Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Outo nnettomuus

Heinolassa

Kaksi ihmistä kuoli ja kolme loukkaantui erikoisessa onnettomuudessa, joka alkoi puhelimen putoamisesta vessaan.

Kaksi ihmistä kuoli ja kaksi päätyi tehohoitoon epäonnisessa kännykänpelastusoperaatiossa Heinolassa.

Nimimerkki Kesitas pudotti upouuden, lähes 250 euron arvoisen puhelimensa sontaan vessassa asioidessaan.

Paikalla ollut Kalevi Laakso ei aavistanut polveen asti ulottuvien ulosteiden aiheuttamaa vaaraa, vaan meni jätösaltaaseen etsimään kännykkää. Laakso menetti pian tajuntansa. Laakson äiti lähti pelastamaan poikaansa, mutta myös hän pyörtyi. Paniikkiin joutunut nainen meni perässä ja koki saman kohtalon.

Tilanteen nähnyt appiukko kutsui naapurit hätiin. Iäkäs mies lähti hänkin pelastamaan perhettään yhdessä kahden naapurinsa kanssa. Appi ei onnistunut pääsemään ulos ja myös naapurit pyörtyivät.

- Haju oli liian voimakas. Menetin tajuntani ennen kuin edes näin mitään, naapuri kommentoi.

Muut kyläläiset saivat uhrit ylös sitomalla yhden auttajan kerrallaan köyden päähän. Arviolta viiden minuutin operaation jälkeen kaikki kuusi saatiin vedettyä ylös.

Kesitas ja Kalevi Laakso kuitenkin menehtyivät. Nainen ja yksi naapureista joutuivat tehohoitoon, ja myös appiukko loukkaantui.

Kyläläisten mukaan kuolleiden pulssi tuntui vielä silloin kun heidät vedettiin ylös. Ambulanssilla kesti tunnin saapua paikalle. Lääkärin mukaan uhrit tukehtuivat kuoliaiksi.

Nimimerkki Kesitasta ja Kalevi Laaksoa - nimimerkki Melperi1 - jäivät kaipaamaan paitsi helluntailaiset myos Suomi24/Vanhoillislestadiolaisuusfoorumi.

2

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17+6

      Kusettiko kun heräsit - sinä srk-opin niellyt vl

      • Oikein hyvin

        Avaus kuvaa hyvin vl-teologiaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1518
    8. 59
      1384
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe