Kuulostaako tutulta?

"Ohjeisti"

Sanginjoen ulkometsää ei suojella - Ojalehdon painostus ratkaisi
Joel Karppanen Keskustan Matias Ojalehto ohjeisti Anna-Kaisa Lepistöä kesken äänestyksen. Sanginjoen ulkometsän suojelusta on syntynyt melkoinen kiista.
OULU 16.6. | PÄIVITETTY 6:11 | Liisa Laine MUUTA TEKSTIN KOKOA -
TYKKÄÄ 43 KOMMENTOI 71
Sanginjoen ulkometsän kohtalo ratkesi maanantai-iltana Oulun kaupunginvaltuustossa tavalla, joka ei ole kunniaksi kennellekään. Erittäin sekavan käsittelyn päätteeksi käydyssä äänestyksessä suojeluesitys hävisi yhdellä äänellä, joka syntyi painostuksen jälkeen.

Keskustan Matias Ojalehto kävi kesken äänestyksen ohjeistamassa saman puolueen Anna-Kaisa Lepistöä, joka oli painanut nappia suojelun puolesta vastoin muun ryhmän kantaa. Ojalehdon puhuttelun jälkeen Lepistö painoi tyhjää ja sen jälkeen vielä vahingossa ei-nappia, kun läheltä tilannetta seuranneet valtuutetut reagoivat Ojalehdon käytökseen.

Lepistö käytti äänestyksen jälkeen puheenvuoron, jossa kertoi äänestyksen kulusta ja erehdyksestään. Valtuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie (kok.) tulkitsi kuitenkin, että hän oli antanut äänestyksen kestäessä tarpeeksi aikaa korjata erhe, eikä tulosta muutettu.

Äänestyksen tulos 34-33 jäi voimaan ja Antti Huttu-Hiltusen (kesk.) tekemä hylkäävä esitys voitti suojeluesityksen.

Suojelun hylkäämisen kannalla oli keskustan ja kokoomuksen lisäksi joitakin hajaääniä muista ryhmistä.

----

7

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomenta nimimerkki "ohjeisti". Erittäin surullinen tapaus tuo edellä esitetty juttu.=(
      Olisinpa toivonut, että suojelu olisi toteutunut. Laittaa vain kysymään mikä onkaan demokratian vastuu luonnosta? Vaikka olenkin aina ollut sitä mieltä, että demokratia on aina oikeassa. =) Kysymys on lienee vallankäytöstä. Kun valta on annettu sitä pitää osata käyttää.

      • 7 174 682,30

        Valtioneuvoston
        8.5.2014 tekemä päätös tulee Kärsämäen kunnan tekemän päätöksen tilalle.
        Päätös tarkoittaa, että Kärsämäen kunnalla ei ole ollut oikeutta irtaantua
        Selänteestä eikä ole ollut oikeutta tehdä sopimuksia palvelujen tuottamisesta
        ulkoisen palveluntuottajan kanssa. Allekirjoitettu sopimus ei siten siirry
        Selänteelle. Valtioneuvoston päätöksellä on siten todettu toimivallan puuttuminen ja Kärsämäki vastaa itse sopimukseen liittyvistä vastuista.

        "Kysymys on lienee vallankäytöstä. Kun valta on annettu sitä pitää osata käyttää."


      • 011148
        7 174 682,30 kirjoitti:

        Valtioneuvoston
        8.5.2014 tekemä päätös tulee Kärsämäen kunnan tekemän päätöksen tilalle.
        Päätös tarkoittaa, että Kärsämäen kunnalla ei ole ollut oikeutta irtaantua
        Selänteestä eikä ole ollut oikeutta tehdä sopimuksia palvelujen tuottamisesta
        ulkoisen palveluntuottajan kanssa. Allekirjoitettu sopimus ei siten siirry
        Selänteelle. Valtioneuvoston päätöksellä on siten todettu toimivallan puuttuminen ja Kärsämäki vastaa itse sopimukseen liittyvistä vastuista.

        "Kysymys on lienee vallankäytöstä. Kun valta on annettu sitä pitää osata käyttää."

        Voi näin naulamäen taulapäitä. Voimia vaan sinulle sheriffi reekan.


      • Tulee tarpeeseen
        011148 kirjoitti:

        Voi näin naulamäen taulapäitä. Voimia vaan sinulle sheriffi reekan.

        (Voimia) kun menee käräjille. Nimi paperissa joka pahimmassa tapauksessa maksaa kunnalle sen kaiken omaisuuden ja kaataa kunnan. Ei enempää ei vähempää vaan kaikki vaarassa mennä. Kyllä siinä voimia todellakin tarvitaan kun on osallinen toimissa joiden takia kunta on vaarassa kaatua.


      • Noloa sheriffi

        Poistit sitten tästäkin vastaukset sinulle. Aina kun sinulla menee vaippa vinoon tai et kykene vastaamaan iskee sensuuri. Lapsellinen täti sinä olet. Mitä sinä ymmärrät sanalla keskustelupalsta? Nyt kun palstan käytäntö on sellainen että sinä pöliset pehmeitä ja kun sinulle vastaa sinun tapasi keskustella on poistaa KAIKKI viestit jotka ei sinua miellytä. Oletko sinä aina ollut yhtä huono häviäjä?


    • "Bingo!

    • Ällö touhua

      Kepu pettää aina!!
      Muistakaa jo hyvät ihmiset tämä vaalien aikaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      69
      7805
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      6687
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      4006
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      20
      3687
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3536
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      51
      3414
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3293
    8. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      5
      3036
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      2979
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2705
    Aihe