missä vaiheessa lukio kirjat hankitaan?

Olen siis aloittamassa lukion syksyllä, niin hankitaanko ne kirjat jo ennen sitä, ja miten saan tietää mitkä ovat oikeita? Vai hankitaanko ne kaiken järjen mukaan vasta kun lukio on alkanut?
31113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

- Jotkut hankkii ennen sitä, jotkut hankkii vasta koulun alettua... Jotkut hankkii kaikki ykkösvuodet kirjat kerralla, jotkut vaan tulevan jakson
- Koulun nettisivuilta pitäisi varmaankin löytyä kirjalista, mistä voi tarkistaa, mitä kirjoja ostaa.

Äänestä

Voin kokemuksesta neuvoa, että kannattaa etukäteen ostaa vain yhden jakson kirjat. Lukiossa kun saa touhuta sen kurssitarjottimen kanssa mielensä mukaan, niin suunnitelmat muuttuvat. Ainakin itsellä ne muuttui suurin piirtein kymmenen kertaa vuodessa ja silti lakki irtosi lopulta (kohtalaisin paperein ja runsain mitoin kursseja).

Äänestä

Ensimmäisenä vuonna on enimmäkseen pakollisia kursseja, joten voit ainakin melkein kaikki ekavuoden kirjat ostamaan jo hyvissä ajoin kesällä. Jos valinnaisista kursseista olet epävarma, mitä niistä aiot opiskella, ei niiden kirjoja ehkä vielä kannata hankkia, vaan vasta ennen sitä jaksoa, missä kurssi on. Siis painotan vielä, että hanki kirjat hyvissä ajoin, joko jo kesällä tai ennen jakson alkua. Tämä näyttäisi joillekin olevan ihmeen vaikeaa, koska aina on ryhmässä muutama opiskelija, joilla ei ensimmäisillä tunneilla ole kirjaa. Ovat kai hekin kursseista selvinneet, mutta parempihan se on, jos kirja on heti ensimmäisestä tunnista lähtien.

Äänestä
  • Kumpi on keljumpaa: olla ensimmäisellä tunnilla ilman kirjaa vai maksaa 40 euroa kirjasta, joka onkin väärä?

    Äänestä

  • UPDATE_10518873 kirjoitti:

    Kumpi on keljumpaa: olla ensimmäisellä tunnilla ilman kirjaa vai maksaa 40 euroa kirjasta, joka onkin väärä?

    Lukion nettisivuilta löytyvästä tai postissa tulleesta kirjalistasta löytyy kirjan nimi, kustantaja, tekijät ja ilmestymisvuosi, joiden perusteella saa ostetuksi juuri oikean kirjan, kun on huolellinen. Ja jos on niin huolimaton, että ostaa väärän kirjan, silloin ostaa väärän kirjan riippumatta siitä, ostaako sen ajoissa vai myöhässä.

    Äänestä

  • lukiolainen kirjoitti:

    Ja jos nettilistan ylläpitäjä on huolimaton? Kiva, että sinun koulussasi on kirjalista, joka tulee postissa tai löytyy netistä, mutta oletko varma, että kaikissa muissakin kouluissa on näin?

    Äänestä

  • UPDATE_10518873 kirjoitti:

    Ja jos nettilistan ylläpitäjä on huolimaton? Kiva, että sinun koulussasi on kirjalista, joka tulee postissa tai löytyy netistä, mutta oletko varma, että kaikissa muissakin kouluissa on näin?

    Pakkohan sen on jostain löytyä, että opiskelijat voivat hankkia kirjat. Ja jos ei löydy, niin sitten on homma toteutettu huonosti.

    Äänestä

  • lukiolainen kirjoitti:

    Pakkohan sen on jostain löytyä, että opiskelijat voivat hankkia kirjat. Ja jos ei löydy, niin sitten on homma toteutettu huonosti.

    Siis onko kaikki aine- ja kurssivalinnat tehty ennen ensimmäistäkään tuntia O_O

    Äänestä

  • UPDATE_10518873 kirjoitti:

    Siis onko kaikki aine- ja kurssivalinnat tehty ennen ensimmäistäkään tuntia O_O

    Lukiossa ensimmäisenä vuonna on enimmäkseen pakollisia kursseja, jotka kaikkien on opiskeltava. Useissa aineissa kurssit kannattaa riittävien pohjatietojen varmistamiseksi opiskella tietyssä järjestyksessä, joten suuren osan kirjoista voi hankkia jo ennen ensimmäistäkään tuntia.

    Varsinaisia kurssivalintoja ei tehdä tai ole vielä tehty kesällä, mutta tällöin on jo hyvä tietää, valitseeko pitkän vai lyhyen matematiikan sekä aloittaako valinnaisen kielen. Kurssivalintasysteemit vaihtelevat hieman lukioittain, ja tämä saattaa vaikuttaa kirjahankintoihin.

    Äänestä

Minulla ei ole asiasta mitään käryä, mutta koska ne maksavat oikeasti satoja euroja, ei ole mitään syytä mennä hankkimaan niitä ennen kuin on varmistunut, että mitä kirjasarjaa ja mitä painosta juuri teidän koulussanne halutaan juuri tänä vuonna juuri tällä kurssilla käyttää.

Siis kaiken järjen mukaan vasta sitten.

Äänestä
  • Periaatteessa opettaja kyllä saattaa vaihtaa yllättäen kirjasarjaa niin, ettei opiskelija pärjää sillä kirjalla, mikä mainitaan kirjalistassa, jonka mukaan kirjat pitäisi kesällä ostaa. Mutta silloin on kyllä keljumainen opettaja.

    Äänestä

  • lukiolainen kirjoitti:

    Periaatteessa opettaja kyllä saattaa vaihtaa yllättäen kirjasarjaa niin, ettei opiskelija pärjää sillä kirjalla, mikä mainitaan kirjalistassa, jonka mukaan kirjat pitäisi kesällä ostaa. Mutta silloin on kyllä keljumainen opettaja.

    Nimenomaan, eli mikäs kiire on hötkyillä. Ei niitä kirjoja ensimmäisenä päivänä tarvita.

    Äänestä

  • UPDATE_10518873 kirjoitti:

    Nimenomaan, eli mikäs kiire on hötkyillä. Ei niitä kirjoja ensimmäisenä päivänä tarvita.

    Kirjakaupassa voi olla ruuhkaa ja joku kirja loppunut, kun menee viimetingassa ostamaan. Ja joillakin se kirjojen hommaaminen sitten venähtää niin, että jaksosta on mennyt jo pari viikkoa, kun sen kirjan saa hankituksi. Pari viikkoa on pitkä aika lukion jaksosta ja siinä ajassa voi helposti pudota kärryiltä, jos ei pysty lukemaan läksyjä.

    Kirjoista lukeminenhan on muutenkin turhaa lunttaamista. Sama koskee esimerkiksi huonekalujen kokoamisohjeita.

    Äänestä

  • UPDATE_10518873 kirjoitti:

    Kirjoista lukeminenhan on muutenkin turhaa lunttaamista. Sama koskee esimerkiksi huonekalujen kokoamisohjeita.

    Nyt puhut asiaa! Aluksi epäilin, että IKEAn pöytäni olisi jotenkin viallinen tai siitä vaikkapa puuttuisi osa tai pari, mutta sitten tulin tulokseen, jonka mukaan ohjeiden poisheittäminen oli mainio idea.

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    Miun mielestä pointti on siinä, että erottaa oleelliset asiat epäoleellisista. Sen takia en useinkaan viitsi nysvätä pikkuasioiden parissa.

    Lukioikäiselle tekee hyvää miettiä omalla järjellä sellaista asiaa, että kumpi on mielekkäämpi kemiankoekysymys: a) selosta mitä on palaminen ja polta metaania (siis paperilla, kaavan avulla) vai b) luettele vedyn isotoopit.

    Tuttavaperheeni jäsenet sahasivat kukin keikkuvasta keittiönpöydästä aina sattumanvaraisesti jotakin jalkaa, minkä lopputuloksena pöytä ei ole yhtään vakaampi, mutta varmaan jo 20 senttiä alkuperäistä matalampi.

    Historiankokeet ovat raivostuttavia juurikin siksi, että niissä täytyisi taikoa tyhjästä sivun pituinen vastaus älyttömän laajaan kysymykseen, (esim. Kerro Kekkosen ajan Suomesta tai Miten Neuvostoliitto hajosi ja miksi,) mutta silti tietää kaikki mahdolliset vuosiluvut. Luokan keskiarvo on kutosen hujakoilla.

    Tuota minä en oppinut koskaan kovin hyvin. Muistan joutuneeni lukiossa rehtorin puhutteluun historiankoevastauksieni takia. Kysymys oli Suomen sodan 1808-1809 syyt ja seuraukset.

    Nythän sitten herää kysymys, että miten pitkän aikavälin syitä ja seurauksia kuuluisi tarkastella ja mistä näkökulmasta. Myönnän, että nelisivuisen esseen aloituslause (Suomessa oli asutusta jo ennen ajanlaskun alkua) lähti aika kaukaa taustoittamaan tilannetta.

    Rehtori nyt sitten hypistelee sitä paperinivaskaa ja toteaa, että jollain kummallisella tavalla olen tiivistänyt koko kirjan kahdeksasn sivuun, ja kaikki on sinänsä ihan oikein vuosilukuja ja detaljeja myöten. Historiaapa vaan ei tarkastella siten.

    Kysyin tietysti, että miten sitten. Kuten tiedät, pidän selkeistä tehtävänannoista. Reksi pyörittele päätään epätoivoisena ja jotenkin yritti elehtiä, että kaikkihan tämän asian tajuavat.

    Siis mitä vittua? Oikeasti kyse oli historiankirjoittamisesta genrenä tai tietyllä tavalla esitettynä narratiivina. Kysymykseni siitä, että mikä nyt on se oikeanlainen narratiivi ja selittämisen ja päättelyn tapa, on oikeastaan koko touhun ydinkysymys.

    Lisäksi kysyin myös sitä, että puhummeko poliittisesta historiasta vai kansatieteen näkökulmasta. Sekin kysymys on oleellinen, olkoonkin, että kysymyksen otsikosta (Suomen sota 1808-1809) voisi päätellä, että halutaan poliittista historiaa.

    Mutta en pitänyt historiasta enää sen jälkeen. Ihmiset järkeilevät ja oppivat asioita eri tavoin. Minun on joskus pakko mennä johonkin monimutkaiseen kysymykseen ihan aluksi, ja vasta sitten tajuan sen, mikä muille on itsestäänselvää. Yliopistossa asetelma kääntyi hieman toisinpäin, kursseilla haluttiinkin problematisoida sitä "itsestäänselvää", mikä taas muille tuntuu olevan vähän hankalampaa.

    Näkisitpä minun seiskaluokan vastaukseni... En ollut vielä kiinnostunut historiasta, joten en tiennyt käytännössä mitään, joten satuilin vain jotakin. Eräskin kysymys taisi olla tyyliä "kerro 1800-luvun teollistumisesta," ja mie olin sepitellyt siihen loppuun jotakin Marxista ja siitä, ettei kommunismin "keksiminen" ollut hyvä idea. Tämä herättää historianopettajassani hilpeyttä, sillä vain kuukautta myöhemmin olin täysin toista mieltä... Kasi puoli irtosi kuitenkin.

    Jostain syystä juuri äsken jossittelin ajatuksella, että miten reagoisin, jos olisin opettaja ja saisin luettavakseni Juhannuksen sekoilut-nimisen aineen.

    Äänestä

  • UPDATE_10518873 kirjoitti:

    Jostain syystä juuri äsken jossittelin ajatuksella, että miten reagoisin, jos olisin opettaja ja saisin luettavakseni Juhannuksen sekoilut-nimisen aineen.

    No. Mitä tuohon nyt sanoisi... Ei oppilasta voi koulupsykologinkaan luokse passittaa.

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    No. Mitä tuohon nyt sanoisi... Ei oppilasta voi koulupsykologinkaan luokse passittaa.

    Kyllä voi, mutta en näkisi siihen mitään syytä. Ongelmani olisi sen sijaan se, että mieleni tekisi soittaa valikoidulle kaveriporukalle, että tulkaapa Alepan kautta meille ja luetaan yhtä ainetta samalla kun juodaan olutta.

    Äänestä

  • Kirjojahan voi hankkia myös käytettynä...

    Äänestä

  • UPDATE_10518873 kirjoitti:

    Kyllä voi, mutta en näkisi siihen mitään syytä. Ongelmani olisi sen sijaan se, että mieleni tekisi soittaa valikoidulle kaveriporukalle, että tulkaapa Alepan kautta meille ja luetaan yhtä ainetta samalla kun juodaan olutta.

    Voisit tulla minun opettajakseni.

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    Voisit tulla minun opettajakseni.

    Opettajaksi minä päädynkin, jos kaikki muu menee pieleen :(

    Äänestä

  • UPDATE_10518873 kirjoitti:

    Opettajaksi minä päädynkin, jos kaikki muu menee pieleen :(

    Onhan se parempi kuin apurahoillakituuttaja, työtön artesaani tai sossun elätti. Siinä saa edes tehdä jotakin, kun ylläluetellut tarjoavat vain nyhjäämistä.

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    Onhan se parempi kuin apurahoillakituuttaja, työtön artesaani tai sossun elätti. Siinä saa edes tehdä jotakin, kun ylläluetellut tarjoavat vain nyhjäämistä.

    No joo, mutta Karolin opena olisi aika lailla sama juttu kuin Nasse-setä pitämässä lastentuntia. Kapinoisin koulun systeemejä vastaan ja etsisin siitä kaikenlaisia porsaanreikiä. En periaatteen vuoksi enkä kiusallani, vaan kun en ihan oikeasti näkisi järkeä jossakin turhassa nyhertämisessä tai niuhottamisessa. Joissakin asioissa olisin aika tiukka (kiusaamisjutut ja tunneilla häiriköinti), mutta en ehkä jaksaisi piitata, jos joku tekisi koko tunnin pelkkiä paperilennokkeja ketään häiritsemättä.

    Tosi kasvatuksellista.

    Meillä opettajat ovat jokseenkin omalaatuisia. Yhdellä on niin korkea aktoriteettiasema, että kukaan ei maagisesti koskaan häiriköi tunnilla, paitsi minä, joka auoin päätäni ja sain käytösnumeroon alennuksen siitä hyvästä. Toinen on vaan niin outo, ettei sille viitsi vittuilla ja kolmannen mielestä olemme saatanallisia penskoja. Sopisit joukkoon oikein hyvin.

    Äänestä

Mulle ei oo vieläkään selvinny miks njoku tahtoo lukioon...

Äänestä
  • Luettelempas syitä! :)

    1. Ainoa tie päästä yliopistoon tietääkseni? Ainakin varmin.
    2. Helpottaa myös korkeakouluun pääsyä, vaikka sinne pääsee myös ammattikoulusta (?KAI?)
    3. Todella moni ei heti ysillä tiedä, mitä he haluavat elämältään. Joten he menevät lukioon ottamaan hieman oppia ja miettimään asioita. Totta kai sitä voi ajatella ammattikoulussakin, mutta entäs jos sitten tajuatkin, että päästäksesi tiettyyn ammattiin sinun täytyy käydä ensin lukio, ennen kuin voit jatkaa yliopistoon? Sitten olisit viettänyt 3 suhtkoht turhaa vuotta ammattikoulussa.
    4. Lukio ei ole minusta nyt mitenkään erityisen rankka, mitä jotkut väittää...
    5. Penkkarit: Pääsee heittelemään karkkia rekan lavalta
    6. Vanhojen tanssit oli meidän luokalla yhden tytön päällimmäinen syy :D

    Mutta en minä ammattikoulua halveksi, päinvastoin! :) Jos joku on löytänyt sieltä jotain, mitä tahtoisi tehdä elääkseen, go for it.

    - fnfn

    Äänestä

  • fnfnfn kirjoitti:

    Luettelempas syitä! :)

    Hyviä syitä mainitset. Ammattikoulustakin on tosin mahdollista päästä yliopistoon joissakin tapauksissa, mutta vaikeaa se mahtaa olla. Ja ammatikoulusta todellakin pääsee ammattikorkeakouluun.

    Sitä ihmetttelen suuresti, miten penkkarit tai vanhojen tanssit voivat olla perusteena lukion valitsemiseen. Niillähän ei ole mitään merkitystä jatko-opintojen tai paljon muunkaan kannalta.

    Täytyy vielä minunkin todeta, etten halveksi ammattikoululaisia. Tässä uhteiskunnassa tarvitaan heitä, mutta myös korkeammin koulutettuja henkilöitä, jotka ovat lukion penkillä istuneet - ammattikoululaistenkin siis tulisi arvostaa lukiolaisten yleissivistystä ja akateemisia valmiuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietämätönhfdken kirjoitti:

Olen siis aloittamassa lukion syksyllä, niin hankitaanko ne kirjat jo ennen sitä, ja miten saan tietää mitkä ovat oikeita? Vai hankitaanko ne kaiken järjen mukaan vasta kun lukio on alkanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu