikean masennuksen kohdalla 0,25. Tulos on surkea, mutta tämä tulkittiin tutkimuksessa vain “kyseenalaiseksi”, koska tuloksellisuuden kriteerit eivät olleet järin korkealla. Muissa vastaavissa tutkimuksissa vaikean masennuksen kappa-arvo vaihteli välillä 0,13-0,42. Lähde: https://ajp.psychiatryonline.org/doi/pdf/10.1176/appi.ajp.2012.12070999