Hyvää Juhannusta muille narsistien uhreille ja asiasta kiinnostuneille!
Eilen oli itselläni kännykkä pariinkin kertaan jo otteessa, että soitanpa narsisti-psykopaatilleni ja toivotan hyvää Juhannusta... Jouduin seisahtumaan ja miettimään muutamankin tovin, että miten nämä asiat taas menikään. Mielessä kiersi monenlaista...
Tämä taitaa olla ensimmäinen Juhannus meidän suhdehistoriikissamme, kun ei minkäänlaista juhannuksen toivotusta tänne suuntaankaan ole kuulunut. Nyt on ilmeisesti siellä suunnassakin kynnys ottaa yhteyttä noussut.
Tuntuu mini-kriisiltä... Tällainen selvä merkki puolin ja toisin, että asiat eivät ole niin kuin ennen ja että meidän suhde ei toimi kaveripohjallakaan millään tavoin, niin kuin narsisti-psykopaattini monet muut suhteet toimivat sellaisina roikkumaan jääneinä lähde-suhteina, vaikka niissä ei sen kummempaa toimintaa olekaan.
Taaskin joudun vetämään henkeä ja päättäväisesti suuntaamaan ajatukset kohti iltaa ja omia juhannusmenoja.
Juhannus on ollut uudenvuoden päivän lisäksi toinen vuoden vaikeista päivistä, jolloin tunteet ovat aina nousseet pintaan ja kaikenlaiset ajatukset vaivaavat todella paljon mieltä. Muisto meidän yhteisestä "romanssista" nousevat väkevinä pintaan. Vaikka mikäpä tämäkään päivä sen kummempi on kuin mikään muukaan.
Luultavasti narsisti-psykopaattini juo itsensä humalaan jossain kuten niin usein muutenkin. Herää jonkun naisen viereltä... ja siinä se sitten onkin. -Käynpä nyt kaipaamaan tuota... ehkä kuitenkaan en. : }
Juhannus narsisti:
12
160
Vastaukset
- 8+20=28
"Jouduin seisahtumaan ja miettimään muutamankin tovin, että miten nämä asiat taas menikään. Mielessä kiersi monenlaista..."
Niin en ny viitsi kirjatua, yhteenlaskutoimitus olen, mutta tulipahan mieleen, että sulla näyttää olevan vielä "pala rinnassa joka hiertää.."
Osoitit toivotuksesi uhreille, josta roolista voi/saa ja on lupa myös luopua/päästä jonain päivänä eroon...
No toivottavasti ehkä ensi juhannuksena niin sinun kuin monen muunkin tilanne on toinen ja heräät kaikesta huolimatta eloon, iloon ja elämään josta kyllä kestää kiittää...
https://www.youtube.com/watch?v=jJeYmJqIesE - Jose2
Sama tilanne minulla. Lähdin suhteesta narsistiseen ihmiseen. Hän ei ollut paha, mutta henkisesti uuvuttava ja koko elämä oli yhtä vuoristorataa. Eron jälkeen alkoi seuraaminen ja soittelu. Kuitenkin hän heti erottuamme alkoi käydä yhden entisen lähteensä luona ja sitä jatkuu edelleen, kunnes yht'äkkiä hän pyysikin minua kanssaan juhannusta viettämään. Haluaakin palata yhteen. Minulle melkein tuli moka ja olin vastaamassa myönteisesti kunnes järki voitti. Parempi juhannus olla yksin ja niiden ystävien kanssa jotka vielä jäivät hänen temppujensa jälkeen kuin palata taas yhdeksi monista lähteistä.
. "Minulle melkein tuli moka ja olin vastaamassa myönteisesti kunnes järki voitti."
Niin omasta silloisesta "tuttavuudesta" tuli mieleen myöskin tuohon liittyen ilmeisesti hyvin samankaltainen tilanne...
Kertomansa mukaan suhde eksään oli päättynyt jo edellisen vuoden puolella ja puheissa se palavasti rakastunut nyksäkin joka halusi muuttaaa hänen luokseen jo useasti oli vilahtanut, mutta kappas vaan mökki/juhannustanssi seuralaisena oli kuitenkin se "eksä"..
Sitä en tiedä tiesikö tuo "eksä" oikeasti siitä uudesta naisesta vaiko ei, oliko heidän suhteensa edes päättynytkään muuten kuin puheissa...
Itsekin vielä tuolloin elin uskossa ettei ko. nyksää ole olemassakaan sellaisena kuin hänestä kerrottiin kuin puheissa, kun oman logiikkani mukaan kaiketi hänen kanssaan olisi juhannuskin vietetty ja tuo eksän näkeminen juhannusseuralaisena vain vahvisti luulojani...
No tapailu suhteemme päättyi parin kuukauden päästä tuosta juhannuksesta...
Sitä en tiedä kumpiko/kuka mahtoi sitten olla seuraavan juhannuksen seuralaisena, kun silloin juurikin viikko juhannuksen alla tuli se kummallinen sposti kyhäelmä jonka mukaan suhde nyksään oli päättynyt ja lakimiehiäkin tarvittiin avuksi siihen minullekkin lähetettyyn spostiin liittyviä asioita selvittämään...
Noh, vuoden päästä/seuraavana kesänä sitten tilanne näytti taas toiselta, kun viikko juhannuksesta näin hänet nyksänsä kanssa, että naisen olemassaolo ikäänkuin todentui minullekkin ja lakimies kaiketi sitten saanut heidän suhteensa kuntoon...
Noh tää ny oli tämmöstä "vanhojen muistelua" ihan vaan tarkoitus esimerkein osoittaa, että tuollainen on/off suhteilu lie hyvin tyypillistä tuon tyyppisille ihmisille, että tosiaan sitä harkintaa kannattaa käyttää jos noita yhtäkkisiä ilmoituksia suhteen päättymisistä ja sitä kautta pyyntöjä ns. yhteenpaluusta tulee...
Näin jälkeenkinpäin tuntuu kummalliselta tuollainen tarve kertoilla suhteiden päättyneen vaikka todellisuudessa niin ei olekkaan tapahtunut, vaikka nyt nuo syyt tuollaiseenkin ikäänkuin tiedossa onkin...- Tämän asian saam.
"vaikka nyt nuo syyt tuollaiseenkin ikäänkuin tiedossa onkin... "
Tämän asian saaminen läpinäkyväksi on ainakin minun kirjoittelussani yksi tärkeä päämäärä. Niin kauan kuin huijarit saavat ja voivat toimia hämärässä ja pimeässä, he ovat "voitolla" uhreistaan. Asian läpivalaisu vie pohjan heidän toiminnaltaan, ainakin mitä entisiin uhreihin tulee.
Yksi keino narsistilla pitää entisiä vielä reessä, on juuri sellainen helppous, joksi he muovaavat kanssaan olemisen. Kevyen kevyttä "heittäytymistä" mukaan vielä, vaikka kaikki pahat on tehty ja uhrin vatsalaukku on kääntynyt useaan kertaan ympäri ja sydän muljahtanut pahan kerran.
Iloinen ja helppo tervehdys ja mukaan pyytäminen... ja kaikki hirveydet olivat vain pahaa unta ja narsisti on ikään kuin "järjesynyt" oikeaan kuosiin. Kaikki on hyvin, niin kuin kuuluukin olla. Uhri saa taas luvan hengittää.
Kuinka tärkeää onkaan, että lunastaa "hengitysluvan" itselleen, tai kysyy siihen luvan ainakin järkevämmistä paikoista ja järkevämmiltä ihmisiltä. - Jose2
Kun aikani seurasin sivusta exäni entisten lähteiden kanssa ylläpitämää yhteyttä kysyin, eikö sitä voi lopettaa. Vastaus oli hyvin yksinkertainen, voisin jos haluaisin. Kun lähdin suhteesta, hän yritti tehdä yhdestä entisestä lähteestään syyn suhteen loppumiseen. Syy oli kuitenkin narsistissa itsessään eikä entisissä lähteissä. Narsistina hän ei pysty kantamaan vastuuta suhteen epäonnistumisesta vaan vierittää syyn täysin syyttömän ihmisen kannettavaksi.
- Ihmiset toimivat
"Kun aikani seurasin sivusta exäni entisten lähteiden kanssa ylläpitämää yhteyttä "
Ihmiset toimivat narsistille lähteinä, mutta entisiä lähteet ovat vasta, jos narsisti ei saa niistä enää mitään. Kuivuneillakin lähteillä narsisti käy tarkistelemassa välillä, että olisiko niihin kertynyt mitään impattavaa.
Narsisteilla on yleensä valtava määrä lähteitä tai varalähteitä, sekä ensi- että toissijaisia. Seksiaddikteilla narsisteilla suuri osa lähteistä on seksikumppaneita.
Niitä selityksiä, mitä narsisti antaa suhteittensa päättyessä ja eroissa ei kannata kuunneella. Juttua riittää. Minukin narsisti-psykopaattini oli sanonut entiselle toissijaiselle lähteelleen, jonka taloon olisi halunnut taas muuttaa (vaikka ne muuttohalut olisivat aina suurempia, jos talossa olisi vain palkaton piika eikä emäntää ollenkaan), että minä en enää ole hänen kanssaan, koska tämä talon emäntä oli käyttäytynyt niin huonosti... Enkä minä ollut missään tekemisissä koko emännän kanssa, ennen kuin narsisti-psykopaatti sekosi omaan näppäryyteensä ja asiat alkoivat tulla ilmi...
- Tällä hetkellä tied.
Tällä hetkellä tiedän kaksikin miestä, jotka ovat pahimpia patologisia valehtelijoita ja manipuloijia, jota ikinä ajatella saattaa.
Kumpikin valehtelee niin paljon kuin suu ehtii käydä. Nytkin tällä hetkellä tämä viimeinen narsisti-psykopaattini taatusti puhuu minusta jotain, syystä että olen hänen mielessään ongelmana, koska olen hänet "hylännyt". Hän voi puhua aivan mitä tahansa, aivan minkälaiseen äänensävyyn tahansa ja millaisin kasvonilmein tahansa.
Yksi asia on varma, hän ei kenellekään kerro, että olen hänet jättänyt.
Ehkä hän puhuu, että olen ottanut häneen yhteyttä ja yritän saada häntä takaisin jollain keinolla. -Oikeasti tilanne on tämä, mitä täällä palstalla olen kirjoittanut. Nauraen en ole suhteesta lähtenyt, vaan toivon, että hän jaksaisi jatkaa työssään ja menestyisi siinä. En voi sanoa, että toivon hänellä olevan jonkun vahvan lähteen, kuten minä olin... Mutta minä en enää tahdo hänen lähteenään toimia, vaan olen tarpeeksi uhrautunut.
Narsistihan oli itsemurhan partaalla silloin muutama vuosi sitten, kun sottasi itsensä ja joutui meidänkin suhteesta lähtemään säilyttääkseen edes ripauksen narsistinkasvoistaan.
Ikävä kyllä suurin osa hänen seurastaan on alkoholisoituneita ja sitä kautta vähintäänkin heikkoja ja turmiollisia. Että siksi joskus ajattelen, pitäisikö edes kysyä, mitä narsisti-psykopaatilleni kuuluu. Toisaalta en voi, koska hän ei varmaan suostu seksittömään kanssakäymiseen eikä muuta halua kuin seksiä, että voi tuntea itsensä vähintäänkin tasa-veroiseksi edes jotenkin.
Narsistillahan on erittäin huono itsetunto.
Muuten narsisti-psykopaatillani voisi mennä kohtalaisesti edes, koska psykopaatit pystyvät pitkiinkin jaksoihin sosiaalisesti kelvollista elämää... Hän on ollut pitkään ainankin lähellä tuota. Mutta kuten jo kirjoitin, en jaksa enää uhrautua, koska en itse tuosta enää mitään saa, vaan olen valmis astumaan kohti parempaa elämää. - ....................
- Utelias.
Onko tuo plus vai risti, vai mikä symbooli se on ?
- Näin vaivaa ja siirs
Utelias. kirjoitti:
Onko tuo plus vai risti, vai mikä symbooli se on ?
Näin vaivaa ja siirsin muutaman ketjun kerjäyskirjeen yläpuolelle puoli seitsemän maissa ja jokin merkki on laitettava kenttään. Voihan se olla vaikka plussa, aina nämä kerjäyskirjeen voittaa... : ).
- 5+2
hellanlettas taas kun naisia hiertää. Kattokaas peiliin!
- miesnainenmiesnainen
Ja siellä taas joku surkimus laskee naisia ja miehiä. Jonkun itsetunnon riekaleet on täysin riippuvaisia sukupuolesta. Säälittävää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571818Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 67693
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543