Nopea vaihto pariisissa Charles De Gaulle

Hei,

Lähden matkalle ja pariisissa ois CDG.llä vaihto.
Vaihto on aika tiukka koska vaihtoaika on vain 1h20min.
Uskoisin kuitenkin siinä ajassa ehtiväni vaikka terminaalin vaihtokin on tehtävä.

Liput perille asti on ostettu ketjutettuna yhdelle lipulle suoraan air francen sivuilta.
Eli siis suomesta pariisiin ja siitä eteenpäin määränpäähän asti.

Hiukan kuitenkin epäilyttää tuo matkatavaroiden ehtiminen jatkolennolle.
Aion pakata käsimatkatavaroihin sen verran että pärjään yhden vuorokauden ilman matkalaukkuja määränpäässä.

Mikäli matkatavarat eivät ehdi samalle lennolle kanssani, tulevat ne väkisinkin vasta seuraavana päivänä koska kohteeseeni on vain yksi lento päivässä.
Kysymys kuuluu: Tulevatko matkatavarat perille hotelliini asti, vai joudunko hakemaan ne itse lentokentältä ? Onhan se ikävää matkata taksilla "turhaan" lentokentän ja hotellin väliä.

Entä mikäli en itsekään kerkeä jatkolennolle esim. ruuhkan tai lennon myöhästymisen takia niin maksaako Air France majoituksen seuraavalle päivälle jolloin seuraava mahdollinen lento lähtee ?

Joskus Bangkokista suomeen tullessa matkatavarani eivät olleet samalla lennolla ja jouduin silloin itse hakemaan ne kentältä tai toinen vaihtoehto olisi ollut noutaa ne matkahuollosta lähimmästä kaupungista.

Muistan kuitenkin joskus kuulleeni tarinoita että myöhästyneet laukut olisi toimitettu suoraan hotellille jossa majoitus on.

Kiitos asiallisista vastauksista.
4432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkennetaan vielä sen verran että saapuminen on CDG.lle terminaali 2D ja jatkolento lähtee terminaalista 2F

Äänestä
  • Kiitos selvästä ja asialisesta vastauksesta.
    Tämä selvensi asioita hyvin.

    Äänestä

  • CDG kirjoitti:

    Kiitos selvästä ja asialisesta vastauksesta.
    Tämä selvensi asioita hyvin.

    Eip kestä. Kävelin just ko. välin ja aikaa meni 7 minuuttia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


CDG kirjoitti:

Hei,

Lähden matkalle ja pariisissa ois CDG.llä vaihto.
Vaihto on aika tiukka koska vaihtoaika on vain 1h20min.
Uskoisin kuitenkin siinä ajassa ehtiväni vaikka terminaalin vaihtokin on tehtävä.

Liput perille asti on ostettu ketjutettuna yhdelle lipulle suoraan air francen sivuilta.
Eli siis suomesta pariisiin ja siitä eteenpäin määränpäähän asti.

Hiukan kuitenkin epäilyttää tuo matkatavaroiden ehtiminen jatkolennolle.
Aion pakata käsimatkatavaroihin sen verran että pärjään yhden vuorokauden ilman matkalaukkuja määränpäässä.

Mikäli matkatavarat eivät ehdi samalle lennolle kanssani, tulevat ne väkisinkin vasta seuraavana päivänä koska kohteeseeni on vain yksi lento päivässä.
Kysymys kuuluu: Tulevatko matkatavarat perille hotelliini asti, vai joudunko hakemaan ne itse lentokentältä ? Onhan se ikävää matkata taksilla "turhaan" lentokentän ja hotellin väliä.

Entä mikäli en itsekään kerkeä jatkolennolle esim. ruuhkan tai lennon myöhästymisen takia niin maksaako Air France majoituksen seuraavalle päivälle jolloin seuraava mahdollinen lento lähtee ?

Joskus Bangkokista suomeen tullessa matkatavarani eivät olleet samalla lennolla ja jouduin silloin itse hakemaan ne kentältä tai toinen vaihtoehto olisi ollut noutaa ne matkahuollosta lähimmästä kaupungista.

Muistan kuitenkin joskus kuulleeni tarinoita että myöhästyneet laukut olisi toimitettu suoraan hotellille jossa majoitus on.

Kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu