Paniikkihäiriön oireet ennustettavissa

Itse pystyn tietämään aamulla herätessä milloin paniikkikohtaus on tulossa. Päässä humisee ja painetta on, henkeä ahdistaa heti herätessä.
Haukotuttaa aivan käsittämättömän paljon ja kädet/jalat ovat veltot ja voimattomat. Tätä saattaa kestää useita tunteja heräämisen jälkeen. Tämä on ajankohtaista varsinkin silloin, jos yöunet jääneet lyhyeksi, eli ilmeisesti kohtaus on jo "päällä" kun herää.

Yleensä pystyn välttämään varsinaisen "sydämentykytysvaiheen" pitämällä ajatukset muualla. Tämä onnistuu silloin, kun on jotakin puuhaa. Työkseni istun tietokoneella ja siinä välillä meinaa olla vaikeaa pitää ajatukset kurissa kun päässä vain soi ja henkeä ei meinaa saada. Äsken juuri tuli tykytyskohtaus ja kesti noin 10 minuuttia. Tähän kuuluu osana myös rytmihäiriöt jotka jatkuvat hetken aikaa kohtauksen jälkeen.

Kohtauksen jälkeen haukottelu loppuu kuin seinään eikä enää edes väsytä. Tätä on sattunut muutaman vuoden aikana muutaman kymmenen kertaa.

Varsin ikävä vaiva joka kyllä on hallittavissa aika hyvin (ainakin omalla kohdallani), tätä edellinen kohtaus minulla oli arviolta 8 kk sitten.
11235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla myös noin. Itse olen huomannut että just ku alkaa henkeä ahdistamaan niin jotenkin just silloin ajattelen että nyt se paniikki tulee ja tavallaan panikoin panikoimista ja sillon se vyöryy päälle, tosin jos vain suinkin pystyn siinä hengen ahdistus vaiheessa kääntämään ajatukset muualle ja en tietoisesti ala panikoimaan sitä niin sillon pystyn välttämään tuon tykytys vaiheen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahdistaja kirjoitti:

Itse pystyn tietämään aamulla herätessä milloin paniikkikohtaus on tulossa. Päässä humisee ja painetta on, henkeä ahdistaa heti herätessä.
Haukotuttaa aivan käsittämättömän paljon ja kädet/jalat ovat veltot ja voimattomat. Tätä saattaa kestää useita tunteja heräämisen jälkeen. Tämä on ajankohtaista varsinkin silloin, jos yöunet jääneet lyhyeksi, eli ilmeisesti kohtaus on jo "päällä" kun herää.

Yleensä pystyn välttämään varsinaisen "sydämentykytysvaiheen" pitämällä ajatukset muualla. Tämä onnistuu silloin, kun on jotakin puuhaa. Työkseni istun tietokoneella ja siinä välillä meinaa olla vaikeaa pitää ajatukset kurissa kun päässä vain soi ja henkeä ei meinaa saada. Äsken juuri tuli tykytyskohtaus ja kesti noin 10 minuuttia. Tähän kuuluu osana myös rytmihäiriöt jotka jatkuvat hetken aikaa kohtauksen jälkeen.

Kohtauksen jälkeen haukottelu loppuu kuin seinään eikä enää edes väsytä. Tätä on sattunut muutaman vuoden aikana muutaman kymmenen kertaa.

Varsin ikävä vaiva joka kyllä on hallittavissa aika hyvin (ainakin omalla kohdallani), tätä edellinen kohtaus minulla oli arviolta 8 kk sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu