Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ja taas jonotetaan

Ei pipo kiristä

Se aika vuodesta, että ollaan jonoissa... kaupassa, liikenteessä, alkossa. Juurikin tulin liikenne-, ruokakauppa- ja alkojonosta. Pahimmat tai ärtyisimmät jonottajat on kyllä ruokakaupassa. Sitä tässä ihmettelen, että miksi eläkeläiset ja vapaapäivillä olevat ryntäävät kauppaan juuri tähän aikaan, kun duunarit pääsee töistä. Työn raskaan raataja ei millään jaksaisi raskaan työrupeaman jälkeen alkaa pyytelemään anteeksi, että pääseekö tästä ja tästä välistä, kun eläkekerholaiset levittäytyvät pitkin käytäviä kärryssän olevan maito- ja piimäpurkin kanssa. Onko se liikaa vaadittu, että kävisivät kauppareisuillaan aamupäivällä? Ja sitten kun pääsee siihen kassajonoon, niin eiköhän sieltä kiilaa mummo kärryineen ja alkaa sillä kärryllään tökkiä siinä jonossa. Toki kunnioitan vanhoja ihmisiä ja eläkeläisiä, mutta joskus vaan alkaa pinna kiristyä. Mutta nyt vapaalle ja juhannuksen viettoon.

11

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19+8

      Miksi ihmeessä pitää mennä kolmelta kauppaan. Mene seuraavalla kertaa iltakahdeksalta, ei ole jonoja.

      • roope-ankka

        Ja ostaa sen verran enemmän ettei sie tarvi käydä ihmettelemässä joka päivä....


    • tylsä elämä?

      Hyvä kysymys aloittajalla välillä tuntuu että samat kärttyiset mummot tahallaan hidastelevat jonoissa, etuilevat ja tuuppivat toisia, niistävät nenänsä hevi osastolla jonka jälkeen alkavat puristella tomaatteja tms? Sama juttu pelikoneilla yksi mummo laittaa euron koneeseen ja 20c viereisiin koneisiin varaten näin 3 itselleen: Jos euro menee eikä voittoa näy kahlaa hän loputkin koneet läpi samalla taktiikalla. Ei tekisi pahaa käytäää ne rahansa esim matkailuun,palveluihin yms mistä saisi nautintoa eikä tuijottaa ja haitata toistenkin elämää. Polkupyörät jätetään pankkiautomaatin eteen ja välissä myös kokoonnutaan siihen juoruamaan.
      ja huomio: Tämä on päivittäistä esm Citymarketissa ja asialla ELÄKELÄISET ei se nuoriso mitä he kovaan ääneen mollaavat!!

      • Käy hermoon!

        Kyllä kun pakko on mennä lasten kanssa kauppaan niin että kaksi on kärryissä ja yksi laahaa perässä niin pikkasen käy hermoon kun muorit on hyllyjen edessä ja juorukerhot kokoontuu ahtaissa käytävissä. Itse yritän hoitaa reissun nopeasti ennenkuin lapsista joku alkaa kiukutella. Kun pääsee kassalle asti niin mummuilla on pari ostosta, kiilaavat eteen ja sitten alkavat laskea kolikoita kassahihnalla. Samalla tietysti täytyy kysyä joka tuotteesta jotain ja pahimmassa tapauksessa kassa vielä soittaa osastolle ja kyselee mummun kysymyksiä.. Lapsiperheissä on tietysti yhtälailla pakko käydä kaupassa ku mummujenkin MUTTA..!!!


    • letku jenkkaa

      Suomalaiset ovat letkajenkka kansaa, siitätähän se...

    • Markanmummo

      Sittarin parkkiksella aina vaalean beige mersu päivystää. Mies ja nainen sisällä. Seuraavat jokaista kaupassa kävijää. Suu käy kun joku kävelee auton ohi. Antavatko tyylipisteitä tai mitä lie. Tämän olen huomannut useampana kertana kun olen paikassa käynyt.. No, kai sitä jokainen saa päivänsä viettää kuinka haluaa.

      • alieneita

        alieneita.


    • tynkä

      tässäpä voisi kylän butiikit profiloitua kukin mieltymyksensä mukaisesti, kuka varttuneemmalle väestölle, kuka lapsiperheille ja kolmas vaikka kiireisille duunareille... tarjoukset sen mukaiseksi ja oheistyrkytykset myös. ostat lenkkimakkaran ja sixpäkin, saat akkukäyttöisen naulaimen -30%, ym.... eipä ykskantaan itseäni kuunneltuna ollenkaan paskempi ajatus. saa käyttää, jos oikein osuu kuivaan suoneen, otan provikat.

    • TFH

      "Onko se liikaa vaadittu, että kävisivät kauppareisuillaan aamupäivällä?"
      ___


      Ei se välttämättä liikaa ole vaadittu. Voithan sinä mennä mummoille ja vaareille tuota sanomaasi levittelemään, eikä sitä kukaan estä. Mutta niin valitettavan usein nämä samat mummot ja vaarit valitsevat ruuhka-ajan juuri siksi, että siellä on ihmisiä. Yksinäisyys on vanhuusiässä usein ainoa seuralainen.

    • harmaita hiuksia

      Ottaako pattiin kos keskellä yötä asiaa harmittelet? Paas ny rauhoittuen...

    • Hermomenee

      Yhdyn! Juoruavat, hidastelevat, pähkivät jne. Siis hohhoh. Ja 3 kertaa päivässä!! Ja auto parkkiin lähimmälle parkkiruudulle niin voidaan jäätelön kera kyttäillä muita kaupassa kävijöitä!!! Argh!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe