Hän asuu n.70 km päässä luotani, ei yksin , mutta on yksinäinen. Häntä ei huvita mikään, ei kerrassaa mikään, masennuslääkitystä on kokeiltu, psykol. juttusilla käynyt, lääkärissä jne. juteltu asioista.
Väsyttää kuulemma eikä kiinnosta mikään, ei ulkoilu, ei vieraiden tapaaminen, alkoholia kuluu kun ei muuta tekemistä ole, mitään apua ei halua vastaanottaa, harmittaa katsoa vierestä ja kun matkaakin on, ei voi käydä kylässä ihan noin vaan eikä itseasiassa kaipaa kuulemma kylään ketään.
Väsyttää kuulemma eikä kiinnosta mikään, ei ulkoilu, ei vieraiden tapaaminen, alkoholia kuluu kun ei muuta tekemistä ole, mitään apua ei halua vastaanottaa, harmittaa katsoa vierestä ja kun matkaakin on, ei voi käydä kylässä ihan noin vaan eikä itseasiassa kaipaa kuulemma kylään ketään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hienoa että pidät huolta lähimmäisestäsi.
Ainakin pitää jatkaa sitä psykologilla käymistä.
Muutapa en tähän keksi.
Toisinsanoen, mitään ei tehtävissä, tosimasennus syö ihmisen
Vanhana ja masentuneena näkisin tekstiviestit yhtenä vaihtoehtona. Me vanhukset sanomme "en halua tavata/nähdä ketään" . Se taas johtuu siitä ettemme halua rasittaa toisia ihmisiä. Itseasiassa homma toimii juuri päinvastoin. Hän lukee kyllä viestisi ja saa siitä voimia jatkaa eteenpäin. Itsekin pystyt paremmin seuraaman sillä tavalla tilannetta.
Joskus laittaessani viestejä masentuneelle laitankin, että ei tarvitse vastata jos ei jaksa. Tai vastaa jos jaksaa. Kun pitää yhteyttä, niin se antaa lohtua ja toivoa, että ei ole unohdettu.
Uskovaisena ainakin rukoilen tällaisessa tapauksessa. Uskon että siitä on valtavasti apua.
Varmaan teet kaiken mahdollisen ystäväsi puolesta. On myös mahdollista, että lopulla masentunut alkaa vain ryhdistäytyä ja nousta suostaan: pakottaa itsensä liikkeelle. Ihmisen psyykeessä on myös omat parantavat mekanisminsa ja parantuminen voi alkaa tapahtumaan.
Kiitos tästä, jospa se vielä eheytyy elämä paremmaks, kännyn käytön kanssa vaan ongelmia, jolloin viestitkään ei tuo lohtua, kummallekkaan. : (
"Joskus laittaessani viestejä masentuneelle laitankin, että ei tarvitse vastata jos ei jaksa. Tai vastaa jos jaksaa. Kun pitää yhteyttä, niin se antaa lohtua ja toivoa, että ei ole unohdettu."
Kunpa tuollaisia ihmisiä olisi enemmän. Itse vastaan kyllä aina tekstareihin ja meileihin, mutta jos viestienvaihto venähtää pitkäksi, minä olen yleensä se, joka en lopulta enää jaksa vastata. Niinpä kukaan ei enää pidä yhteyttä. En osaa enää avata keskusteluyhteyttä uudelleenkaan, kun olen väsynyt ainaiseen pahoittelemiseen ja tuntuu niin vaikealta tuottaa mitään järkevää tekstiäkään. En osaa kirjoittaa muusta kuin pahasta olostani, kun se on ollut elämän ainoa sisältö niin pitkään.
Aloittajalle sanoisin, että yritä kutsua tämä masentunut luoksesi käymään, jos hän suinkin jaksaa lähteä reissuun. Itse en halua ketään kotiini sen tilaa arvostelemaan, mutta käyn mielelläni muiden luona piipahtamassa silloin kun jaksan ja vien kahvipöydän tarjottavat ja vaikka kahvipaketin mukanani. En minä oikein mitään jaksa puhua, mutta kuuntelutaito on tallella ja yleensä ihmiset mieluiten höpöttelee omia juttujaan.
Keskity omiin ongelmiisi, älä ota toisen taakkaa kannettavaksi. Ei siitä ole hyötyä kummallekaan.
Kyseessä on oma äiti, joten ei voi vaan olla...omat ongelmat ovat pieniä tässä tapauksessa, hyötyä ei olekkaan varmasti, mutten silti voi vaan antaa olla, jos nään että toisella ei ole hyvä olla, olen kuitenkin sydämmelinen ja välittävä ihminen.