Olipa kerran Orava.
Orava ei ollut mikä tahansa Orava, vaan kiltein, komein, älykkäin, voimakkain, suurin ja pöyhkeähäntäisin Orava päällä maan.
Myös vaatimattomin oli tarinamme Orava, se mainittakoon tarinan edetessä. Tarinamme sankarilla oli suurimmat käpyvarannot, sekä ihanimmat
talttahampaat, hän pystyi murskaamaan niillä jopa neljä käpyä kerralla.
Muut Orava-urokset kadehtivat tätä Oravaa, keksivät juonia Oravan päänmenoksi, mutta tarinamme sankari ei vähästä hetkahtanut,
monet näistä muista uroksista olivat jopa sitoneet painoja häntiinsä ja koittaneet saavuttaa tarinamme sankarin mittoja, nämä yritykset olivat
päättyneet surkeasti, hännät eivät olleet kestäneet venytystä ja ne olivat lähteneet kokonaan irti. Oman luomiskyvyn puuttuessa, he kopioivat Oravan
juttuja, ja saivat edes hetkellistä seuraa itselleen, Oravaa tämä ei haitannut, hän nimittäin tykkäsi vain yhdestä naaraasta ja välitti vain tästä.
Orava oli vain onnellinen jos muutkin saivat seuraa.
Oravamme ei ollut kuin muut Oravat, hän oli omanlaisensa, hän rakasti lukemista, ja viihtyi oikein mainiosti pesäkolossaan (joka oli muuten sisustettu, hieman
juugendmaisesti). Hän ei kilpaillut muiden huomiosta, eikä puhunut pahaa kenestäkään, hän tahtoi olla rauhassa.
Monet Kurrettaret kilpailivat tämän Oravaisen huomiosta, mutta hän tykkäsi vain yhdestä. Orava oli tykästynyt liito-orava naaraaseen, Orava ihaili usein liito-orava naaraan liitoa puiden
latvoissa, ja toivoi voivansa liitää tämän kanssa. Mutta pian todellisuus iski, eihän hän kyennyt koskaan liitämään niin uljaasti kuin hänen ihailemansa naaras.
Eräänä iltana Orava istui pesäkolossaan käpy sylissään ja katsoi telkkaria, sieltä tuli riippuliitoa, Oravalla välähti! Orava ryhtyi tekemään riippuliidintä pesäkolossaan, hän vaihtoi hartaasti säästämiään
käpyjä kankaaseen, metalliputkeen ja ryhtyi toimeen.
Eräänä kauniina kesäiltana riippuliidin oli vihdoin valmis, Orava kiipesi puiden latvoihin, riippuliidin mukanaan, hän huomasi liito-oravan vieressään, joka tokaisi "lähdetään jo vittuun täältä"
Orava vastasi "en voisi paremman asiaa muotoilla". Orava puki päälleen toisen mailmansodan aikaiset lentälasit ja nahkaisen kypärän.
Ja niin he liisivät paremmalla metsä-alueella yhdessä, ilmasta Orava tiputti vielä ihailijoilleen käpyjä kiitokseksi fanituksesta.
The End
Orava ei ollut mikä tahansa Orava, vaan kiltein, komein, älykkäin, voimakkain, suurin ja pöyhkeähäntäisin Orava päällä maan.
Myös vaatimattomin oli tarinamme Orava, se mainittakoon tarinan edetessä. Tarinamme sankarilla oli suurimmat käpyvarannot, sekä ihanimmat
talttahampaat, hän pystyi murskaamaan niillä jopa neljä käpyä kerralla.
Muut Orava-urokset kadehtivat tätä Oravaa, keksivät juonia Oravan päänmenoksi, mutta tarinamme sankari ei vähästä hetkahtanut,
monet näistä muista uroksista olivat jopa sitoneet painoja häntiinsä ja koittaneet saavuttaa tarinamme sankarin mittoja, nämä yritykset olivat
päättyneet surkeasti, hännät eivät olleet kestäneet venytystä ja ne olivat lähteneet kokonaan irti. Oman luomiskyvyn puuttuessa, he kopioivat Oravan
juttuja, ja saivat edes hetkellistä seuraa itselleen, Oravaa tämä ei haitannut, hän nimittäin tykkäsi vain yhdestä naaraasta ja välitti vain tästä.
Orava oli vain onnellinen jos muutkin saivat seuraa.
Oravamme ei ollut kuin muut Oravat, hän oli omanlaisensa, hän rakasti lukemista, ja viihtyi oikein mainiosti pesäkolossaan (joka oli muuten sisustettu, hieman
juugendmaisesti). Hän ei kilpaillut muiden huomiosta, eikä puhunut pahaa kenestäkään, hän tahtoi olla rauhassa.
Monet Kurrettaret kilpailivat tämän Oravaisen huomiosta, mutta hän tykkäsi vain yhdestä. Orava oli tykästynyt liito-orava naaraaseen, Orava ihaili usein liito-orava naaraan liitoa puiden
latvoissa, ja toivoi voivansa liitää tämän kanssa. Mutta pian todellisuus iski, eihän hän kyennyt koskaan liitämään niin uljaasti kuin hänen ihailemansa naaras.
Eräänä iltana Orava istui pesäkolossaan käpy sylissään ja katsoi telkkaria, sieltä tuli riippuliitoa, Oravalla välähti! Orava ryhtyi tekemään riippuliidintä pesäkolossaan, hän vaihtoi hartaasti säästämiään
käpyjä kankaaseen, metalliputkeen ja ryhtyi toimeen.
Eräänä kauniina kesäiltana riippuliidin oli vihdoin valmis, Orava kiipesi puiden latvoihin, riippuliidin mukanaan, hän huomasi liito-oravan vieressään, joka tokaisi "lähdetään jo vittuun täältä"
Orava vastasi "en voisi paremman asiaa muotoilla". Orava puki päälleen toisen mailmansodan aikaiset lentälasit ja nahkaisen kypärän.
Ja niin he liisivät paremmalla metsä-alueella yhdessä, ilmasta Orava tiputti vielä ihailijoilleen käpyjä kiitokseksi fanituksesta.
The End
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hienoin oravatarina koskaan :)
Ihana tarina.. Toivon että olisin orava :]
Joo aika huonosti kirjoitettu. Mut idea kiva :)
http://m.youtube.com/watch?v=2csrtTBc1RY
huuhkaja
en olisi halunnut kuulla. : /
uraa lastenkirjojen parissa :DD
Jos kirjoittajalla on lukihäiriö niin en menis suosittelemaan
Alex Stubbista?
Pinnat kotiin söötistä oravateemasta!!
Sitten pilkunviilausta:
Pöyheä vai pöyhkeä?
Liisivät vai liitivät?
No löytyhän se oravanpesä ulkorakennuksesta. Siellä se liiterin puolella neljän metrin korkeudella oli poikastensa kanssa ruokatuntia viettämässä ;).
Nyt kun on tullu tuo kiva oravasatu, niin saisko toivoa sen nalle(karhu) sadun ;). Ihan semmosen kirjottajan näköisen sadun ;).
Saako toivoa leppäkerttusadun?
toivoa.
Lennä lennä leppäkerttu ison kiven juureen,,,
APUVAAAAAAAAAAA, en mie muista enempää, jos joku paremmin muistava jatkas ;).
Oravilla ei kyllä ole telkkareita, eivätkä ne osaa lukeakkaan. Melkoista palturia tämä.
Sitten putkirunko petti ja maahan rysähti. Meni kinttu ja käpälä. Tilalle kevlaria ja
metalliniveliä ynnä silmiin lasimaisen seisova kiilto. Kiittää ja kuittaa.
Oliks tää ap:n jatko tarinalle vai jatkoiko joku muu?
Olipa se kiva tarina, kyllähän tuo keksijän nuttu on hyvän mallinen.
Olipa omituinen tarina.
9-
Riippuu kirjoitustaidolle asetetuista vaatimuksista esim. iän mukaan.
teit lyhyessä tekstissäsi, kolme virhettä. Ehdot.
En tiedä, mistä kaivoit kolme virhettä, mutta sinä et ainakaan aloittanut lausetta isolla kirjaimella ja laitoit pilkun kohtaan, johon se ei kuulu. Surullista, jos todellakin olisit äidinkielenopettaja.