Vaimo kysyy

vaimo skysyy

Onko siis ihan ok että nuorella alle kolmeviitosella avioparilla on seksiä viisi kertaa?

Aviomieheni on 35 ja itse olen 25. Olin neitsyt kun avioiduimme kolme vuotta sitten. Jotenkin tuntuu että seksi on vähentynyt viime vuoden aikana. Aiemmin en niin laskenut mutta minusta seksiä oli kaiken aikaa. Nyt joudun laskemaan kertoja! Ja vaikka miten lasken, niin viisi kertaa päivässä vain saan tulokseksi.

Toki nämä aamuheräämiset ovat edelleen jotain jota en vaihtaisi pois... herään mieheni kosketteluun, suuteluun ja nuolemiseen. Lounastunnilla hän ehtii vain äkkiä käydä kotona töistä, joten ymmärrän tietysti olla valmina. Iltapäivällä tarjoilen samalla syötävää ja naitavaa, ja sitten illallisen jälkeen kaikkea kaikelta puolelta. Yällä yleensä vain yksi nainti, hidas ja uninen, jostain päin jotenkin.

Olen melko tyytyväinen omaan seksin saantiini, mutta mietin onko tämä normaali määrä, vai onko mahdollista että jompi kumpi meistä sortuu pettämään, koska haluaa enemmän seksiä? Itse en voi tällä hetkellä kuvitellakaan parempaa herkkua ja tyydytystä kuin mieheni iso kalu ja hellät kädet, mutta mistä sen sitten koskaan tietää?

7

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turhaa mietit

      Mun käsittääkseni kaikki on täysin ok ja "normaalia", jos ootte molemmat itse tyytyväisiä tilanteeseen.

    • jessikaaaaaaaa

      Kyllä kerran tunnissa olisi parempi ja normaalia,

    • nggsnsgnsgn

      Siis 5x päivässä? No eihän se tavallista ole mut paha teitä on pervoiksikaan luokitella. 5x päiväs on ok ja 5x vuodes on. Myös kerran viides vuodes on ok, jos se on molemille sitä

    • Onko teistä kumpikin tyytyväinen nykyiseen seksin määrään? Seksiä voi olla parisuhteessa hyvinkin harvoin jos kumpikin tuntee saavansa silti riittävästi.

      Älä huolehdi! Olen kuullut parisuhteista joissa seksiä on ollut jopa vielä vähemmän kuin teillä.

      • mdmdmdhmdhmdhmd

        Minäkin olen kuullut pariskunnista, joilla on seksiä vähemmän kuin 5 krt päivässä. Itse asiassa olen jopa tavannut sellaisia :)


    • älkää nyt hyvät

      ihmiset ottako kaikkia provoja vakavasti!!

    • Anonyymi

      Oletko valmis seksiä vierasta ottaa olen luotettava ja terve käytös hyvä kalun kokoa en häpeä onko vaimolla lupa

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5832
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      47
      5338
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3718
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3663
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      94
      3306
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2884
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2740
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2390
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1844
    Aihe