Tytöt, lukekaa tämä ja antakaa vastaus

Hei, olen poika ja juuri täyttänyt viisitoista. Asun pienellä paikkakunnalla rasistien ja jonnejen kanssa. Kavereita saadakseen pitää polttaa tupakkaa, juoda alkoholipitoisia juomia, olla kylällä päivin öin, menestyä huonosti koulussa ja pitää huonoa fysiikkaa yllä. Täällä kaikkea erilaista vieroksutaan. Ja tässä pitää tietää, että tyylikäs pukeutuminen, mikä muualla maailmassa normaalia, on täällä käpykylässä jonnejen mielesta homoa. Musikaalisuus on homoa. Taiteellisuus on homoa. Huumori mitä huonointa. No, perinpohjainen valituksenaiheeni ei ole tämä, vaan se, että tytöt täällä ovat aivan samanlaisia, kuin paikalliset nuoret miehet. Olen pitkään hakenut itseni kaltaista vastakkaista sukupuolta edustavaa henkilöä, mutta sitä ei ole vielä kahden vuoden aikana löytynyt. Monta pientä suhdetta on minulla ollut, mutta mitään mistään kestävästä ei ole ilmaantunut näköpiiriin. Pakko tietenkin sanoa, että olen hyvin kriittinen ulkonäön suhteen yleensä, mutta paljon olen poikennut niistä kriteereistä, joita nyt alan tähän valittamaan.
Toivoisin, että tyttö hoitaisi koulunsa hyvin, niinkuin minäkin. Tämä ei tietenkään ole laisinkaan pakollista. Pidän siitä, että tyttö on sporttinen, kuten minä. Tämäkään ei ole pakollista. Meikkaaminen ei ole välttämätöntä ja turha ylimääräinen meikkikkään ei ole hyväksi. Kaunis hymy ja hyvä huumorintaju ovat parasta mitä tiedän. Takapuolen ja rintojen koolla ei minulle ole väliä. jokainen on kaunis omalla tavallaan. Ja vielä lisäys parhaisiin asioihin mitä tiedän, on se, että tyttö on rietas, uskalias ja halukas sängyssä. Kokoajan puuhissa ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan minulle riittää sängyllä makoilu ja toisissa kiinni kehrääminen.
Omasta luonteesta sen verran, että olen todella hellyydenkipeä ja romanttinen. Tykkään soitella kitaralla ja lauleskella tytölle. Tykkään heittää hyvää läppää tyttöjen kanssa ja minusta voi saada hyvinkin pinnallisen kuvan ja se on minulle ihan sama. En jaksa enää. Kaikki jonnet ja rasistit saavat naisia ja minä en. Yritän niin kovasti miellyttää naisia ulkonäöllisesti kuin kaikin muinkin keinoin. En silti ole mikään perseennuolija. En koskaan avaudu huolistani kellään, koska mielestäni kenenkään ei pidä tietää minusta liikaa.
Otetaan vielä ulkonäkökin mukaan. Omanlaiseeni tyyliini laitettu ananas. Monesti komeaksi kehuttu. Pähkinänruskea tukka ja vihreät silmät. Nahkatakki ja pillifarkut. Sixpackin omistan.
En ole ylimielinen muita ihmisiä kohtaan, enkä kovinkaan pinnallinen, jos tämä teksti antaa niin ymmärtää.
Haluan vain tyttöystävän, jonka kanssa jakaa kaiken. Kertokaa tytöt, että olenko toivoton tapaus, vai voinko joskus löytää jonkun rinnalleni. Minulta saa toki myös kysyä kaikkea, mikä jäi pimentoon, tai en tullut maininneeksi tähän.
Kiitos.
28253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Moikka! :)

Saat ihan varmasti jonkun mukavan naikkosen rinnallesi, aikaa se vaan joskus vie. Kuvailit tekstissäsi hyvin millaisia poikia/tyttöjä 'piireissäsi' asuu. Kuulostaa rasittavalta. Mutta jos ja kun muutat vaikka asumaan johonkin toiseen kaupunkiin opiskelemaan, saattaa sieltä löytyä niin mukavia tyttöjä kuin poikia kavereiksi. Älä vaivu masennukseen, elämä edessä, vaikka aika tuntuu välillä pitkältä! :)

Äänestä

Kuulostat täydelliseltä poikaystävältä. Kyllä se oikea vielä löytyy !

Äänestä
  • Kiva kuulla! Tarkoitus olis jo muuttaa syksyllä kaupunkiin lukioon. Kai se siellä sitten lähtee rullaamaan tämä elämä, mutta kesä tuntuu tylsältä ja pitkältä.

    Äänestä

  • inkfountain kirjoitti:

    Kiva kuulla! Tarkoitus olis jo muuttaa syksyllä kaupunkiin lukioon. Kai se siellä sitten lähtee rullaamaan tämä elämä, mutta kesä tuntuu tylsältä ja pitkältä.

    Ainakin musta kuulostat ihan olmalta unelmaltani!!

    Äänestä

  • ei huolta kirjoitti:

    Ainakin musta kuulostat ihan olmalta unelmaltani!!

    Kiitos vaan! Kai pitää sitten uskoa, että joskus onnistaa.

    Äänestä

Hei, jes!

Minulla on juuri samanlainen fiilis tästä saatanan tuppulasta missä minä asun. Jos sä edes menet käypään kaupassa, tulee jo parikin katsetta vilahtamaan ilkeästi. Ei virallisesti ole paikkaa, mihin mennä hengaamaan porukoiden kanssa, ja paikat, joissa on porukkaa, on sitä jonnea porukkaa. Esimerkiksi kun koulusta lähtee, näkee heti kulman takana monen kymmenen nuoren porukka, joilla on tupakka ja sytkärit jo valmiina.

Vaikka homo olen, voin jakaa täysin samat mielipiteet asiasta :)

Äänestä
  • Hyvä, että on joku kenellä sama tilanne. Sulla ei varmaan ole ollut mistään helpoimmasta päästä siellä tuppukylässä. Ainakin, jos joku täällä paljastuis homoksi niin hänellä ei olis kovin mukavat oltavat. Muakin ne jonnet sanoo ja luulee homoksi koska niiden mielestä NAHKATAKKI on homo. Ei hyvää päivää.

    Äänestä

  • inkfountain kirjoitti:

    Hyvä, että on joku kenellä sama tilanne. Sulla ei varmaan ole ollut mistään helpoimmasta päästä siellä tuppukylässä. Ainakin, jos joku täällä paljastuis homoksi niin hänellä ei olis kovin mukavat oltavat. Muakin ne jonnet sanoo ja luulee homoksi koska niiden mielestä NAHKATAKKI on homo. Ei hyvää päivää.

    Nahkatakki sopii jollekin, jollekin ei. Jos nahkatakki on sun päälläsi hyvännäköinen, se ei tarkoita että olet homo. Jos näiden jonnejen omasta mielestään niitten lökärit on hyvännäköisiä, tarkoittaako se että ne on homoja? On myönnettävä, että homot osaavat pukeutua paremmin, mutta siistiys ei tee kenestäkään mitään muuta, kuin komean.

    Anyways, kuinka vanha oot? :)

    Äänestä

  • aww kirjoitti:

    Oon viisitoista. Täytän pian kuusitoista ja lukioon hain opiskelemaan toiseen kaupunkiin.

    Äänestä

Korjaan tuohon, että olen juuri täyttämässä kuusitoista.

Äänestä

Nonii..! jo on.

Jos tosiaa oot tota mitä kerrot olevas ni epäilen vahvasti et mitä täys sokeita tyttöjä sielpäin asustaakaa!
Iha unelmaa olis jos tääl eläis tommosii tyyppei tai ykski riittäis! mutta kun ei niin ei.
Tuntuu et kaikki menee nimeomaa sen saman kaavan mukaan ku kaikki muutki, monikaa ei uskalla olla omaittensä, pelkää varmaa lentävänsä porukasta....tai jotai.

Toivon et pidät ton oman linjas etkä lähe niide muide toljailuu mukaa, etkä myöskään välitä siitä mitä ne sulle sanoo.

Aivan varmast löyät viel jonku ihanan tytön ennemmin tai myöhemmi. :)

Äänestä
  • toivotaan ja kyllä ihan todellisen minäni kuvailin :)

    Äänestä

Kannattaa paeta tollasesta paikasta heti kun vaan mahollista. Oot taatusti tosi ihana ihminen ja löydät jonkun mukavan tytön sun kanssa jakamaan kaiken. Ei kannata stressata liikaa, kyllä se unelmien tyttö tulee sitten kun on sen aika.

Äänestä

Hei. Kuulostat tosi mukavalta :)Missäpäin Suomea asut?

Äänestä

Et ole toivoton tapaus. Oot vasta 15 joten sinulla on paljon aikaa löytää elämänkumppani. Munki paikkakunnalla on just tollasta ja oon pian 16 enkä vielä seurustellut. Odottelen ennemmin sitä yhtä oikeaa kuin monta väärää. Joten ole vaan kärsivällinen ihan rauhassa. Kyl sä viel joskus löydät jonkun

Äänestä
  • Asun varsinais-suomessa :)

    Äänestä

  • inkfountain kirjoitti:

    Asun varsinais-suomessa :)

    Asun laitilassa, entä sä;)

    Äänestä

  • inkfountain kirjoitti:

    Asun varsinais-suomessa :)

    Asun laitilassa, entä sä;)

    Äänestä

"Yritän miellyttää tyttöjä"

Älä kuitenkaan, sit kun sä et enää jaksa pitää sitä kulissia yllä ja se tyttö huomaa et oot erilainen, niin. No, päättele ite.

Äänestä
  • "Yritän niin kovasti miellyttää naisia ulkonäöllisesti kuin muinkin keinoin"
    Minulle ulkonäkö, hygieenisyys, ystävällinen ja huomaavainen luonne ei ole kulissin ylläpitämistä.

    Äänestä

  • inkfountain kirjoitti:

    "Yritän niin kovasti miellyttää naisia ulkonäöllisesti kuin muinkin keinoin"
    Minulle ulkonäkö, hygieenisyys, ystävällinen ja huomaavainen luonne ei ole kulissin ylläpitämistä.

    Kik me: iu26 nii puhutaa :D

    Äänestä

Asutko mahdollisesti Mäntsälässä?

Äänestä
  • En asu mäntsälässä. Mutta en paljasta asuinpaikkaani ettei henkilöllisyyteni paljastu, vaikka siitä tuskin mitään haittaa olisi.

    Äänestä

  • inkfountain kirjoitti:

    En asu mäntsälässä. Mutta en paljasta asuinpaikkaani ettei henkilöllisyyteni paljastu, vaikka siitä tuskin mitään haittaa olisi.

    Mun mielestä oot jus unelmien prinssi !!!! Ja kun kirjoitit että yrität mielyttää tyttöjä ulkonäölläsi tai jotain, ei kannata saatat hukata identiteettisi (okei vitsi vitsi):D mut jos sun täytyy muuttua tytön takia hän ei välttämättä arvosta sinua omana itsenäsi !!! Maailmassa on tyttöjä jotka tykkää sinusta omana itsenäsi :D:D:D ja uskon että kyllä "se oikea" vielä löytyy usko pois( vaikka olen hirveän nuori saarnaamaan :D ) jos tyttö ei tajuu kuinka ihana ja hellä niin se ei tiie oikeen onkse tulossa vai menossa

    Äänestä

Onko kik? :)

Äänestä
  • Tulossa vai menossa
    Miellyttäminen taisi olla väärä sanavalinta, sillä minun omaan itseeni kuuluu ulkonäöstä huolehtiminen. Siis teen sen sitä varten, että tytöt ajattelisivat minusta ensinäkemällään positiivisesti. Muuten luonteeltani olen aina omaitseni, ja se varmaan usemmiten tökkii jutuissani.

    sabadaduu
    on minulla kik, mutta en mielelläni pistä sitä julkisesti näkyville. Joten olis mukava jos sinä pistäisit :)

    Äänestä

  • inkfountain kirjoitti:

    Tulossa vai menossa
    Miellyttäminen taisi olla väärä sanavalinta, sillä minun omaan itseeni kuuluu ulkonäöstä huolehtiminen. Siis teen sen sitä varten, että tytöt ajattelisivat minusta ensinäkemällään positiivisesti. Muuten luonteeltani olen aina omaitseni, ja se varmaan usemmiten tökkii jutuissani.

    sabadaduu
    on minulla kik, mutta en mielelläni pistä sitä julkisesti näkyville. Joten olis mukava jos sinä pistäisit :)

    Mun kik on elliree, tuu juttelee :)!

    Äänestä

kik: tiitli
tuu kikkaa :p

Äänestä

Kommentoi aloitusta

inkfountain kirjoitti:

Hei, olen poika ja juuri täyttänyt viisitoista. Asun pienellä paikkakunnalla rasistien ja jonnejen kanssa. Kavereita saadakseen pitää polttaa tupakkaa, juoda alkoholipitoisia juomia, olla kylällä päivin öin, menestyä huonosti koulussa ja pitää huonoa fysiikkaa yllä. Täällä kaikkea erilaista vieroksutaan. Ja tässä pitää tietää, että tyylikäs pukeutuminen, mikä muualla maailmassa normaalia, on täällä käpykylässä jonnejen mielesta homoa. Musikaalisuus on homoa. Taiteellisuus on homoa. Huumori mitä huonointa. No, perinpohjainen valituksenaiheeni ei ole tämä, vaan se, että tytöt täällä ovat aivan samanlaisia, kuin paikalliset nuoret miehet. Olen pitkään hakenut itseni kaltaista vastakkaista sukupuolta edustavaa henkilöä, mutta sitä ei ole vielä kahden vuoden aikana löytynyt. Monta pientä suhdetta on minulla ollut, mutta mitään mistään kestävästä ei ole ilmaantunut näköpiiriin. Pakko tietenkin sanoa, että olen hyvin kriittinen ulkonäön suhteen yleensä, mutta paljon olen poikennut niistä kriteereistä, joita nyt alan tähän valittamaan.
Toivoisin, että tyttö hoitaisi koulunsa hyvin, niinkuin minäkin. Tämä ei tietenkään ole laisinkaan pakollista. Pidän siitä, että tyttö on sporttinen, kuten minä. Tämäkään ei ole pakollista. Meikkaaminen ei ole välttämätöntä ja turha ylimääräinen meikkikkään ei ole hyväksi. Kaunis hymy ja hyvä huumorintaju ovat parasta mitä tiedän. Takapuolen ja rintojen koolla ei minulle ole väliä. jokainen on kaunis omalla tavallaan. Ja vielä lisäys parhaisiin asioihin mitä tiedän, on se, että tyttö on rietas, uskalias ja halukas sängyssä. Kokoajan puuhissa ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan minulle riittää sängyllä makoilu ja toisissa kiinni kehrääminen.
Omasta luonteesta sen verran, että olen todella hellyydenkipeä ja romanttinen. Tykkään soitella kitaralla ja lauleskella tytölle. Tykkään heittää hyvää läppää tyttöjen kanssa ja minusta voi saada hyvinkin pinnallisen kuvan ja se on minulle ihan sama. En jaksa enää. Kaikki jonnet ja rasistit saavat naisia ja minä en. Yritän niin kovasti miellyttää naisia ulkonäöllisesti kuin kaikin muinkin keinoin. En silti ole mikään perseennuolija. En koskaan avaudu huolistani kellään, koska mielestäni kenenkään ei pidä tietää minusta liikaa.
Otetaan vielä ulkonäkökin mukaan. Omanlaiseeni tyyliini laitettu ananas. Monesti komeaksi kehuttu. Pähkinänruskea tukka ja vihreät silmät. Nahkatakki ja pillifarkut. Sixpackin omistan.
En ole ylimielinen muita ihmisiä kohtaan, enkä kovinkaan pinnallinen, jos tämä teksti antaa niin ymmärtää.
Haluan vain tyttöystävän, jonka kanssa jakaa kaiken. Kertokaa tytöt, että olenko toivoton tapaus, vai voinko joskus löytää jonkun rinnalleni. Minulta saa toki myös kysyä kaikkea, mikä jäi pimentoon, tai en tullut maininneeksi tähän.
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu