Mitä seuraa?
Kun minusta tuntuu, ihan suoraan sanottuna että käymme vaimoni kanssa valtataistelua, joka aina pahenee ja pahenee vaan, kun toinen tekee "suuremman liikkeen". _Tavallaan_ kuin kissa ja hiiri(?) Voimme elää sulassa sovussa, mutta kun toinen ei miellytä jollain tapaa toista jonain päivänä, toinen "kostaa" sen jollain tapaa, sitten toinen kostaa koston jne, ja se loppuu vasta kuin jompikumpi saa tilaisuuden "luovuttaa" menettämättä kasvojaan. Rakkautta? Voi se ollakin, mutta tuntuu että kummalekin ykkössijalla on jokatapauksessa MinäItse. Eli vaimolleni vaimo itse ja minulle minä. Silti tunnen rakkautta tuota mielenkiintoista ja vahvaa persoonaa kohtaan.
Kysymys nyt ei kyllä ollutkaan meidän parisuhteesta, vaan siitä, olemmeko vain vahvoja ihmisiä vaiko narsisteja? Vai onko vaimoni narsisti ja minä vain vahva. Tunnen kuitenkin että olemme jollain tapaa hyvin samankaltaisia ja olemme ainoita jotka toisiamme ymmärrämme. Vaikka päältäpäin emme ehkä niin samankaltaisia persoonia olekaan, meitä yhdistää se ihmeellinen vahvuus ja tavallaan jopa herkkyys (reagoida). Vaimoni ainakin on älykäs, enkä kai itsekään mikään typerys ole, mutta fiksuudesta en kummankaan kohdalla tiedä kun toimimme niin paljon tunteittemme voimalla.
Ps. miten voin voittaa narsistin aiheuttamatta pahaa oloa kuitenkaan hänelle (liikaa), niin, ettei hän nujerra minua. Tasapainotila nyt varmaan olisi liikaa vaadittu, haluaisin päästä ns. niskan päälle ja hallita tilannetta, koska minusta kaikki sujuisi järkevämmin silloin. Olen kuitenkin mielestäni se fiksumpi meistä.
Kun minusta tuntuu, ihan suoraan sanottuna että käymme vaimoni kanssa valtataistelua, joka aina pahenee ja pahenee vaan, kun toinen tekee "suuremman liikkeen". _Tavallaan_ kuin kissa ja hiiri(?) Voimme elää sulassa sovussa, mutta kun toinen ei miellytä jollain tapaa toista jonain päivänä, toinen "kostaa" sen jollain tapaa, sitten toinen kostaa koston jne, ja se loppuu vasta kuin jompikumpi saa tilaisuuden "luovuttaa" menettämättä kasvojaan. Rakkautta? Voi se ollakin, mutta tuntuu että kummalekin ykkössijalla on jokatapauksessa MinäItse. Eli vaimolleni vaimo itse ja minulle minä. Silti tunnen rakkautta tuota mielenkiintoista ja vahvaa persoonaa kohtaan.
Kysymys nyt ei kyllä ollutkaan meidän parisuhteesta, vaan siitä, olemmeko vain vahvoja ihmisiä vaiko narsisteja? Vai onko vaimoni narsisti ja minä vain vahva. Tunnen kuitenkin että olemme jollain tapaa hyvin samankaltaisia ja olemme ainoita jotka toisiamme ymmärrämme. Vaikka päältäpäin emme ehkä niin samankaltaisia persoonia olekaan, meitä yhdistää se ihmeellinen vahvuus ja tavallaan jopa herkkyys (reagoida). Vaimoni ainakin on älykäs, enkä kai itsekään mikään typerys ole, mutta fiksuudesta en kummankaan kohdalla tiedä kun toimimme niin paljon tunteittemme voimalla.
Ps. miten voin voittaa narsistin aiheuttamatta pahaa oloa kuitenkaan hänelle (liikaa), niin, ettei hän nujerra minua. Tasapainotila nyt varmaan olisi liikaa vaadittu, haluaisin päästä ns. niskan päälle ja hallita tilannetta, koska minusta kaikki sujuisi järkevämmin silloin. Olen kuitenkin mielestäni se fiksumpi meistä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuule, ei ole olemassa narsisteja. On vain kaikenkirjava joukko pieniä ihmisiä joita vaivaa eriasteisesti erilaiset halut ja tarpeet.
Halu hallita ja halu käyttää valtaa kertoo omista jäsentymättömistä epävarmuuksista. Pienellä pohdinnalla pääsee sinuiksi oman itsetuntonsa kanssa.
Vahva ja kokonainen ihminen kykenee antamaan periksi ja olemaan vaikuttamatta esim puolisoon.
Uhriutuvaa (taistelun, pelin hävinneelle) vaivaa helposti ilkeä itserakkaus. Negatunteet vaivaavat mieltä. Mutta elämä ei ole peliä.
Jos toinen ei riitä, syynä ovat omat liian korkealla olevat odotteet.
Terve henkilökohtainen narsismi auttaa rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseään.
Joo, kiitos vastauksesta, mutta on se vähän pakko olla antamatta periksi, muutenhan MINÄ uhriudun. Toinen kyllä riittää, mutta haluan hallita tilannetta. Ja niin vaimonikin, siinä se ongelma on.
Samanlaista minulla oli exäni kanssa. Aina, kun jostain asiasta keskusteltiin, niin hän ilmoitti alkajaisiksi, että minä sitten päätän miten tämä asia hoidetaan. Mitä keskusteltavaa siinä sitten enää on.
Hän ilmoitti sentään suoraan... Meillä se on yhtä valehtelua ja kieroilua, kumpi muistaa asiat paremmin, kumpi osaa puhua paremmin asiat omaksi edukseen, kumpi on tässä ihmeellisessä ns. kilpailussa parempi, sille jää parempi olo. Jokatapauksessa aina häviäjä, ainakin jos se olen minä, vaimostani en tiedä mikä on näytelmää ja valhetta aina, mikä ei, jää surkeaan olotilaan. Toisaalta säälittää kun en haluaisi "jyrätä", mutta on vaan pakko, jotta minua kohdellaan ihmisarvoisesti. Tuntuu kuin esittäisimme jollekin ihme yleisölle kokoajan, vaikka meitä on vain kaksi. Varmaan se yleisö on toisemme ja itsemme. Minusta vaimoni on jokatapauksessa se pahempi puolisko, minä voisin jopa pyrkiä rakkauteen ja hyvyyteen, jos tästä helvetistä saisi joskus armoa. Kuin hyvä olo veisi aina toiselta hyvän olon ja paha olo toisi toiselle hyvän olon... Ja en tajua miksi kokoajan pitää yrittää saada toinen suuttumaan, ketä sekin palvelee. Pitäisi vaan omat tunteensa itsellään.
Narsisti ja narsisti yhdessä toimi alkuun vuosia hyvin,oli oma maailma jossa ulkopuoliset olivat jonkinlaisia statisteja eli tiivis yhdessäolo korvasi muut ihmissuhteet..toki ystäviä ja sukulaisia tavattiin mutta jo hyvin alkuvaiheessa jotenkin esittämälllä aivan kuin olisimme jotain todellla ihmeellistä ja yleisöä riitti vaikka todellisuudessa mitään erikoista emme olleet saavuttaneet,en ymmärrä miksi löysimme tutut ja sukulaiset jotka kehuivat meitä vaikkei ollut mitään aihetta..siitä kahden narsistin itsetunto vain kasvoi...omassa maailmassa ruvettiin arvostelemaan ulkopuolisia..siskoja,äitejä,isiä,työkavereita ja pikkuhiljaa jokainen erimieltä oleva ihminen tai toisen epämiellyttävä ystävä hävisi...kaksi narsistia keskenään ei osaa huolehtia taloudesta..juodaan,ostetaan vaattteita tai mitä päähän pälkähtää,maksetaan kortilla tai pikavipeillä kunhan todellisuutta ei tarvi kohdata.
Tullaan tilanteeseen jossa kukaan muu ei ole enää kiinnostunut narsistiparin asioista ellei toisen lähimpiä sukulaisia lasketa..alkaa jatkuva riitely ja toisen vikojen etsintä,syyllistäminen millä keinolla tahansa,velat kaatuu niskaan ja alunperin huoleton aviopari on niskaa myöten tilannetta ja toisiaan täynnä..kumpikaan ei edes tajua mikä tähän johti,kumpikaan kun ei ole tehnyt mitään väärin.
Molemmat yrittävät tahoillaan päteä työssä ja tulee kilpailutilanne siitä kumpi on tärkeämpi tai kumpaa arvostetaan enemmän avioliiton ulkopuolella eli nyt ne halveksitut työkaverit ja ystävät ovat taas arvossaan,jos kotona puhutaan selvinpäin on se vain muutama lause ruoka tai muista ostoksista.
Ennen niin itseriittoinen pariskunta ei enää käy yhdessä ulkona eikä harrasta yhdessä mitään..kunhan kyräilevät ja alentavat toisiaan kumpikin omalla tavallaan.toinen haukkuu ja huutaa toinen vertaa muihin ns. parempiiin ihmisiin.
Sitten loppui kokonaan yhdessäolo asuttiin vain saman katon alla,toinen juoksi ulkona toinen touhusi kotona..molemmat sairastuivat..unettomuutta,mahakipuja,stressiä..monta vuotta.
Jos tuossa vaiheessa olisi joku sanonut narsismista olisi vastaus ollut huutonaurua koska eihän meissä mitään vikaa ole eikä varsinkaan minussa.
Pikkuhiljaa jatkuvasti yksin ollessa tuli mieleen hankkiutua eroon tilanteesta ja läksin pois vaikka vaimoa kaipasinkin..ihme kyllä..eron jälkeen luin narsismista,totesin etten voi kieltää omalta kohdaltani sitä olevan...
Tämä oli aika pikainen tiivistelmä yli kymmenestä vuodesta eli ei tarkkoja kuvauksia riidoista tms..
Narsisti keskusteluissa on esillä aina hyväksikäyttö ja syyllistäminen..täytyy sanoa että meillä sitä oli riittämiin molemminpuolin..
Kaksi narsistia yhdessä toimii kunhan yleisöä riittää eikä tule tilannetta jossa pakotetaan katsomaan toisiaan ja itseänsä..
10-10=10: aivan mainio kirjoitus! Mutta voisiko oikealla narsistilla olla tuollainen kyky itseanalysointiin?
Toivon että on rehellisesti tehty itsetutkiskelua viimeiset puoli vuotta ja onhan narsistinkin pakko myöntää tehneensä väärin kun kaikki faktat niin osoittavat..exästä en tiedä..tuskin myöntää asiaa mutta se tulee vastaan vielä kuitenkin.