Tekis mieli hypätä rekan alle.
Aina kun kuvittelee et nyt alkaa menee paremmin ni paskat! Aina maailma potkasee mua uuestaan. Mää oon niin helvetin kyllästyny tähän touhuun. En jaksa kohta enää. Jotkut pikku asiatki tuntuu välillä tosi uuvuttavilta. Miks mun pitää kitua täällä, tai kuka on tehny musta näin heikon kun en jaksa tätä vuoristorataa... Ja aina pitäs näyttää siltä että kaikki on hyvin, kun ei vittu ole!!
Kavereita on, mutta kukaan ei kysy onks mulla oikeesti kaikki hyvin tai yks on jolle voin puhuu, mutta en oikeesti halua sitä rasittaa mun jutuilla koska sillä on muuta mietittävää omasa elämässään ja tarvii itekin tukea.
En oikeesti haluu kuolla, mut just nyt se olis aivan mahtava vaihtoehto, koska oon ihan helvetin väsyny. Mulla oli tässä välissä jo pitkä hyvä jakso, olin onnellinen, mut ei se kauaa kestäny. Oon aika monestikin ollu onnellinen, mut aina tulee jotain joka tönäsee mut takasin montun pohjalle. En jaksa kohta enää kiivetä ylös, oon niin monesti sen tehny.
Sit sekin ottaa pattiin kun kukaan ei ymmärrä, ei vain tajua, miltä tuntuu olla ahdistunut tai masentunut. Ni turha edes puhua kellekkään kun ne ei tajua. Senkin takia välillä kaikkein paras on olla vaan yksin ja ei jaksa katella kenenkään naamaa. Nyt just on semmonen tunne, et haluan olla ihan omissa oloissani etten vahingossa vetäse turpiin ketään.
Tuntuu itsekkäältä olla tämmönen kun ei pysty tehä kaikkee mitä muut tekee ja oon ihan outo varmaan mieleltäni ja jos porukka tietäis mun itsetuhoisuuden mitä mulla on joskus aiemmin vaikka ollu ni ne kahtois kieroon ja pitäis mua säälittävänä ja huomion kipeenä, mut en halua huomiota vaan apua, kuuntelijaa, ymmärtäjää, itkuseuraa, jotain keinoa miten purkaa tätä tunnetta tai väähän jotain suuntaa elämälle et missä oon tai mitä teen vaikka vuoden tai parin päästä... Haluisin olla jossain hyvä ja tehä jotain mistä tykkään.
Tätä tekstiä tulis varmaan kilometrikaupalla, mut rajotan sen nyt tähän vaikkei tossakaan tekstissä oo päätä eikä häntää, mut tulipahan purettua edes jotenkin tätä masentavaa ja inhottavaa oloa...
Aina kun kuvittelee et nyt alkaa menee paremmin ni paskat! Aina maailma potkasee mua uuestaan. Mää oon niin helvetin kyllästyny tähän touhuun. En jaksa kohta enää. Jotkut pikku asiatki tuntuu välillä tosi uuvuttavilta. Miks mun pitää kitua täällä, tai kuka on tehny musta näin heikon kun en jaksa tätä vuoristorataa... Ja aina pitäs näyttää siltä että kaikki on hyvin, kun ei vittu ole!!
Kavereita on, mutta kukaan ei kysy onks mulla oikeesti kaikki hyvin tai yks on jolle voin puhuu, mutta en oikeesti halua sitä rasittaa mun jutuilla koska sillä on muuta mietittävää omasa elämässään ja tarvii itekin tukea.
En oikeesti haluu kuolla, mut just nyt se olis aivan mahtava vaihtoehto, koska oon ihan helvetin väsyny. Mulla oli tässä välissä jo pitkä hyvä jakso, olin onnellinen, mut ei se kauaa kestäny. Oon aika monestikin ollu onnellinen, mut aina tulee jotain joka tönäsee mut takasin montun pohjalle. En jaksa kohta enää kiivetä ylös, oon niin monesti sen tehny.
Sit sekin ottaa pattiin kun kukaan ei ymmärrä, ei vain tajua, miltä tuntuu olla ahdistunut tai masentunut. Ni turha edes puhua kellekkään kun ne ei tajua. Senkin takia välillä kaikkein paras on olla vaan yksin ja ei jaksa katella kenenkään naamaa. Nyt just on semmonen tunne, et haluan olla ihan omissa oloissani etten vahingossa vetäse turpiin ketään.
Tuntuu itsekkäältä olla tämmönen kun ei pysty tehä kaikkee mitä muut tekee ja oon ihan outo varmaan mieleltäni ja jos porukka tietäis mun itsetuhoisuuden mitä mulla on joskus aiemmin vaikka ollu ni ne kahtois kieroon ja pitäis mua säälittävänä ja huomion kipeenä, mut en halua huomiota vaan apua, kuuntelijaa, ymmärtäjää, itkuseuraa, jotain keinoa miten purkaa tätä tunnetta tai väähän jotain suuntaa elämälle et missä oon tai mitä teen vaikka vuoden tai parin päästä... Haluisin olla jossain hyvä ja tehä jotain mistä tykkään.
Tätä tekstiä tulis varmaan kilometrikaupalla, mut rajotan sen nyt tähän vaikkei tossakaan tekstissä oo päätä eikä häntää, mut tulipahan purettua edes jotenkin tätä masentavaa ja inhottavaa oloa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Viitsitkö näin anonyymisti kertoa mikä ahdistaa ?
Voi ei,
Ahdistaa ja paljon, se välittyi tekstistäsi. Elämäsi on ollut vuoristorataa: ahdistuksesta ylös – ja sitten taas montun pohjalle. Kirjoitat, että olet myös ollut onnellinen, mutta nyt olet vain väsynyt ja epätoivoinen.
Minusta on hyvä, että olet kirjoittanut. Sekin on yksi tapa purkaa tunnetta, niin kuin itsekin tiedät.
Taidat olla nuori ihminen – päättelen sen siitä, kuinka pohdit elämääsi ja tulevaisuuttasi. On ihan ymmärrettävä toive, kun kerrot, että haluaisit tehdä jotain mistä tykkäät ja haluaisit olla hyvä jossain. Missä muuten olet hyvä? Mitä tykkäät tehdä? Onko mahdollista mitenkään mennä koti tätä suuntaa?
Haluaisin sanoa, että usein ahdistus liittyy nuoruuteen ja helpottaa aikuisuuden myötä. Mutta kyllä tarvitsisit ihmisen, jonka kanssa voisit jakaa ahdistustasi. Eikä todellakaan ole ketään, joka ymmärtäisi?
Ja sitten vielä aivan tätimäinen kommentti: ihmisen pitää nukkua riittävästi. Väsyneenä kaikki menee helpommin pieleen.
Tsemppiä sulle, älä luovuta, etsi jostain kuuntelija ja ymmärtäjä. Toivoa on!
Moikkaa Päivi-pappi Hämeestä