Valtakunnan Prinsessa Raippari [Suolisto Tarina]

Oli kaunis päivä valtakunnassa nimeltä Suolisto, tuuli ulvoi ja aurinko paistoi. Tänään oli Raipparin, valtakunnan Prinsessan kruunajaiset. Paikalle oli kutsutta kaikki maan suolistolaiset, Preppertowzia ja Norskia lukuunottamatta. Suuri juhla oli alkamassa ja eturivissä istuivat Kurpizza, Eräs Troskilainen, Israelin Tutkija, VeH ja Hekekee. Siniset liput liehuivat kun valtakunnan Prinsessa, astuin kehiin. Yleisö kumarsi minulle ja annoin heille luvan istua, kaikki istuuntuivat poromiehiä lukuun ottamatta, he olivat tulleet herjaamaan uuttaa Prinsessaa. Vartija siirsi heidät pois Juhlista, koska he eivät osanneet käyttäytyä Prinsessan arvolle sopivasti.

Juhlat olivat vasta alkamassa, Raippari istui tuoliin. Nyt oli tärkeä hetki, Raippari Kruunattaisiin, Yleisö nousi seisomaan ryhdikkäästi, paitsi Nasse. Hän se oli humalassa ja makasi sammuneena penkillä. Eräs Prinsessan palvelijoista tuli ja pisti kruunun hänen päähänsä.
"Suoliston Prinsessa , Raippari Rainbow Vech Dash, teidät on Kruunattu", Palvelija lausui.
Yleisö alkoi taputtamaan Prinsessalle ja Raippari antoi heille luvan istua. Seuraavaksi oli esiintymis vuorossa orkesteri, Troski nukahti jo sanan "orkesteri" kuulemisesta. Konsertti alkoi ja yleisö hiljentyi , kaikki paitsi kuorsaava Nasse, jonka vartijat siirsivät pihalle.

Konsertin jälkeen alkoivat tanssijaiset ja Prinsessan Prinssi ehdokkaat saivat astua kehiin. Ensimmäinen ehdokas oli Tutkija, hän meni kysymään 111-vuotiaalta ikinuorelta Prinsessalta lupaa tanssia tämän kanssa. Tutkija ei kuisteskaan Prinsessaa kiinnostanut, vaan seuraava ehdokas oli valmis. Se oli Siiliö, hän oli kuitenkin liian lyhyt Prinsessalle. Sitten tuli Troski, Troskin kanssa Prinsessa suostui tanssimaan. Lopulta hän totesi, että Troski oli paras kaikista ehdokkaista ja valitsi tämän tulevaksi Suolistovaltakunnan Prinssiksi. Troski oli viisas, hänellä oli taiteellisia lahjoja ja hän oli hurmaava. Kurpizza sikisi kateudesta, kun Troski kruunattiin Suolistovaltakunnan Prinssiksi.

Pian tuli mutkia matkaan kun ovelta kuului koputus, kun vartijat saivat oven auki he huomasivat Norskin ratsuineen paikalla. Norskilla oli Star Wars kypärä päässä ja hän ratsuineen juoksivat suoraan kohti Prinsessaa, Troski yritti estää heitä, mutta liian myöhään. Pian Troski juoksi joukkojensa kanssa Raippari mukanansa ja Juhlaväki kauhisteli tapahtunutta.
"Minä lähden heidän peräänsä!", Troski sanoi ja katsoi huolestuneesti yltyvää lumimyrskyä.
Troskille annettiin mukaan ruokaa, vaatteita, suojia, miekka ja ratsu, uljaasti Troski lähti matkaan.

Ocean, Kurpizza ja VeH juonivat jotain tuhoisaa Prinsessan kannalta, kukin heistä halusi ottaa Prinsessan paikan, mutta vain yksi pääsisi Prinsessaksi. Niimpä tämä tyttökolmikko ilmoittautui mukaan Prinsessan pelastukseen, ajatuksenaan estää Prinsessan pelastus ja kaapata Raipparin paikka. He aikoivat myös sysätä Troskin pois kehistä, koska Tutkija oli komeampi Prinssiksi.

Norskin linnassa, johon hän oli Raipparin lukinnut eivät asiat olleet hyvin.
"Minähän en tuota ime!", Prinsessa huusi.


Miten käy?
Selviiäkö Raippari?
Miten tyttöjen suunnitelma toimii?
Miten Troskin käy?
Tämä ja paljon muuta selviää Jatko-osassa!

[Jatkuu..]
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

XD

Loppu oli paras. Nauran vieläkin.

Äänestä
  • Ime mitä? Tikkaria? Poroa, jolla on kusiumpi?

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    Ime mitä? Tikkaria? Poroa, jolla on kusiumpi?

    Norski oli toinen osapuoli, joten...

    Äänestä

Jostain syystä mie pääsen aina hallitsijaksi vain, jotta minut voitaisiin syöstä vallasta.

Äänestä

Jatkoa, koska minä olen komeampi prinssiksi kuin Trotski!

Äänestä
  • Kuten sanottu, Bronstein!

    Äänestä

  • Ahaa! Haluat siis jakaa kuninkaallisen vuoteen Raipparin kanssa... XD

    Äänestä

  • kurpizza kirjoitti:

    Ahaa! Haluat siis jakaa kuninkaallisen vuoteen Raipparin kanssa... XD

    Ei vaan lopussa mainitun tyttökolmikon jotka haluavat minusta prinssiä!

    Äänestä

  • kurpizza kirjoitti:

    Ahaa! Haluat siis jakaa kuninkaallisen vuoteen Raipparin kanssa... XD

    "Oh, Raippari, haluan sinua! t. Tukija." XDXD

    Seuraava lemmenparimme.

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    "Oh, Raippari, haluan sinua! t. Tukija." XDXD

    Seuraava lemmenparimme.

    Sanoo joku joka tanssi Raipparin kanssa ja meni vieläpä naimisiin... Mutta miten lyhyt Siiliö on jos jopa sinun kaltainen pätkä voittaa pituudessa?

    Äänestä

  • israelin-tukija kirjoitti:

    Ei vaan lopussa mainitun tyttökolmikon jotka haluavat minusta prinssiä!

    Teepä minulle tämä palvelus: etsi lähin kirja ja avaa siitä sivu 69. Kirjoita tänne ensimmäinen lause.

    Äänestä

  • israelin-tukija kirjoitti:

    Sanoo joku joka tanssi Raipparin kanssa ja meni vieläpä naimisiin... Mutta miten lyhyt Siiliö on jos jopa sinun kaltainen pätkä voittaa pituudessa?

    Pätkä? PÄTKÄ?! Kuule, olen Goebbelsia pidempi!

    158cm?

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    Pätkä? PÄTKÄ?! Kuule, olen Goebbelsia pidempi!

    158cm?

    Pätkä mikä pätkä... Putin on sentään 170 cm, eli melko pätkä mutta ei sentään noin...

    Äänestä

  • israelin-tukija kirjoitti:

    Pätkä mikä pätkä... Putin on sentään 170 cm, eli melko pätkä mutta ei sentään noin...

    Etkö sie ollut minua 20cm pidempi? Onko ilma turhankin ohutta siellä yläilmoissa?

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    Etkö sie ollut minua 20cm pidempi? Onko ilma turhankin ohutta siellä yläilmoissa?

    185 cm kyllä täällä näkee paremmin saalistettavat kohteet...

    Äänestä

  • israelin-tukija kirjoitti:

    185 cm kyllä täällä näkee paremmin saalistettavat kohteet...

    Vai että oikein saalistettavat... Häpeäisit!

    Äänestä

  • israelin-tukija kirjoitti:

    185 cm kyllä täällä näkee paremmin saalistettavat kohteet...

    *näyttää keskisormea*

    Täällä alempana ei tarvitse kontata oviaukoista sisälle. (Ethän sinä niistä mahdu kulkemaan, jos ekokin lasketaan mukaan)

    Äänestä

  • kurpizza kirjoitti:

    *näyttää keskisormea*

    Täällä alempana ei tarvitse kontata oviaukoista sisälle. (Ethän sinä niistä mahdu kulkemaan, jos ekokin lasketaan mukaan)

    Eikä sivuttainkaan pääse, mikäli sauva on jäykkänä... (Anteeksi, tänään on painokelvottomuuden sunnuntai.)

    Äänestä

Aloittaja

"Olen sivistynyt Prinsessa en mikään P*rn*tähti!", Raippari ärähti.
Norski katsoi Raipparia pakottavalla ilmeellä ja alisti tämän tekemään tätä, Raippari ei tästä pitänyt.
"Hyi Helveette!", Raippari huusi.
Mutta hän tiesi, että Troski on tulossa pelastamaan hänet ja hänen pitäisi kestää enään muutama tunti.

"Tytöt oletteko aivan varmoja tästä, matka on vaarallinen?", Troski kysäisi varmistukseksi.
"Kyllä!", Kolmikko huusi.
Niimpä tämä nelikko lähti matkaan, tytöillä oli omat ratsunsa. Lumimyrsky tuntui yltyvän, mutta kolmikko jatkoi matkaa sitkeästi. Navigaattorin avulla he tiesivät missä Norskin linna oli ja suuntasivat sinnepäin.

Tällä välin Tutkija mietti suunnitelmaansa, hän aikoi räjäyttää pommilla Prinsessa Raipparin linnan ja mietti, että mihin piilottaisi pommin. Tutkija käveli pajaansa ja alkoi suunnitella pommiansa, hän valmisti pommia monia minuutteja. Lopulta hän sai pommin valmiiksi ja aikoi testata sen toimivuutta, olihan tämä vasta testiversio. Joku kuitenkin koputti Tutkijan oveen ja hän lähti avaamaan ovea. Ovella seisoi kolme Mafian jäsentä Siiliö, Assasin ja Sinisiipi.
"Pommi tänne ja sassiin!", Siiliö osoitti tutkijaa aseella.
"Katos, katos Tutkastelija!", Sinisiipi naurahti.
Mafialla oli aikeina kopioida pommi ja alkaa valmsitaa pommeja ja kaupitella niitä Omglilelle. Tutkija pelästyi ja antoi pommin Mafialle, Mafia sitoi Tutkijan, jottei hän ryhtyisi valmistamaan uutta pommia.

Palkkamurhaaja Nappualle oli annettu tehtävä hankkia pommi Omglille, vaikka se maksaisi ihmishenkiä. Nappulan toveri Biologinalku valmisti tälle aseita salaisessa Laboratoriossaan, johon vain Nappula osasi reitin. Nappula lähti aseistettuna matkaan ja katsoi pommin sijainnin navigaattoristaan, pommia vietiin tehtaalle itään päin. Nappula lähti matkaan tehtaalle, hän oli peittänyt kasvonsa tunnistuksen vuoksi.

Preppertowz ja Nasse setä olivat aivan tavallisia kyläläisiä, he olivat vain Juoppoja, mutta heidän kirjakellaristaan saattoi löytyä tarvittavaa tietoa pomminräjäytykseen, siksi tämä oli tärkeä kohde kaikille kolmelle suunnitelmalle.

"Mun meikit menee pilalle!", Raippari kitisi Norskin käsitelyssä.
Norski antoi Raipparille luvan meikata, koska näin hän näyttäisi paremmalta ja Norski saisi seisomaan helpommin.



Miten käy?
Selviiäkö Raippari?
Miten pommin käy?
Miten matka sujuu?
Toteutuvatko suunnitelmat?
Tämä ja paljon muuta selviää Jatko-osassa, kannaattaa siis lukea Jatko-osa!

[Eli siis jatkuu..]

Äänestä
  • Norskillako erektio-ongelmia?

    Äänestä

  • old_profile_94710 kirjoitti:

    Norskillako erektio-ongelmia?

    XD

    Äänestä

Huomasin muuten tässä tarinassa jotain, josta voisi vähän epäillä...:

"Se oli Siiliö, hän oli kuitenkin liian lyhyt Prinsessalle. Sitten tuli Troski, Troskin kanssa Prinsessa suostui tanssimaan."
Eikös Siiliö kuitenkin Trotskia pidempi ole? Tämä selittää siis sen, että Raippari aliarvioi omaa pituuttaan. Sekin sitten selvisi! >:D
PS. Tämä oli taas viaton epäilys. Älkää loukkaantuko.

"Norskillako erektio-ongelmia? "
Tuo kyllä nauratti!! XDDDD Voi olla.

Äänestä
Aloittaja

Troski ja tytöt olivat matkanneet jo pitkälti, mutta heillä kaikilla oli vilu ja kylmä. Kukaan heistä ei ollut tyytyväinen ja valitusta kuului kokoajan, he päättivät lähteä yöpymään luolassa, Troskilla oli tutlitikkuja ja he sytyttivät nuotion.
"Miksi lähdinkään tänne.", Kurpizza huokasi mielessään.
"Voih, kumpa komea Tutkija olisi täällä.", Ocean huokaili.
"No tytöt, mitä haluatte ilta-palaksi?", Troski kysäisi.
He kaikki halusivat leipää ja Troski antoi heille leipää, pian kaiikki menivät nukkumaan.
"Vain hänellä on navigaattori!", Kurpizza ärähti mielessään.
Mutta pian tytöt juonivat suunnitelman, että voisivat jättää Troskin yksin luolaan, ryöstää häneltä kaikki ja lähteä linnaa kohti, surmaamaan Raippari. Näin tytöt tekivätkin, he jättivät Troskin yksin pimeään luolaan ilman mitään ja lähtivät matkaan.


Mafialaiset veivät pommin tehtaalle ja käynnistivät tehtaan, Siiliö laittoi pommin hihnalle ja hihna alkoi tuottaa pommista kopioita, suunnitelma toimi täydellisesti.
"Se todella toimii!", Sinisiipi naurahtaa.
"Tiesin sen, meistä tulee rikkaita!", Assasin nauroi.
"Jokaiselle 33% voitoista!", Siiliö hymyilee.
Pian Siiliö soittaa Omglin agentit paikalle ja he tulevat ostamaan pommeja, Siiliö sopii Omglin agenttejen kanssa kaupat ja Omglin agentit saavat ensimmäisen pommilastin, Rahasalkkua vastaan, alennuksella tietenkin!

Nappula vakoilee tehdasta puusta käsin, pian hän ottaa rakettimoottorin kiinnittää sen itseensä ja laskeutuu Omglin rekan päälle. Hänen on sabotoitava oman yrityksensä lasti, jotta suunnitelma onnistuisi. Niimpä Nappula puhkoo rekan rengaat ja tainnuttaa kuskin. Hän laittaa autoon autopilotin, joka ohjaa auton suoraan järveen ja laittaa siihen räjähdyksen 3 minuutin päästä. Nappula teki tämän kaiken salassa, eikä kukaan Omglin agenteista huomannut mitään, seuraavaksi hän lähtee tehtaalle , hän ottaa pommin, ja laittaa omia pommejaan tehtaan täyteen niin, että tämä räjähtäisi. Siiliö, kuiteskin huomaa Nappulan toimet ja osoittaa tätä aseella.

Nappula katsoo Siiliötä, joka ampuu tätä, mutta osuu huti. Tämän jälkeen Nappula hyppää siiliön päälle ja alkaa kuristamaan tätä, Siiliön mafia apurit ryntäävät Nappulan kimppuun, mutta Nappula tainnuttaa heidät. Pian Nappula ottaa hihapuukkonsa ja katsoo Siiliötä.
"Et uskalla!", Siiliö sanoo synkällä äänen sävyllä.
Pian kuiteskin Nappulan puukko on siiliön kaulassa ja tekee siihen hellästi viiltoja, Nappula pyytää Siiliötä luovuttamaan, mutta tämä ei luovuta. Siiliö ampuu Nappulaa revolverillaan käteen ja tämä lentää kaksimetriä taaksepäin. Tämän jälkeen Nappula säntää Siiliötä päin puukko kädessä ja hyppää Siiliön päälle kaataen tämän. Siiliö yrittää vetää Nappulaa pois, mutta juuri kun Siiliö on lyömässä Nappulaa Sinisiipi virkoaa ja potkaisee Nappulan pois. Siiliö osoittaa Nappulaa aseella ja aikoo ampua tämän, mutta Nappula heittää puukon suoraan Siiliön kurkkuun ja tämän kaulasta alkaa vuotaa verta.

Miten käy?
Selviiäkö siiliö?
Miten Troskin käy?
Entäs Raippari?
Entäs miten Nappulan suunnitelma etenee?

[Aika oli kortilla, joten jatkuu...]

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10295447 kirjoitti:

Oli kaunis päivä valtakunnassa nimeltä Suolisto, tuuli ulvoi ja aurinko paistoi. Tänään oli Raipparin, valtakunnan Prinsessan kruunajaiset. Paikalle oli kutsutta kaikki maan suolistolaiset, Preppertowzia ja Norskia lukuunottamatta. Suuri juhla oli alkamassa ja eturivissä istuivat Kurpizza, Eräs Troskilainen, Israelin Tutkija, VeH ja Hekekee. Siniset liput liehuivat kun valtakunnan Prinsessa, astuin kehiin. Yleisö kumarsi minulle ja annoin heille luvan istua, kaikki istuuntuivat poromiehiä lukuun ottamatta, he olivat tulleet herjaamaan uuttaa Prinsessaa. Vartija siirsi heidät pois Juhlista, koska he eivät osanneet käyttäytyä Prinsessan arvolle sopivasti.

Juhlat olivat vasta alkamassa, Raippari istui tuoliin. Nyt oli tärkeä hetki, Raippari Kruunattaisiin, Yleisö nousi seisomaan ryhdikkäästi, paitsi Nasse. Hän se oli humalassa ja makasi sammuneena penkillä. Eräs Prinsessan palvelijoista tuli ja pisti kruunun hänen päähänsä.
"Suoliston Prinsessa , Raippari Rainbow Vech Dash, teidät on Kruunattu", Palvelija lausui.
Yleisö alkoi taputtamaan Prinsessalle ja Raippari antoi heille luvan istua. Seuraavaksi oli esiintymis vuorossa orkesteri, Troski nukahti jo sanan "orkesteri" kuulemisesta. Konsertti alkoi ja yleisö hiljentyi , kaikki paitsi kuorsaava Nasse, jonka vartijat siirsivät pihalle.

Konsertin jälkeen alkoivat tanssijaiset ja Prinsessan Prinssi ehdokkaat saivat astua kehiin. Ensimmäinen ehdokas oli Tutkija, hän meni kysymään 111-vuotiaalta ikinuorelta Prinsessalta lupaa tanssia tämän kanssa. Tutkija ei kuisteskaan Prinsessaa kiinnostanut, vaan seuraava ehdokas oli valmis. Se oli Siiliö, hän oli kuitenkin liian lyhyt Prinsessalle. Sitten tuli Troski, Troskin kanssa Prinsessa suostui tanssimaan. Lopulta hän totesi, että Troski oli paras kaikista ehdokkaista ja valitsi tämän tulevaksi Suolistovaltakunnan Prinssiksi. Troski oli viisas, hänellä oli taiteellisia lahjoja ja hän oli hurmaava. Kurpizza sikisi kateudesta, kun Troski kruunattiin Suolistovaltakunnan Prinssiksi.

Pian tuli mutkia matkaan kun ovelta kuului koputus, kun vartijat saivat oven auki he huomasivat Norskin ratsuineen paikalla. Norskilla oli Star Wars kypärä päässä ja hän ratsuineen juoksivat suoraan kohti Prinsessaa, Troski yritti estää heitä, mutta liian myöhään. Pian Troski juoksi joukkojensa kanssa Raippari mukanansa ja Juhlaväki kauhisteli tapahtunutta.
"Minä lähden heidän peräänsä!", Troski sanoi ja katsoi huolestuneesti yltyvää lumimyrskyä.
Troskille annettiin mukaan ruokaa, vaatteita, suojia, miekka ja ratsu, uljaasti Troski lähti matkaan.

Ocean, Kurpizza ja VeH juonivat jotain tuhoisaa Prinsessan kannalta, kukin heistä halusi ottaa Prinsessan paikan, mutta vain yksi pääsisi Prinsessaksi. Niimpä tämä tyttökolmikko ilmoittautui mukaan Prinsessan pelastukseen, ajatuksenaan estää Prinsessan pelastus ja kaapata Raipparin paikka. He aikoivat myös sysätä Troskin pois kehistä, koska Tutkija oli komeampi Prinssiksi.

Norskin linnassa, johon hän oli Raipparin lukinnut eivät asiat olleet hyvin.
"Minähän en tuota ime!", Prinsessa huusi.


Miten käy?
Selviiäkö Raippari?
Miten tyttöjen suunnitelma toimii?
Miten Troskin käy?
Tämä ja paljon muuta selviää Jatko-osassa!

[Jatkuu..]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu