Nuori (17 vuotias poika) ei kestä omassa huoneessaan muusta talosta tulevia tavallisen elämän ääniä. Edes puhua ei saisi, yksikin lause niin nuori sekoaa samantien. Jatkuvaa kiukuttelua / manailua / yksin puhumista ja tavaroiden heittämistä huoneessaan, silloin kun me muut keskustelemme olohuoneessa. Olemme puhuneet asiasta, mutta ei muuta käytöstään, vaan suuttuu ja jatkaa sen jälkeen sairaalloista kiukuttelua kahta kauheammin, tätä tekee usean tunnin ajan joka päivä, eli aina silloin kun me muut pidämme normaalia rlämän meteliä. Olohuoneeseen tullessaan on kuitenkin rauhallinen eikä räyhää enää hirveästi ja keskustelee kanssamme suht normaalisti. Hänellä ei ole ollut vuosikausiin yhtäkään kaveria, luultavasti siksi koska on ollut jo lapsesta asti erittäin epäsosiaalinen ulkopuolisia ihmisiä kohtaan ja hän voi olla kolmekin viikkoa sisällä huoneessaan käymättä ulkona ollenkaan.
Meillä on myös kyseisen nuoren lisäksi viisi muuta lasta (joista osa aikuisia ja muuttanut jo pois) ja kaikki muut ovat sosiaalisia ja heillä on paljon ystäviä. Kaikki lapsemme ovat kasvatettu samalla tavalla, joten tuskin tässä kasvatusmetodeita voi syyttää, kun yksi nuorista on hyvin erilainen kuin muut. Olemme huolissamme hänen syrjäytyneisyydestä ja kohtauksista mitä hän jatkuvasti saa. Olemme kysyneet häneltä että lähtisikö hän yksinänsä käymään esimerkiksi syömässä kylillä, jos antaisimme hänelle rahat ruokaan ja vielä vähän ylimääräistä. Ei lähde edes silloin. Eli edes lahjomallakaan ei saa nuorta liikkeelle. Mistään pelkäämisistä tämä ei johtu, eli hänellä ei siis ole riitaa kenenkään ihmisten kanssa minkä näkemistä pelkäisi. Ostimme hänelle mm. kalliin, yli tonnin hintaisen (jokaisen hänen ikäisensä "unelma") maastopyörän pari vuotta takaperin jotta nuori kiinnostaisi liikkumaan ulkona, mutta pyörä on seissyt käyttämättömänä siitä päivästä alkaen varastossa.
Häntä ei muiden nuorten tavoin ole koskaan kiinnostanut kaverit, mopot, urheileminen tai mikään muukaan hauskan pito. Ei ole myöskään koskaan pitänyt niistä hetkistä, kun olemme käyneet huvipuistoissa ja muissa paikoissa mistä lapset yleensä pitävät. Aina halunnut vain pois mahdollisimman nopeasti. Vieroksuu myös työntekoa ja kotitöitä, joten olemme huolissamme hänen tulevaisuudestaan. Lupasimme antaa 300 euroa kesärahaa jos olisi lähtenyt pariksi viikoksi mökillemme pieniä hommia (pihan siivousta, halkojen hakkuuta ja seinän maalausta) tekemään. Ei lähtenyt ja raivosi että ei voisi vähenpää kiinnostaa. Nuori jäi siis ennemmin rahattomana kotiin neljän seinän sisälle. Olemme erittäin huolissamme ja emme voi kuin ihmetellä miksi hän käyttäytyy noin. Edes raha ei kelpaa nuorelle vaan hän on ennemmin rahattomana koko kesän, itse en ole koskaan nähnyt nuorta jolle ei raha kelpaa.
Mitähän kyseessä, olemme siis nyt jo huolestuneita, mutta pitäisikö huolestua enemmän?
Meillä on myös kyseisen nuoren lisäksi viisi muuta lasta (joista osa aikuisia ja muuttanut jo pois) ja kaikki muut ovat sosiaalisia ja heillä on paljon ystäviä. Kaikki lapsemme ovat kasvatettu samalla tavalla, joten tuskin tässä kasvatusmetodeita voi syyttää, kun yksi nuorista on hyvin erilainen kuin muut. Olemme huolissamme hänen syrjäytyneisyydestä ja kohtauksista mitä hän jatkuvasti saa. Olemme kysyneet häneltä että lähtisikö hän yksinänsä käymään esimerkiksi syömässä kylillä, jos antaisimme hänelle rahat ruokaan ja vielä vähän ylimääräistä. Ei lähde edes silloin. Eli edes lahjomallakaan ei saa nuorta liikkeelle. Mistään pelkäämisistä tämä ei johtu, eli hänellä ei siis ole riitaa kenenkään ihmisten kanssa minkä näkemistä pelkäisi. Ostimme hänelle mm. kalliin, yli tonnin hintaisen (jokaisen hänen ikäisensä "unelma") maastopyörän pari vuotta takaperin jotta nuori kiinnostaisi liikkumaan ulkona, mutta pyörä on seissyt käyttämättömänä siitä päivästä alkaen varastossa.
Häntä ei muiden nuorten tavoin ole koskaan kiinnostanut kaverit, mopot, urheileminen tai mikään muukaan hauskan pito. Ei ole myöskään koskaan pitänyt niistä hetkistä, kun olemme käyneet huvipuistoissa ja muissa paikoissa mistä lapset yleensä pitävät. Aina halunnut vain pois mahdollisimman nopeasti. Vieroksuu myös työntekoa ja kotitöitä, joten olemme huolissamme hänen tulevaisuudestaan. Lupasimme antaa 300 euroa kesärahaa jos olisi lähtenyt pariksi viikoksi mökillemme pieniä hommia (pihan siivousta, halkojen hakkuuta ja seinän maalausta) tekemään. Ei lähtenyt ja raivosi että ei voisi vähenpää kiinnostaa. Nuori jäi siis ennemmin rahattomana kotiin neljän seinän sisälle. Olemme erittäin huolissamme ja emme voi kuin ihmetellä miksi hän käyttäytyy noin. Edes raha ei kelpaa nuorelle vaan hän on ennemmin rahattomana koko kesän, itse en ole koskaan nähnyt nuorta jolle ei raha kelpaa.
Mitähän kyseessä, olemme siis nyt jo huolestuneita, mutta pitäisikö huolestua enemmän?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko suvussa skitsofreniaa?
Onko pojan yksinpuheet järkeviä vai tuntuuko että puhuisi jonkun toisen kanssa?
Kyllä poika on vajonnut tavallaan omaa mielikuvitusmaailmaansa. Tarvitsette kyllä nyt asiantuntijan apua? Käykö poika normaalisti koulua ja sujuuko se ongelmitta?
En ollenkaan osaa sanoa varmasti eikä minun sanoilleni tarvitse antaa paljoa paino arvoa, koska kyse voi olla jostain vaikeasta neurologisesta mielenterveysongelmasta. Kerron vain oman tarinani pienenä suuntaa antavana pohdintana.
Minä olen kuitenkin naispuolinen, joten eroja saattaa olla, mutta kun minä olin teini-ikäinen niin minäkin hautauduin neljän seinän sisälle ja puhuin itsekseni. Joskus jos minun vanhempani olivat stressanneet minua liikaa(esim. vaatineet minua olemaan jotain tai pystymään johonkin mihin en pystynyt), niin minäkin heittelin tavaroita ja tulin paranoidiseksi "tavallisista" äänistä. Useimmiten tähän auttoi musiikin kuuntelu, mutta jos ääni oli tietyllä taajuudella niin odotin ärtyneenä että keskustelu loppui. Se johtui siitä että äänet häiritsivät minun käyskentelyäni mielikuvitusmaailmassani, joka oli tärkeämpi kuin "oikea maailma. Sen takia mikään ulkomaailmaan liittyvä asia ei olisi mitenkään motivoinut minuakaan, koska minä koin että minä olin "elossa" vain omassa mielikuvitusmaaimassani. Siksi tämäkin on tuttu:
"Aina halunnut vain pois mahdollisimman nopeasti."
Minäkin halusin pois takaisin kotiin kaikkialta, jotta voin päästä keskittymään paikkaan josta oikeasti nautin, mielikuvitus. Sama juttu.
Ja minä en suoranaisesti ole epäsosiaalinen, mutta olen ollut sosiaalisesti eristäytynyt, ja oikealla lähestymistavalla minä viimein sain itseni tuotua ulos oikein, mutta aina olen aina ollut ja yhä enemmän sisäänpäin kuin ulospäinsuuntautunut. Henkistä tilaa minä tarvitsen tosi paljon tilaa ja nautin yhä itsekseni olosta, joskaan en eristä itseäni.
MUTTA, vaikka minä kerroin tämän niin se ei tarkoita että teidän pojalla on sama ongelma/piirre. Koin vain velvollisuudekseni avautua hieman koska siinä oli samoja piirteitä itseni kanssa(ehkä kaikissa mt-ongelmissa on, mene ja tiedä).
Eli joko teidän pojallanne on neurologinen mt- ongelma niin kuin esim. Skitsofrenia(kannattaa pitää mielessä), toisaalta jos hän on samanlainen harvinaisuus kuin minä niin hän on erityisherkkä ihminen, ja tarvitsee erilaista lähestymistapaa kuin "normi"ihminen. Yksi ero minulla on häneen: vaikka olin vihainen, niin yleensä en näyttänyt sitä, mutta se onkin epäterveempää. Mahtaako hän kokea olevansa paineen alla? Kanavoidaanko häneen ulkopuolelta liikaa vaatimuksia? Aggression on yleensä merkki stressistä normaalillakin ihmisellä.
Kiitos kaikille tähän asti vastannelle.
Nuori ei siis puhu mielikuvitusystävälle, vaan manaa ja haukkuu meitä, esimerkiksi tähän tyyliin ""mitä helvettiä nuo paskapäät tuolla metelöivät pitäisivät turpansa kiinni, että täällä saa olla rauhassa, veen mulkut"".Eli tuollaista todella rumalta kuulostavava räyhäämistä ja "manaamista" meitä muita perheenjäseniä kohtaan kun keskustelemme olohuoneessa. Haukkuu manatessaan sekä meitä vanhempia, että myös sisaruksiaan. Menettää siis hermonsa kuullessaan tavallista elämän ääntä, eikä muuta käytöstään vaikka olemme puhuneet hänelle asiasta. Vain silloin on nuori hiljaa, kun kukaan ei puhu tai tee talossa mitään äänekästä.
Poika käy koulua normaalisti ja hän on kahdeksikon oppilas. Pojalla on päättynyt lukuvuosi tänä vuonna kolme kuukautta sitten ja poika ei siis ole esimerkiksi käynyt tähän kolmeen kuukauteen kuin muutaman kerran lähikaupassa ostoksilla, eli ollut ulkona yhtäjaksoisesti kolmen kuukauden aikana ehkä 2 tuntia.
Emme ole stressanneet poikaa mielestämme mitenkään. Kuin kuka tahansa vanhempi tietenkin huolestuu miksi nuori on neljän seinän sisällä päivät pitkät tietokoneella tai television ääressä istuen, niin olemme kyllä paljon sanoneet hänelle, että voisitko mennä ulkona käymään. Tuotakin kysymme enää vain pari kertaa viikossa, koska ei häntä saa ulos tekemälläkään. Poika saa elää normaalia ja stressitöntä elämää täällä kotona ollessaan.
Avausviestistä jäi kertomatta, että nuorella on lisäksi erittäin levottomat yöt. Hän pyöriskelee sängyssään läpi yön ja joskus nousee pois sängystä sängyn viereen seisomaan ja menee hetken päästä uudelleen sänkyyn ja tätäkin voi tapahtua pitkin yötä. Omien sanojensa mukaan on kuitenkin ollut unten mailla eikä muista että olisi pyöriskellyt koko yön sängyssä.
Olen lukenut skitsofreniasta ja mielestäni ei skitsofrenialta vaikuta. Mitäs tuo mielikuvamaailma oikein tarkoittaa käytännössä? Millaisena mielikuvitusmaailmassa elävä näkee tuon mielikuvamaailman ja mihinkä sairauteen mielikuvitusmaailmassa eläminen voi liittyä?
Yksi erilainen hyppää taas mukaan. Veikkaan jotain persoonaallisuushäiriötä:
Tästä kannattaa vilkaista myös englannin kielistä versioita:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Skitsotyyppinen_häiriö
http://en.wikipedia.org/wiki/Schizoid_personality_disorder
http://en.wikipedia.org/wiki/Avoidant_personality_disorder
Nimestä huolimatta nämä eivät liity skitsofreniaan. Sanan muotoja vain käytetään kaikkeen eristäytymiseen liittyvissä häiriöissä.
Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.