Eikö olekin hullua kaivata jotain vaikka

suhde olikin yhtä riitaa.. Mutta intohimoista. Oli silloin niin nuori ettei osannut vielä seurustella oikein. Joskus sitä jää miettimään että jos näkisin hänet, niin voisiko kaikki loksahtaa paremmin paikalleen kun ikääkin on tullut. Kaipaisin jotain keskustelua ehkä vielä, en uskalla toivoa sen enempää häneltä.
6134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kerro ongelmistasi sille kohteelle ja katso ymmärtääkö vai ei..

Äänestä

On hullua, että tilanteessa jossa voisi kuvitella vihaavansa toista enemmän kuin mitään näkeekin päässään kuvia, joissa se tunnelataus purkautuu intohimona. Seksuaalienergiaa...Kun tarpeeksi pitkään kahden ihmisen välille kertyy sitä eikä se pääse purkautumaan u know.., niin se voi purkautua intohimoisena riitelynä.

Äänestä

Ei yhtään hullua. Itsekkin haluaisin tutustua oikeasti nuoruuden rakkaisiin. Nyt kun on oikeasti aikuinen.

Äänestä

Ei pysty kenellekään puhumaan tunteista, vaan ne patoavat sisälle. Koska kaikki pitäisivät minua hulluna jos mainitsisinkaan hänen nimensä saati että kaipaisin.

Äänestä
  • Puhu sille kaivatulle, hän ainakin tietänee?

    Äänestä

  • hullu myös kirjoitti:

    Puhu sille kaivatulle, hän ainakin tietänee?

    Kaikesta on jo kulunut vähän jo aikaa, eli ei ihan tuore tapaus tämä. SIksi juuri pelottaa ottaa yhteyttä, sillä enhän minä enää häntä "tunne". Ties vaikka kokisi yhteydenottoni häirintänä.. Hän tuntuu jatkaneen elämässä eteenpäin. Minunkin pitäisi, ja kai mä jotain viritelmää olen saanut elämälläni tehtyä. Ettei nyt ihan pohjalla ole. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hullu kaipaaja kirjoitti:

suhde olikin yhtä riitaa.. Mutta intohimoista. Oli silloin niin nuori ettei osannut vielä seurustella oikein. Joskus sitä jää miettimään että jos näkisin hänet, niin voisiko kaikki loksahtaa paremmin paikalleen kun ikääkin on tullut. Kaipaisin jotain keskustelua ehkä vielä, en uskalla toivoa sen enempää häneltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu