hävettää lukea näitä juttuja välillä.
Kyllä naiset on ilkeitä toisilleen
oikein miehenä
27238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
naiset lyö puukolla selkään jopa omia parhaita ystäviään kunhan vain ne selkänsä kääntää. Naiset on kieroja, juoruilevia ja toisiaan vastaan kilpeilevia.
homoksi.
miehetkin. Naiset tekevät sitä avoimen läpinäkyvästi, miehet taas omille kavereilleen viekkaammin ja salakavalammin...
naiset ne juuri hymyilee edessä ja lyö puukon syvälle lihaan seläntakana. Naiset käyttää epäsuoraa aggressioo ja kiusaamista ja miehet suoraa aggressioo eli esim. lyö turpaan ja tappelee nyrkein tappelunsa.
miehet onnistuvatkin kieroiluissaan paremmin... osaavat puukottaa kavereitaan selkään näiden tietämättä. Nähty on useakmman kerran. Varsinkin ihmissuhdejutuissa. Miehet ovat valtavan kateellisia mm naisista, romanttisista suhteista ja sen sellaisesta toisilleen. Se on vaan tabu puhua siitä.
Todellakin. Etenkin nuo todella lyhyiden naisten kirjoittamat jutut.. Huh huh! Taitaa olla aivotkin yhtä pientä kuin heidän pituutensa..
mua on 170-180 cm naiset lyönyt ja pahoinpidellyt..
minuakin!
Mua aina lyhyet pirpanat yrittää pätkiä. Ihmettelen näitä naisia, jotka kutsuvat itseään "pieniksi mutta pippurisiksi". Todellakin ovat. Ihan yhtäkkiä kerrankin tuli eräs mies mulle jutskaamaan, ei kiinnostanut koko tyypin seura vaan ystävällisesti sanoin että mulla on omaakin baariseuraa.. No, kohta pillastunut, 4 henkinen kääpiölauma tuli (yksi oli tämän miehen tyttöystävä) ja tää tyttöystävä kävi päälle.
Ei pelottanut, mutta iljetti sen miesraukan puolestakin että noin huono itseluottamus voi jollakin olla!
joo. pari pitkää naista väänsi käteni väkivalloin seläntaakse uhkaili väkivallalla, kiristi rahaa, hakkasi. sylki päälleni, työnsi seinää vasten ja otti kurkusta kiinni ja uhkaili jälleen.
sitten on niitä painonnostaja naisia joilla on sitä voimaa enemmän vaikka pituutta vähemmän. Siinä ei sellainen 170 cm ruipelo nainen olemattomineen lihaksineen mitään tee kun sellainen nainen joka voittaa monet heiveröisemmät miehetkin. Sellaiset kun lyö nyrkillä täysillä 170 cm naista jolla lihaksien tilalla luuta niin ämmä putoaa ja veri lentää. Ei siinä ämmän kannata aölkaa enää kälättään sillä jos sellaisen naisen viha vielä kasvaa niin sairaala kunnossa on se. näitä on nähty ja pätkii muuten miehiäkin. Eikä millään avokämmenellä vaan nyrkillä
Aggressiivisuus on tosi luotaantyöntävä ominaisuus sekä naisessa että miehessä. Jotkut oikein kaipaavat tilaisuuksia lyödä nyrkillä täysillä, ei kieli kylläkään älykkyydestä.
Mutta vihaa sinä rauhassa 170 cm pituisia, ruipeloita on muuten kaikissa pituuksissa. Samoin tietysti lihaksikkaita, myös 170 cm pituisia, vituttaako ja pullisteleeko verisuonet jo päästä.
jos puutun tähän keskusteluun ja sanon väliin että on joitain naisia pituuteen katsomatta jotka olisivat kaivanneet remmiä lapsena tiuhaan sillä aikuisena he isottelevat ja luulevat olevansa maailman napoja. Kuvittelevat että voivat soittaa suutaan vaikka kuinka paljon. Käytös on ala-arvoista ja käytöstavat puuttuu. Joskus oon ollut ihan tyytyväinen kun sellainen nainen on saanut yökerhossa joltain tuntemattomalta mieheltä turpaan. Lyöminen ei koskaan oikein mutta joskus on naisia jotka sen ansaitsee. fyysinen kurinpalautus ehkä palauttaa sen naisen ymmärtään että suuta pienemmälle ei ole kaikkivoipa ja suuri.
muistutan että henkinen väkivalta on väkivaltaa myös ja nämä hemmotellut naikkoset jotka suutaan soittaa kuvitellen itsensä suuriksi ja mahtaviksi harjoittavat säännöllistä väkivaltaa. Heitä ei ole kasvatettu kuriiin ja nuhteeseen. Kurinpalautus aikuisena voisi tehdä heille ihan hyvää.
Sinä siis hyväksyt fyysisen säännöllisen väkivallan ja pidät itseäsi oikeutettuna määrittelemään, milloin se onkin hyväksyttävää - silloin kun sinua ärsyttää! Juuri tuo jos mikä on isottelua ja sitä, että luulee olevansa maailman napa.
minua itseäni on hakattu vuosia ja olin itse se "kälättävä ämmä" joka joskus luuli että suuta soittamalla on kova ja kukaan ei voita mua. Kyllä se nöyräksi vetää kun turpaansa saa useasti ja siinä ymmärtää että nainen on vain nainen. Kunniottaa kannattaisi noita miehiä ja tietenkin ihan kaikkia. Mutta miehet varsinkin kun ne suuttuu niin eipä naisen leipäläpi kauaa enää siinä jäkätä. hampaat on kurkussas. Hiljentyä kannattaa opetella.
Eivät kaikki naiset, tämä palsta taitaa vain kerätä tietyntyyppisiä naisia. Sellaisia jotka haluavat kaiken huomion ja ovat kilpailunhaluisia sekä ilkeitä. Myöskin tietyllä tavalla sellaisia jotka ajattelevat vain miehiä ja suhdekuvioita. Mutta on täällä ihan fiksujakin tapauksia. Sekä ilkeitä ja kilpailunhalusia miehiä.
Jotkut naiset vaan olettaa aina, että tietyntyyppiset jutut on naisilta ja toiset taas miehiltä, mutta voi olla kumminpäin vain. Toiveajattelua taitaa pitkälti olla.
Niin pitäisi ottaa minunkin huomioon, mitä toisen huumori kestää. En kyllä suoraan hauku ketään pituudesta, mutta harrastan hirteishuumoria omasta lyhyydestäni. Minusta ihmisen pituus ei ole niin vakava juttu. Luonne on tärkein :)
Provoa kaikki täällä. Siihen ei tarvita kuin yksi hullu nainen tai mies.
Minä en ainakaan ole kirjoittanut mitään mistään pituuksista vaikka kaipaamani mies onkin aika lyhkäinen, mutta eipä tuo minua haittaa. Luonne on kuitenkin tärkein ja muut seikat ulkonäössä.
Kaikkein ilkein tuntemani ihminen on MIES. On käsittämätöntä, mikä määrä katkeruutta, ilkeyttä ja julmuutta voi olla yhdessä ihmisessä. Aina välillä häneen iskee tarve todistella onnellisuuttaan ja paremmuuttaan, ja sen hän tekee painamalla toista ihmistä alaspäin. Hänen on kertakaikkisen mahdotonta kohdata ihminen samalla tasolla. Hänen täytyy saada katsoa toista joko ylös- tai alaspäin, sillä samanvertaisen, puutteellisen ihmisen kohtaaminen aiheuttaa hänessä pakokauhun siitä, että hänen oma epätäydellisyytensä paljastuu ja sitä käytetään hyväksi. Hän ei luota, että ihminen voi kohdata ihmisen ymmärtäen ja hyväksyen.
Hänellä on varmasti syynsä olla sellainen kuin on, enkä siitä häntä syyllistä, mutta en tiedä toista yhtä julmaa miestä. Yhden lähes samanlaisen naisen tunsin joskus, ja kauan jälkeenpäinkin näin hänestä painajaisia. Nykyiset painajaiseni saavat sytykkeensä tästä miehestä, johon minun ei olisi koskaan kannattanut tutustua pintaa syvemmin.
totta. Naiset ovat tosi ilkeitä. Eikä vain palstalla.
jostainhan se kertoo,et pitää olla ilkeä...kateus? ja vaik ei ois kateus ni mikä on se syy,oma tooodella paha olo? törmännyt tälläisiin.....
huomaa,kun jotkut saa siitä ilkeydestä hirveet kiksit....
rakkaudesta se sonnikin kompuroi. vaii mitennöli......
erilaisten naisten kanssa tekemisissä ainakin irl?
Kukaan ystävistäni täällä irl huomannut mitään katkeruutta, en mitään selkään puukottamisia, enkä mitään kateutta.
Olemme toisillemme tukena kaikessa, sillä kenenkään ei tarvitse jäädä yksin, eikä ketään jätetä yksin.