onko joltakin kärsämäkiseltä kadonnut eilen punavalko kirjava kissa?mennessä kajaaniin päin inkapin toisella puolen tietä oli jäänyt auton alle tämän näköinen kissa jos tunnistaa omakseen kannattaa käydä katsomassa(ikäväjuttu)
kissa
kissa ihminen
4184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Todellakin surullista.=( Toivotaan, että omistajat saavat tiedon.
Nuin se käy kun otetaan kissa ja nakataan se kartanolle ja laitetaan jopa ruuat ulos että kattia ei tartte ottaa sisälle sotkemaan. En ymmärrä sellaisia kissan omistajia jotka eivät pidä kissaansa sisällä ja ulkoillessa narussa tai aidatussa kissalassa. Kissahan otetaan paijattavaksi ja omaksi iloksi eikä kuleksimaan toisten pihoilla ja jäämään auton alle tiellä. Säälin tämän kylän kissoja muutamaa lukuunottamatta.
Poistit sitten viestin missä sanottiin vain miten sinun aloittaessasi sheriffinä palstalla kolmen viikon kuluttua siitä, palstan viestiliikenne on seis ja päivän puheenaihe oli kissanraato..??
Muistahan käydä palstalla ½:n tunnin välein tarkastamassa jos sinusta on kirjoitettu viesti. Vanki sinä olet et sheriffi.
Hyvää loppuelämää. Jos joskus sellaisen (elämän) hankit itsellesi.
Tässä sitä taas mennään ;=)
https://www.youtube.com/watch?v=wGNCGrrF7EI