En nyt tiedä mihin kategoriaan tämä juttu kuuluisi mut laitetaan tänne..
Ongelma on seuraavanlainen, että eräs ystäväni vamppaa jokaisen miehen keneen minä olen ihastunut, kenen kanssa olen seurustellut, ja kenen kanssa seurustelen. Kuulostaako yläastetouhulta? Kuitenkin ystäväni on jo reilusti yli parikymppinen, minä myös.
Minulla on ollut kolme pidempää suhdetta, ja yksi niistä päättyi siihen että näin poikaystäväni ja ystäväni nuoleskelemassa toisiaan. Luonnollisestikaan en halunnut olla missään tekemisissä kummankaan kanssa sen jälkeen, mutta ajan myötä sovimme ystävän kanssa. Luottamus oli tietysti mennyttä. Tällöin olimme vielä lukiossa..vuoden päästä sama tapahtui uudelleen, tosin olimme riidan vuoksi "tauolla" poikaystäväni kanssa. Ystäväni näytti käyttävän heti tilaisuuden hyväkseen. Sen jälkeen en voinut enää edes katsoa häntä päin. Kaksi muutakin tapausta on, että on makoillut mun exän kanssa. Viimeisin kerta oli puoli vuotta sitten. Nykyisin olen vakaassa parisuhteessa mutta pelottaa todellakin että ex-ystäväni tulee pilaamaan kaiken. Vaikka en ole edes puhunut hänen kanssaan pariin vuoteen. Luotan mieheeni kyllä..mutta pelottaa silti.
Mikä tällaisen ihmisen motiivi voi olla? Hän tuntuu kostavan jotain, tai haluaa viedä multa kaiken ihmissuhteisiin liittyvän "kunnioituksen" ja muistot..tai miten sen nyt selittäisi..Nykyinen mieheni on nyt ainoa, keneen ex-kaverini ei ole vielä koskenut! Kuvitelkaa. Mitä voisin tehdä. Puhuminen ei auta. Joskus sitä yritin, mutta hän ei muka ymmärrä. Taitaa olla tunnekylmä ihminen. Miten pystyisin unohtamaan hänet ja tekonsa? Miten pystyn luottamaan että tätä suhdetta hän ei pilaa? Kauhea olo..
Sairas "ystävä"...auttakaa.
5
943
Vastaukset
- piippoo
onko sun ystävä sun kaikkein paras ystävä...näkeekö se sun peilistä...virne naamalla...nää paras ystävä jutut yleensä on omassa sisässä
- lego
oli hän joskus todella hyvä ystävä, muttei tosiaankaan enää. Kun ei olla missään tekemisissäkään. Sori en nyt oikein tajunnut mitä tarkoitat, meinaatko siis että MINÄ olen tuo ystävä kenestä kirjoitin..huhhuh..
- minä
tämän kaiken miehellesi. Ystäväsi on psyykkisesti sairas, tuo ei ole normaalia käytöstä. Itse en tuollaista ystävää sietäisi ollenkaan.
- lego
mutta se ei ennenkään ole ilmeisesti vaikuttanut..Myös entiseni tiesi ystävän käytöksestä ja piti tätä säälittävänä ja julmana ihmisenä. Annas olla kun olimme eronneet, niin kahden kk:n päästä ystäväni ja entiseni olivat yhdessä. Ihan kuin ystäväni olisi noita joka lumoaa miehen kuin miehen..
- Sinba
eli jeh, saman kokeneena..tosin hieman pienemmässä mittakaavassa. toisilla tuntuu olevan niin paljon hankaluuksia oman itsetuntonsa kanssa että käyttäydytään tuohon tapaan. yks hyvä ystävä mua lohdutti sanomalla että onpahan ainaki hyvä testi miehelle, että onko se kiinnostunut. jonka jälkeen lopetin stressaamisen ja totesin että kyllä, niin se on. jos mies on niin helposti vietävissä ni saa kyllä mennäkin:).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679