Köyhiä työntekijöitä

hellareissa

Helluntaiseurakuntien johtajilla ei ole mahdollisuutta rikastumiseen.

Suurin osa helluntaiseurakunnista on melko pieniä, joten palkatkin ovat sen mukaisia.

Useimmiten helluntaiseurakuntien työntekijät ovat köyhiä miehiä, elleivät sitten ole ehtineet tienata aikaisemmissa työsuhteissaan paremmin.

Jos tahtoo pysyä mukana elintasokilpailussa, on oltava osa-aikainen pastori, hankittava elanto seurakunnan ulkopuolelta.

10

126

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raha virtaa

      Pokerilla rikastuu.

      • joona x

        Joo ja sitten se tekijä että ei uskalleta saarnata terveestäopista seurakunnissa koska pelätään että väki lähtee pois ja kaunistellaan textiä.

        Raha on ihmeellinen tekijä.


    • nyt jubileeraa

      ?

    • mitäpä siihen sanota

      Apostolitkin olivat melkolailla köyhää joukkoa.

      Jeesuksella ei ollut oikein paikkaa mihin päänsä kallistaisi.

      milloinkahan lienee nämä yksikertaiset touudet selvitä näille superpastoreille joille evankeliumi on vain keino rikastua.

    • Aloittaja tarkoittanee Helluntailiikkeen pääuomaan kuuluvia helluntaiseurakuntia Suomessa. Suomen Helluntaiherätykseen kuuluvissa helluntaiseurakunnissa näin onkin, vielä toistaiseksi.

      Helluntaiherätys on kuitenkin hyvin pieni osa kansainvälisestä helluntailais-karismaattisuudesta, jossa pastoreiden taskuun valuu huomattavia summia rahaa. Myös Suomessa on lukuisia Helluntailiikkeen pääuomaan kuulumattomia helluntaiseurakuntia, joissa pastori voi saada hyvääkin palkkaa.

      • ingebork

        "myös Suomessa on lukuisia helluntailiikkeen pääuomaan kuulumattomia helluntaiseurakuntia...."
        Huom! Seurakunta joko on Helluntaiherätykseen kuuluva tai ei ole sitä. Me olemme Suomessa. Täällä on selkeästi Helluntaiherätys ja sitte muut. Jos niiltä "muilta" itsetään kysyy, ne eivät edes väitä olevansa helluntailaisia(ainakaan Suomessa)


    • kaikkea sitä

      Voi helluntaikarismattinen pääuoma tuota pöykäriä.

    • Hilloa..

      WinCapita oli hyvä sijoitus. Tuli tuottoa veljille ja sisarille 400% luokkaa.

    • palataan alkujuurill

      Miksi palkata pastoreita.

      Seurakunnassa vain vanhin, vanhimmisto ja sitten diakonit.
      Vanhin, vanhimmat valvovat ja jakavat Sanaa. Seurakunnassa kukin vuorollaan voi tulla tuomaan todistuksen. Laulut tapahtuvat seurakunnan kussakin kokouksessa valinnan mukaan, kuka nyt mitäkin pyytää.

      Ei siellä tarvita palkkapaimenia.

      Päästäisiin paremmin raamatullisuuteen.

      Myös kulut putoisivat ja seurakunnan ylläpito olisi paljon helpompaa.

    • resonans

      Mitä mieltä palstan lukijat ja kirjoittajat ovat Länsi-Suomessa vaikuttavasta kaiken kansan missio ry iltalamppu joka on yhtä kuin taisto laakso? Onko niin pyyteetön kuin uskottelee olevansa? Flirttailee ilmeisesti torontolaisuuden kanssa kun soittaa ohjelmassa torontohenkisille julistajille tyypillistä musiikkia ajoittain.

      Olen kuullut sen suuntaista jos pyydät perustelemaan raamatulla niin suuttuu eikä edes päivää sano sen jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 124
      1543
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1006
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      629
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      224
      523
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      499
    6. Eikö sen tyhmäkin tajua,että rakastan...

      😘
      Ikävä
      30
      482
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      444
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      182
      443
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      426
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      393
    Aihe